Törmäsin Geiykbayirin kiipeilyalueeseen ensimmäistä kertaa muistaakseni Pipo silmillä -blogissa muutama vuosi sitten enkä sen jälkeen ollut juuri suonut paikalle ajatuksia. Marraskuussa oli viikko lomaa töistä, ja kun löyhät suunnitelmat lähteä kiipeämään Espanjaan tai Kreikkaan kariutuivat, muistin yhtäkkiä Geyikbayirin.

Vietin elokuussa kuukauden Ranskassa Chamonix’ssa kiipeilemässä, yritin huiputtaa Matterhornin Sveitsissä, palasin pikaisesti Belgiaan, kävin työreissulla Strasbourgissa, kiipesin yhden viikonlopun halkeamia Saksassa ja sitten lensin Kyprokselle, palasin Belgiaan, pyyhälsin uudestaan töihin Strasbourgiin ja niin edelleen…

Alkukesä Keski-Euroopassa on saanut kaupunkilaishiirenkin haaveilemaan luonnon rauhasta. Brysselistä kotimaahan matkustaessa oli toivelistani kärjessä olikin lähinnä painua metsään. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kansallispuistoista useampi on jo tullut tutuksi aiempina vuosina.

Pikkusiskoni saapui viime perjantaina Brysseliin lomalle, parasta! On ollut outoa asua näinkin pitkään ulkomailla ilman, että perhettä ja kavereita on voinut kyläillä. Matkailurajoitusten helpottaminen vihdoin onkin todella tervetullut uutinen, vaikka korona-variantteja edelleen piisaakin.

En ole hetkeen tehnyt tällaista perinteistä kuulumiskirjoitusta, niinpä ajattelin, että voisin pienen tauon jälkeen palata blogin pariin sellaisella. Keskeneräisiä kirjoituksia lojuu luonnoksissa useammasta aiheesta, mutta en oikein ole jaksanut viimeistellä niistä mitään.

Reilu vuosi siinä meni, mutta hommasin keväällä vihdoin etätyöpisteen kotiini. Vaikka uusi työpisteeni onkin nätti ja näppärä, vähän emmin, haluanko pyhittää kodistani erillistä tilaa nimenomaan työteolle.

Lähimatkailu jatkuu. Lähdimme huhtikuun viimeisenä viikonloppuna ystävieni kanssa Belgian rannikolle Oostduinkerkeen. Ainakaan minulle paikka ei ollut ennalta tuttu, mutta Oostduinkerken rannikolla on hiekkadyynejä, joista iso osa on luonnonsuojelualuetta.

Vaikka ikkunan takana täällä Brysselissä sataakin tänään lunta, on kevät jo pitkällä. Listasin syksyllä talven treenitavoitteita tosissani, mutta niinpä vaan korona pisti täällä Belgiassa kiipeilyhallit lokakuun lopussa kiinni, eivätkä ne ole sen jälkeen oviaan avanneet.

Ostin pitkän suunnittelun jälkeen uuden sohvan, tanskalaisen Karupin Beat-futonsohvan. Uuden futonsohvan vaalean puun ja oliivinvihreän päällisen yhdistelmä kevensi olohuoneeni tunnelmaa kertaheitolla.

Vuonna 1935 Italia miehitti Etiopian viideksi vuodeksi, mutta Etiopia ei koskaan menettänyt itsenäisyyttään siirtomaavallan aikaan. Maaza Mengisten historiallisessa romaanissa The Shadow King etiopialaisten vastarintataistelijoiden ja italialaisten valloittajien tarinaa kerrotaan ennen kaikkea naisten näkökulmasta.

En edes tiennyt Meisen kasvitieteellisen puutarhan olemassaolosta, ennen kuin kaverini ehdotti sunnuntairetkeä sinne. Se oli aivan loistava idea, kasvihuoneet olivat korona-aikaankin tosi kiva retkikohde Brysselin tuntumassa.

Kuten jo talvikauden tavoitteista kertoessani nostin esiin, oli jääkiipeilyn suhteen tälle talvelle enemmänkin suunnitelmia. Joulukuulle Italian puolelle kaavailemani reissu peruuntui kuitenkin koronasyistä.

Tykkään aloittaa uuden vuoden jollakin reissulla. Viime vuonna olin työmatkalla (niin, sellaisiakin joskus oli!) ja jatkoin siitä Alpeille jääkiipeilemään. Tänäkin vuonna suunta oli vuorille, Ranskan Brianconiin.

Vuoden viimeisenä päivänä lähdettiin kummilapseni ja minun kummitätini kanssa retkelle. Ajettiin Kirkkonummelle, Porkkalanniemeen.

Koronavuosi 2020 alkaa olla ohitse. Instagramin huippuyhdeksikkö saa tämän erikoisvuoden näyttämään sitten kuitenkin omaan silmääni melko tavalliselta.

Tulin viikko sitten Suomeen, ensin etätöihin ja sitten joulunviettoon. Kahden "tikkua nenään" -kokemuksen ja kahden negatiivisen testituloksen jälkeen olen viettänyt aikaa lähinnä siskon nurkissa Helsingissä.

Lokakuun lopun kiipeilyreissun jälkeen elämässäni on tapahtunut varsin vähän. Keski-Eurooppa käy parhaillaan läpi toista erää tiukkaa korona-lockdownia, joten suunnilleen kaikki mahdollinen täällä Belgiassa on ollut kiinni ja kiellettyä.

Haluan olla ihminen, joka sanoo ennemmin kyllä kuin ei. Niinpä kun belgialaisten kiipeilykaverien chatissa kysyttiin, kiinnostaako jotakuta lähteä lokakuun lopussa Saint Légeriin, sanoin kyllä.

Kun matkailu on edelleen koronan takia jäissä, on ollut aikaa sukeltaa oikein kunnolla arkistojen aarteisiin. Kymmenen vuotta sitten, lokakuussa 2010, oltiin perheen kanssa Lähi-idässä.

Viikonloppusoturien sarjassa tällä kertaa vuorossa Alsace. Itselleni alue Ranskan ja Saksan rajalla on tuttu vain ja ainoastaan työreissuista Strasbourgiin.