Talviretki Porkkalanniemeen

Vuoden viimeisenä päivänä lähdettiin kummilapseni ja minun kummitätini kanssa retkelle. Ajettiin Kirkkonummelle, Porkkalanniemeen.

Historiallisen merkityksen lisäksi (Neuvostoliitto piti tukikohtaa Porkkalassa jatkosodasta vuoteen 1956) lisäksi tiesin, että kesällä paikka on ollut monien suosima pyöräretkikohde. Merellisten maisemien lisäksi en oikein osannut odottaa, millaista siellä olisi vuodenvaihteen aikaan.

Vähän surullistahan se on, että uuden vuoden sijaan sää olisi voinut olla marras- tai maaliskuusta: harmaata, kosteaa, vihreää. Meri laineili hiljaa harmaana, horisontin ja pilvien rajaa hädin tuskin erotti. Sen verran sentään kävi tuuri, että sinä aikana kun käveltiin ulkona, ei juuri satanut ennen kuin lähdettiin takaisin autolle.

Jätettiin auto parkkipaikalle ja tallusteltiin merkittyä reittiä sekä Telebergetin kierros että pisto Pampskatanin kärkeen. Siellä syötiin pullat ja kahvit taukopaikalla, jossa riitti muitakin retkeilijöitä. Matkaa tuli muutama kilometri, kiva pieni ulkoilu. Pakko myöntää, että omina teiniaikoina luontoretkeily olisi ollut ehkä vähiten cool asia maailmassa, mutta reippaasti myös esiteini-ikäinen kummityttö jaksoi lampsia mukana.

En ole ajatellut, että meri olisi lainkaan oma elementtini, mutta siloisista rantakallioista ja käppyräisistä männyistä pidin Porkkalassa kovin. Varsinkin urbaanissa Brysselissä vietetyn korona-ajan jälkeen veden läheisyys tuntui virkistävältä. Uudenvuoden pikkujuhlissa myöhemmin samana päivänä puhuttiin paljon purjehtimisesta, sitä olisi tänä vuonna kiva taas päästä tekemään, vaikken veneessä mitään hyödyllistä osaakaan tehdä.

Lisätiedot Porkkalan reiteistä ja kulkuyhteyksistä: luontoon.fi