Vuoden vaihtuessa - vuosikooste 2024

Hyvää uutta vuotta!

Vuoden vaihtuminen on yleensä suosikkihetkeni reflektoida elämää ja maailman menoa, mutta nyt tuntuu siltä, että vuodenvaihde meni vähän varkain ja vauhdilla ohi. Onneksi on vielä näitä alkuvuoden toisiinsa sulautuvia, ikuiselta sunnuntailta tuntuvia päiviä.

Kevät ja kesä olivat viime vuonna aika raskaita ja ankeita, EU-vaalivuosi toi omat epävarmuutensa elämään ja stressi aaltoili muillekin elämän osa-alueille, hyvinvointiin ja ihmissuhteisiin. Surkea spiraali on onneksi loppuvuodesta taittunut parempaan päin.

Viime vuoden suurimmat onnistumiset, ei tärkeysjärjestyksessä: hiusten kasvatus, säästökuuri ja kiipeilytreeniin satsaaminen.

Ensimmäisen osalta ei yllätyksiä: kun lopettaa kampaajalla käynnin vuodeksi, tukka venähtää.

Raha-asioiden ruotuun saamiseksi puolestaan kaksi asiaa olivat ylitse muiden: matkustamisen ja vaateostosten vähentäminen. 2024 en tehnyt yhtään isompaa kaukomatkaa tai käynyt yhdessäkään uudessa maassa. Viiden vaatteen vuosi -haaste puolestaan sai kiinnittämään huomioita kuluttamiseen muutenkin kuin vaatteiden suhteen, ja ostamaan vähemmän turhaa tavaraa.

Kiipeilyvuosi 2024 oli yksi parhaista. Alkuvuodesta suorituspaineet vaivasivat pahasti, kesä meni henkistä kuormaa levätessä, mutta syksyn reissuilla Turkkiin ja Espanjaan sain hienoja onnistumisia itselleni vaikeilla reiteillä, ja varmuutta siihen, että salilla ja kiipeilyhallilla vietetyt tunnit tuovat tulosta. Treenasin muutaman jakson Kaukovalmennus-Kirsin opeilla, ja varsinkin voimaa tarttui reilusti lisää.

Kuvakollaasiin nostin kiipeilyjuttujen lisäksi kesän parhaan päivän, kun ajelin Kupla-volkkarilla maalla pitkin hiekkaiteitä. Sellaista kuplivaa (pun intended) riemua en hetkeen muista! Suomi-kesän kohokohtiin kuului myös puolimaraton siskon kanssa. Juoksu meni yllättävän hyvin, vaikka treenaaminen jäi vähiin.

Ystäväni Salla kirjoitti hyvin Instagramissa siitä, miten tällaiset vuosikoosteet ovat helposti vain itsensä kehittämisen hehkuttamista. Oman navan kaivelu ja kaikenlaisten tavoitteiden ja tekemisten seuranta ovat minulle pinttyneitä tapoja, mutta Sallan tekstin kohta “Mitä jos ihmiset miettisivät enemmän sitä, mitä haluavat itse antaa ympärillään oleville ihmisille ja yhteisöille kuin mitä itse niistä saavat?” laittoi ajatuksia liikkeelle.

Uudelle vuodelle yksi iso toiveeni on yhteisöjen ja ystävyyksien vaaliminen. Kuten expat-elämään ikävä kyllä kuuluu, useampi ystäväni muutti viime vuonna pois Brysselistä, ja tilaa sekä tarvetta olisi arjessa läsnä oleville ystäville.

Aiemmat vuosikoosteet: 2023, 2022, 2021, 2020, 2019, 2018, 2017, 2016 ja 2015.

Seuraava
Seuraava

Intermezzo