Syysloman kiipeilyt Geyikbayirissa Turkissa
Törmäsin Geiykbayirin kiipeilyalueeseen ensimmäistä kertaa muistaakseni Pipo silmillä -blogissa muutama vuosi sitten enkä sen jälkeen ollut juuri suonut paikalle ajatuksia. Marraskuussa oli viikko lomaa töistä, ja kun löyhät suunnitelmat lähteä kiipeämään Espanjaan tai Kreikkaan kariutuivat, muistin yhtäkkiä Geyikbayirin. Se vaikutti mainiolta paikalta monessakin mielessä: olin liikkeellä yksin ja aikaa oli vain viikko, joten helppous ja järkevä etäisyys kiinnostivat.
Lensin Antalyaan hirvittävällä lomalennolla, joka lähti Brysselistä niin aikaisin, että en edellisenä yönä saanut nukuttua silmäystäkään. Antalyan lentokentällä minua odotti kuljetus, jolla hurautti näppärästi vajaan tunnin matkan päähän kaupungista kohti vuoria. Olin bookannut Josito-kiipeilycampista itselleni bungalowin viikoksi.
Saavuin leiriin ja minut otettiin todella lämpimästi vastaan. Ensimmäisen päivän lähinnä paikkasin unettoman yön ja edellisten viikkojen tiukan työputken aikaansaamaa väsymystä pitkillä päiväunilla ja laiskanpulskealla olemisella. Illalla raahustin leirin raflaan dinnerille, jossa minulle esiteltiin todella mukavat kanadalainen ja hollantilainen mimmi, jotka olivat myös molemmat yksin liikkeellä.
Ensimmäisenä päivänä satoi aamulla kaatamalla vettä ja ukkosti. Istuskelin aamiaisen jälkeen kirjan kanssa leirissä ja olin salaa vähän helpottunut, väsytti edelleen aivan vietävästi. Iltapäivällä uusi hollantilainen kaverini kuitenkin houkutteli minut katsomaan, löytyisikö läheiseltä Trebenna-nimiseltä sektorilta kuivaa kiivettävää. No sieltähän löytyi!
Totuttelin Belgiasta (ja Suomesta) poikkeavaan kivenlaatuun yläköysittelemällä muutamia kutosia, jotka hollantilainen napsi kevyesti alkulämmittelyksi ja siirtyi sitten seiskan projektilleen. Kävi nopeasti ilmi, että vahvoja kiipeilijöitä alueella piisasi. Toisin kuin esimerkiksi St. Legerissä Ranskassa, jossa kiipesin viime syksynä, Geiykbayirissa oli vaikeiden reittien lisäksi myös enemmän valikoimaa matalammissa greideissä.
Seuraavat päivät vietin tiiviisti kalliolla ja kelikin parani niin paljon, että aurinkoon oleville seinämille ei ollut mitään asiaa muutoin kuin aamulla tai juuri ennen auringonlaskua. Alueelta löytyi useampia hauskoja luolia ja kanjoneita, joissa oli varjoisaa kiivettävää.
Minulla oli tälle vuodelle kaksi kiipeilytavoitetta: käydä yrittämässä Matterhornille (siitä lisää toiste!) ja liidata 6b-reitti ulkona. Kolmantena kiipeilypäivänä olivat tähdet kohdillaan, ja yksi 6b+ menikin sitten yllättäen ensimmäisellä liidiyrityksellä toppiin. Olin aivan valtavan iloinen, en niinkään greidin itsensä takia, vaan siksi, että tämä on ollut pitkään tekeillä. Fyysisesti kykenisin varmaan kiipeämään kovempaakin, mutta on ollut täysin päästä kiinni, että liidatessa pääsisi uudelle tasolle. Sain todella hyviä vinkkejä reitin työstöön ja hermojen hallintaan. Jäi sellainen olo, että tämän viikon opeilla voin saada kiipeilyäni jatkossakin eteenpäin.
Ja pitihän se varmistaa, ettei kyse ollut vain onnenkantamoisesta, joten myöhemmin toisella sektorilla nappasin varmuuden vuoksi toisenkin 6b:n reitin plakkariin ja työstin useampaa muutakin sellaista kutosta, joiden liidaaminen tuntui täysin mahdolliselta. Ehkä greidit olivat vähän softeja, ehkä eivät, mutta pitkän jumittamisen jälkeen otan tämän egobuustin kiitollisena vastaan.
Majoituin tosiaan alueen ymmärtääkseni vanhimmassa kiipeily-campissa, Jositossa. Odotukseni leiriä kohtaan olivat aika matalalla, ehkä vähän kämäisten nettisivujen takia, mutta paikka oli todella siisti ja rauhallinen ja sovitut asiat järjestyivät sujuvasti. Tällä kertaa tavoittelin ensisijaisesti helppoa ja mutkatonta lomaa, siksi söin suurimpana osana päivistä aamiaisen ja illallisen Jositossa ja ostin myös päiväksi voileivän mukaan kalliolle, vaikka lähistöllä olisi useampia ravintoloitakin.
Pieni bungalow viikoksi maksoi suunnilleen satasen, toisen mokoman käytin safkoihin ja kaljoihin kuppilasta. Minun mittareillani siis erittäin edukas viikon reissu. Pidempään jos olisi ollut, olisi ehkä tullut vähän mökkihöperöksi ja visiitti läheisiin kylään tai useampaan alueen ravintolaan olisi tullut tarpeeseen. Itse nautin siitä, että mestan nettiyhteys toimi aivan tuulella käyden ja tuurilla, mutta jos tarkoituksena olisi ollut tehdä esimerkiksi enemmän etätöitä, olisi paikallisen datapaketin ostaminen ollut paikallaan.
Yksin matkustavana naisena koin, että reissu Turkkiin oli todella onnistunut: kiipeilykavereita löytyi helposti, omaa rauhaa sai jos halusi, paikka oli tosi kiva, kiipeilyalueet laajat ja laadukkaat, pulttaus modernia ja niin edelleen. Tänne suuntaan varmasti toistekin!