Ei mikään elämäni kesä

Kesä on ollut väsynyt ja vaikea, olo on tahmea ja pää sumuinen. Ei mikään elämäni kesä, vaan päin vastoin pelkkää pohjanoteerausta joka rintamalla.

Suurten seikkailujen sijaan olen lähinnä istunut kotisohvalla Brysselissä - ja käynyt Suomessa, matkustanut liian monta kertaa edes takaisin Brysselistä Helsinkiin halpalentoyhtiön tunkkaisessa penkissä.

Suomessa tuntuu jo syksyltä. Kaupungissa ehkä vähemmän, mutta mökillä vähän liikaakin. Sukellan pää edellä laiturilta järveen. Samanlaista vettä ei ole muualla, sameaa ja tummaa, mutta iholla pehmeää, pinnalla lämmintä ja syvällä viileää. Kävelen ympyrää metsässä ylläpitämässä luontosuhdettani. Kerään yhden kantarellin, en tunnista muita sieniä. Illalla pelataan korttia.

Helsingissä kaikki raitiovaunureittejä lukuun ottamatta on suunnilleen ennallaan, ihmiset varsinkin. Entinen työkaveri osuu samaan kahvilaan, entinen poikaystävä kävelyttää koiraansa ja niin edelleen. Entisten sijaan nautin nykyisten ystävien näkemisestä.

Kalliossa lempikahvilani Cafelito on tehnyt vuosien jälkeen paluun. Manchego-leipä maistuu edelleen mahtavalta, tila on valoisa ja kaunis ja tunnelma hyvä. Ihan kuin olisi ulkomailla, vinoilen siskolleni.

Juostaan siskon kanssa puolimaraton. Kaivopuisto kuhisee ihmisistä, kun tuhannet juoksijat pakkautuvat lähtöviivalle. Kenen kuningasidea olikaan ilmoittautua mukaan? En ole mikään juoksuharrastaja, vaan ensimmäistä kertaa numerolappu paidassa kiinni.

Juoksu kulkee odotusten mukaan, alkuun hyvin ja loppuun hyytyy. Kuuntelen viimeiset kilometrit kesän voimabiisiä, Metallican Master of Puppets jyrisee askelten tahtiin. Maalissa tuntuu hyvältä.