Kirjoituksia maailmalta, vuorilta ja kotisohvalta
Moikka, olen Minna, seikkailija ja innokas kiipeilijä. Vapaalla matkustan maailmalle, kiipeilen vuorille ja viihdyn kirjojen ja kulttuurin parissa. Päivätöissä olen politiikan parissa, kotini on Brysselissä.

Uusimmat blogipostaukset
Vuoden vaihtuminen on yleensä suosikkihetkeni reflektoida elämää ja maailman menoa, mutta nyt tuntuu siltä, että vuodenvaihde meni vähän varkain ja vauhdilla ohi. Onneksi on vielä näitä alkuvuoden toisiinsa sulautuvia, ikuiselta sunnuntailta tuntuvia päiviä.
Odotin Sally Rooneyn uusinta paljon, ja Intermezzo lunasti odotukset. Luin kirjaa pitkin pimeintä syksyä Brysselissä, tihkusateeseen oli helppoa samaistua. Tavallaan tuttua Rooneyta ja silti jotain uutta.
Fontainebleau on kenties maailman tunnetuin boulderointipaikka. Syyskuun puolivälissä suuntasin vihdoin boulderoinnin mekkaan ja osallistuin Women’s bouldering festival -kiipeilytapahtumaan.
Ei ole mikään elämäni kesä, vaan päin vastoin pelkkää pohjanoteerausta joka rintamalla. Suurten seikkailujen sijaan olen lähinnä istunut kotisohvalla Brysselissä ja käynyt Suomessa.
Ettringen Saksassa on Brysselistä katsoen lähin paikka, jossa pystyy kiipeämään kunnolla trädiä. Kiipeilyalue koostuu kahdesta eri paikasta muutaman minuutin ajomatkan päässä toisistaan: Ettringen ja Kottenheim.
Vaikka olen toiminut ja työskennellyt politiikassa jo vuosia, ei vaalipäivän jännitykseen taida koskaan tottua. Eiliset EU-vaalit olivat valtavan tärkeät sekä koko maanosan tulevalle suunnalle että monelle meistä Brysseliin muuttaneista myös omalta kohdalta.
Toukokuu Alpeilla tulee täydelliseen saumaan, kun Brysselissä EU-vaalien takia hiljenee. Nyt edessä on neljä viikkoa vuorielämää, ja kesäkuun EU-vaalien odottelua.
Suleika Jaouadin kirja Between Two Kingdoms käsittelee vakavaa sairautta ja kuoleman läheisyyttä. Parikymppinen Jaouad on juuri muuttanut Pariisiin ja toteuttamassa toiveitaan ihmisoikeustyöstä, kun pienistä kummallisista oireista alkanut sairaus osoittautuu pahaksi leukemiaksi.
Vuodenvaihteessa halpalentoyhtiön sovelluksesta napattu menopaluu Helsinkiin tuntuu tulevan tarpeeseen, edellisestä kerrasta Suomessa on kuukausia. Lunta tupruttaa naamaan, liukastelen loskassa, pakkanen kylmettää reidet. Neljän kuukauden sijaan neljä päivää tätä riittää minulle hyvin.
Aika pistää mennyt vuosi pakettiin. 2023 jää muistoihini oikein hyvänä vuotena. Tein monia hienoja matkoja hyvässä seurassa kiipeilemään, sukeltamaan, surffaamaan ja kaupunkeihin.
Vietin joulua kalliokiipeilyn parissa Espanjassa. Kiipeilyn osalta Costa Blanca yllätti iloisesti. Parhaimmillaan t-paitakelit ja mukavasti monia keskenään erilaisia kallioita lyhyen ajomatkan päässä majapaikasta.