Toteutuneita toiveita - vuosikooste 2023
Aika pistää mennyt vuosi pakettiin. 2023 jää muistoihini oikein hyvänä vuotena. Tein monia hienoja matkoja hyvässä seurassa kiipeilemään, sukeltamaan, surffaamaan ja kaupunkeihin.
Paluu seikkailuihin - vuosikooste 2022
Näin jälkikäteen katsottuna vuoden 2022 teema oli selkeästi paluu matkailun ja seikkailujen pariin. Vaikka en korona-aikanakaan varsinaisesti jämähtänyt kotisohvalle, oli tänä vuonna maailma vihdoinkin kunnolla auki ja lopputuloksena kävin 13 maassa neljällä mantereella.
Vähän vaisu vuosi
Iloista uutta vuotta! Yleensä olen julkaissut vuosikoosteen välipäivinä, mutta tällä kertaa vitkuttelin vuoden vaihteen ylitse. Viime vuoden summaaminen vaikutti alkuun aivan mahdottomalta tehtävältä, koko vuosi vaikutti taaksepäin katsottuna täysin tasapaksulta, vailla merkittäviä kohokohtia.
Koronavuoden parhaat
Koronavuosi 2020 alkaa olla ohitse. Instagramin huippuyhdeksikkö saa tämän erikoisvuoden näyttämään sitten kuitenkin omaan silmääni melko tavalliselta.
Hullu vuosi
Olen ollut täysin valmis vuoden 2019 kanssa jo hyvän tovin. Vuoden viimeiset viikot ovat valuneet eteenpäin väsyneessä sumussa. Mikä vuosi tämä olikaan, paljon suuria muutoksia.
Vuoden viimeinen päivä
Viimeisiä viedään tältä vuodelta, eli vuorossa on jo perinteinen vuosikooste. Lopputulemana todettakoon, että tämä oli aivan kelvollinen vuosi. Sopivassa suhteessa huveja ja harmeja, kirkasta iloa ja onnistumisia, välillä synkkää rämpimistä.
Vuoden 2017 yhdeksän parasta
Vuosi 2017 alkaa lähestyä loppuaan ja nyt alkaa olla hyvä hetki summata sitä eri tavoilla pakettiin. Instagram-kuvista koottu #bestnine - yhdeksän tykätyimmän kuvan kollaasi -, on hyvä tapa poimia vuoden parhaita paloja talteen.