Syysloman kiipeilyt Ranskassa
Haluan olla ihminen, joka sanoo ennemmin kyllä kuin ei. Niinpä kun belgialaisten kiipeilykaverien chatissa kysyttiin, kiinnostaako jotakuta lähteä lokakuun lopussa Saint Légeriin, sanoin kyllä.
Sen jälkeen googlasin paikan ja tajusin, että siellähän ei sitten ole mitään helppoa kiivettävää, vaan greidit huitelevat lähinnä seiskasta ylöspäin.
Noh. Otin sitten kuitenkin pari syyslomapäivää töistä ja posotin junalla Ranskaan juuri ennen kuin Keski-Euroopan koronarajoitukset kiristyivät taas. Ajattelin, että jos ei muuta, niin paistattelen auringossa, oltiinhan sentään Belgiaan syyssateita merkittävästi etelämmässä.
Avignonista TGV-juna-asemalta oli vajaa pari tuntia autolla pelipaikoille. Saint Légeriin on olemassa paikallinen ranskankielinen topokirja, mutta nyt kaikkien paikkojen ollessa kiinni, en saanut sitä ostettua. Rockfaxin vanhassa Haute Provence -topossa on muutama sektori täältä, mutta ei läheskään kaikkea. Muita kiipeilypaikkoja lähistöllä on muun muassa Céüse ja Orpierre, jos aikaa on enemmän ja kaipaa vaihtelua.
Saint Léger
Ensimmäinen päivä meni kallioon tutustuessa ja leppoisasti sektorilla Andalouse yläköysitellessä. Pensees Afghanes (6b+) oli tosi makea ja mieleenpainuva reitti. Punainen kivi oli terävää sormille, mutta yllätyin iloisesti, että näpit kestivät pienemmistäkin krimpeistä pitämistä. Kiven karkea pinta piti hyvin jalkojen alla.
Toisena päivänä jäätiin ihan lähestymispolun päässä olevalle sektorille Fronton de Mer, josta löytyi varmaan koko kallion helpoimmat reitit. A tout coeur (5+) ja Le début de la fin (6a) liidasin, veikeästi sivuttain kulkeva L'air de rien (6a+) meni yläköydessä. Oli hauskaa huomata, että täältäkin kalliolta löytyi tasoiselleni kiipeilijälle mahdollisia reittejä.
Majoituimme belgialaisen kaverin ranskalaisen tutun omistamassa talossa lähikylällä. Satoja vuosia vanha pieni kivitalo ei ole vakituisessa asuinkäytössä, vaan se on pelkästään kiipeilijöiden tukikohtana. Iltaisin kokattiin yhdessä, avattiin muutama belgiolut ja luettiin vanhoja Grimper-lehtiä (talolla oleva arkisto alkoi suunnilleen meikäläisen syntymävuodesta…). Niin ihana tunnelma!
Porukan ranskalaiset tuntuivat kiivenneen kaikki maailman reitit ja tuntevan kaikki mahdolliset tyypit. Ranskan taitoni on edelleen aivan alkeistasolla, mutta oli ilo huomata, että tajusin aika paljon jengin jutuista. Ensimmäistä kertaa ymmärsin jopa yhden vitsin! Toivottavasti tulevaisuudessa pystyisin paremmin osallistumaan keskusteluun myös ranskaksi.
Mollans-sur-Ouvèze
Kolmas päivä meni osaltani lähinnä maisemien katseluksi. Mentiin Mollans-sur-Ouvèze -nimiselle kalliolle (löytyy netistä myös nimellä Baume des Eyguiers). Ei kulkenut sitten yhtään, mutta paikka ylhäällä rinteessä oli valtavan kaunis, varsinkin kun aurinko laski vaaleanpunaisena laakson päähän.
Rimpulin yläköydessä reitit Ma femme m’affame (6a+, hieno ja teknisempi pätkä) sekä jonkun isoilla kahvoilla samalla sektorilla olleen rallin, jonka nimi meni ohi. Sain hyviä vinkkejä oman kiipeilyn kehittämiseen ja parempaan kehon käyttöön seinällä. Muuten lähinnä ihastelin, kun ranskalaiset uhmasivat painovoimaa aivan kreiseillä kattoreiteillä.
Sunnuntaina edessä oli pitkä ajomatka takaisin Belgiaan, mutta mentiin silti aamulla vielä kalliolle. Parin reitin jälkeen oli aika hypätä autoon. Sitä mukaa kun Belgia lähestyi, vesisade kiihtyi... Nyt onkin sitten taas aikaa lojua kotisohvalla reissun jälkeisessä omassa karanteenissa ja odotella Belgian toisen korona-aallon lockdownin loppumista.