Women’s Bouldering festival 2024
Fontainebleau Ranskassa on kenties maailman tunnetuin boulderointipaikka. Olen hokenut kaikki viisi Belgiassa asumaani vuotta, että Fontsuun on kyllä joku päivä mentävä, kun on niin lähelläkin täältä Brysselistä. Noh, otti vähän aikaa, mutta syyskuun puolivälissä suuntasin vihdoin boulderoinnin mekkaan.
Ohjelmana Fontsussa oli Women’s bouldering festival. WBF on jo seitsemättä kertaa järjestetty karkeasti sanottuna ei-heteromiehille suunnattu diversiteetiltään monimuotoinen kiipeilytapahtuma. Yhteisöllisen ja yhdenvertaisuutta korostavan festivaalin toinen kantava teema on ympäristöstä huolehtiminen ja ainutlaatuisen kiipeilyalueen kunnioittaminen.
Yllätyin, miten isosta tapahtumasta oli kyse, osallistujia oli pitkälle toistasataa. Kokoonnuimme perjantai-iltana leirintäalueelle, ja lauantaina suunnattiin heti aamusta metsään kiipeilemään, J.A. Martinin alueelle.
Oli todella ainutlaatuinen tunnelma, kun iso porukka lähinnä naisia/sukupuoleltaan moninaisia tyyppejä lämmitteli isolla aukiolla yhdessä. Vaikka kiipeilypiireissä on mielestäni menty yhdenvertaisuuden osalta eteenpäin kuten muuallakin yhteiskunnassa, jotenkin silti tilan ottaminen vain naisille tuntui sekä yllättävän liikuttavalta, että tarpeelliselta.
Omat kiipeilyhommani ovat kuitenkin varsinkin ulkokallioilla keskittyneet niin vahvasti köysi- ja alppikiipeilyhommiin, että edellinen kerta ulkona boulderointia taisi olla vuonna 2018 Helsingissä, kun deittailin boulderheppua. Niinpä ilmoittauduin hyvin aloittelijoiden ryhmään ja otin alkuun varovasti. Päivän ensimmäisillä kivillä olin varsin tietoinen siitä, että en ollut köydessä kiinni ja lipeäminen päätyisi patjalle maahan, mutta vähitellen aloin uskaltaa paremmin.
Iltaohjelmassa oli yhteinen ruokailu ja amerikkalaisen huippukiipeilijä Beth Roddenin puheenvuoro ja haastattelu, jossa hän puhui kiipeilyn lisäksi paljon, elämästä huippu-urheilijana, suorituspaineista, ihmissuhteista, kehonkuvasta, ikääntymisestä ja muutenkin elämästä yleensä. Beth julkaisi juuri omaelämäkerrallisen kirjan, A light throught the cracks, joka syventää näitä teemoja. Ostin kirjan festari-ilmoittautumisen yhteydessä, ja signeeraus oli kiva muisto tapahtumasta.
Toisena päivänä suunnattiin toiselle alueelle, Apremont Butte Aux Damiin, ja sieltä löytyi paljon hienoja reittejä. Tavallaan sain samanlaisia oivalluksia kuin köysireiteilläkin, kun beta lopulta aukesi, ja tavallaan jouduin käyttämään aika erilaisia tekniikoita ja otteita, kuin yleensä: yllätin itsenikin heel hookilla, hiekkakiven sloupperit alkoivat pitää paremmin ja kompressiomoovit, eli ihan vaan kivien halailu, tuotti välillä tuloksia.
Suorituspaineet ovat tällä kaudella vähän vaivanneet kiipeilyn saralla, ja siksi WBF:n parasta antia oli kiivetä ihan vaan huvikseen. Boulderointi ei ole oma ykkösjuttuni, ja oli helppoa asettua “aloittelijan” rooliin, pitää hauskaa, nauttia upeasta tunnelmasta, kauniista paikasta ja tutustua uusiin hienoihin ihmisiin.
Boulderointi ei varmastikaan kiilaa köysikiipeilyn ohi kohdallani kovin todennäköisesti, mutta Fontsuun on ehdottomasti päästävä uudelleen. WBF:lle iso suositus, varsinkin jos on mimmikiipeilijöitä linjoilla, tämä kannattaa ehdottomasti ottaa tutkalle.
Kuvat: Aleksandra Janiak / Women's Bouldering Festival.
