Vaellus Etiopian Simien-vuorilla

Tässäpä onkin vähän pidempää matkakertomusta viikon vaelluksesta, joka huipentui Etiopian korkeimman vuoren valloitukseen.

Simienin kansallispuisto sijaitsee Etiopian pohjoisosissa. Vuonna 1969 perustettu kansallispuisto on usean uhanalaisen eläinlajin koti. Mannerlaattojen liikeestä syntynyttä Etiopian ylänköaluetta kutsutaan toisinaan myös Afrikan katoksi. Alueella on useita huippuja, jotka nousevat yli neljän kilometrin korkeuteen, korkein niistä on Ras Dashen, 4550 metriä.

Olin mukana vaelluksella osana Kapua-kehitysyhteistyöprojektia. Ennen siirtymistä vuorille olimme viettäneet jo viikon Addis Abebassa. Kahdenkymmenen hengen ryhmässä oli sekä kokeneempia että kokemattomampia vaeltajia. Näin isolla porukalla päivät venyivät helposti aika pitkiksi, kun liikkeellelähdöt ja tauot ottivat aikansa. Seurueemme mukana kulki kaksi paikallisopasta sekä viisi vartijaa. Vaelluksen aikana kannoimme itse vain päiväreppuja, majoitus ja ruuat kulkivat muuleilla leiristä toiseen.

Päivä 1: Simien Lodge - Sankaber

Ajoimme aamulla Gondarista Debarkin kaupunkiin, jossa oli viimeinen pysähdys ennen siirtymistä kansallispuistoon. Söimme lounasta Simien Mountain Lodgella ja koko porukka tuntui jo odottavan malttamattomana vaelluksen alkamista. Vihdoin iltapäivästä pääsimme liikkeelle. Kuljimme jyrkänteen reunaa rentona letkana, kukin omaa tahtia tunnustellen. Puut polun varressa kasvoivat naavaa ja uudenlaisia maisemia piti pysähdellä kuvaamaan tihein välein.Ensimmäinen vaelluspäivä oli vain puolikas, kuljimme noin 8 km, ajassa neljä ja puoli tuntia. Leiripaikka Sankaber oli pienessä notkelmassa. Iltatoimet tuntuivat hitailta, kun leirielämään ei ollut vielä tottunut ja uudet matkaa varten hankitut varusteet piti ottaa käyttöön. Ukkosmyrsky yöllä teki unista katkonaiset ja kamoista kosteat.

Päivä 2: Sankaber - Gich Camp

Toisena päivänä reitti jatkui jyrkänteiden tuntumassa. Näimme yhden Simien-vuorten tunnetuimmisa maisemista, Jinbar-vesiputouksen. Edellisen yön vesisateen ansiosta yli 500 metriä korkea putous kuohusi erityisen runsaana alas jyrkännettä. Söimme lounasleipiä upeissa maisemissa pian putouksen jälkeen ylängöllä. Päivän kokonaispituus oli noin 12 km ja aikaa meni isolla ryhmällä noin 9 tuntia.Toisen vaellusyön leiripaikka Gich oli ehkä suosikkini kaikista leiripaikoista tällä reitillä. 3600 metrin korkeudessa leiri oli laajalla niityllä. Tuulisessa illassa retkikunta puuhaili omiaan, tunnelmassa oli jotakin maagista. Tavaroiden kuljetukseen käytetyt muulit laidunsivat irrallaan kuin villihevoset vuorten ympäröimänä, varsinkin aamun valossa teltasta noustessa näky oli aivan ihana.

Päivä 3: Gich - Chennek

Kolmantena vaelluspäivänä nousimme ensimmäistä kertaa yli neljän kilometrin korkeuteen. Tunkkasimme jonossa ylös mutaista mäkeä, joka kulki alkumatkan metsikön keskellä. Jollain tapaa nousu tuntui helpommalta, kun ei suoraan puiden takia nähnyt, miten pitkä matka vielä jäljellä. Innatye-huippu nousi 4070 metriin, amharian kielellä sen nimi tarkoittaa äitiä. Melko pian huipun jälkeen iski kova raekuuro. Rakeet piiskasivat polkua ja kastelivat kaiken kylmäksi. Onneksi oli sadevaatteet mukana.Tässä vaiheessa vaellusta alamäet alkoivat tuntua jaloissa huomattavasti ylämäkiä pahemmilta, viimeisissä laskuissa vauhti hidastui kummasti. 14 kilometrin päivämatkaan meni liki 10 tuntia aikaa. Chennekin leirissä kuivattelimme märkiä tavaroita leirinuotiolla.

Päivä 4: Chennek - Chiro Leba - Ambiko

Vaelluspäivän aluksi nousimme toistamiseen yli 4000 metrin. Mäki tuntui keveältä ja korkeimman kohdan tuntumassa näimme vielä pari vuorikauristakin, kuvasta tosin tuli aika surkea. Alamäessä alkoivat ongelmat pari vuotta sitten leikatun nilkan ja saman jalan polven kanssa, ne eivät pitäneet kivikkoisessa rinteessä laskeutumisesta lainkaan. Liki tuhannen korkeusmetrin lasku alas kylään oli totta puhuen aika kamala.Alkuperäisen suunnitelman mukaan Ras Dashenin huiputusyrityksen olisi pitänyt olla seuraavana päivänä, joten päätin jalkojani säästääkseni ottaa Chiro Leban kylältä muulikyydin loppumatkaksi. Muulihommasta tulikin pieni hässäkkä, kun minulle ensimmäisenä tarjottu muuli osoittautui ärhäkäksi pikku otukseksi. Samalla sekunnilla kun kipusin muulin kyytiin se sai kunnon hepulin, jonka seurauksena kaaduttiin kylänraitille. Noh, eipä ollut ensimmäinen kerta kun lennän hevosen selästä. Seuraavaksi minulle etsittiin lauheampi muuli, joka köpötti kiltisti seuraavaan leiriin.

Päivä 5: Ambiko, lepopäivä

Muutimme suunnitelmaa ja pidimme lepopäivän Ambikon leirissä. Päivän askelmittari nauratti, sillä kymmenien tuhansien askeleiden sijaan lepopäivänä en kävellyt edes kilometriä. Pesin hiukset purossa leirin vieressä, istuin auringossa kirjaa lukien. Leirin hitaassa ja pysähtyneessä tunnelmassa oli aikaa alla olevien vaelluspäivien pureskeluun. Aikaa vähän ajatellakin, eikä vain vaeltaa. Teki hyvää saada valmistautua tulevan yön huiputukseen, karsia turhia tavaroita repusta, tankata evästä.

Päivä 6: Ras Dashenin huiputus

This is the day, kuului aamulla, kun nousimme ylös kahden maissa yöllä. Lepopäivä Ambikon leirissä oli tehnyt tehtävänsä. Vaikka uni vielä viipyilikin kehossa, olivat jalat jokseenkin levänneet.Aamuyön hämärässä otsalamppujen valot muodostivat valoketjun pimeään rinteeseen, jota taivalsimme tunti toisensa jälkeen. Kuljimme ensin kivistä rinnettä, sitten pitkin parempiakin päiviä nähnyttä autotietä. Simien-vuoristossa aamun valo nousi nopeasti hehkuna harjanteen takaa ja kehittyi kirkkaaksi ja lämpimäksi päivänvaloksi. Sää oli tyyni ja lämmin, suorastaan täydellinen.Ras Dashenin 4550 metrin korkeudessa olevalle huipulle pääsy edellytti viimeisen kivikon jälkeen lyhyttä kiipeilyllisempää osuutta selkeitä askelmia pitkin. Pääsimme vuoren laelle, jossa tunnelma on samaan aikaan riemukas ja vähän kiireinen. Otimme ryhmäkuvia ja nautimme lounaan vuoren juurella. Moni tuntuu väsyneeltä ja helpottuneelta siitä, että huippu on nyt saavutettu. Oma olo oli hyvä, keho on ottanut neljän ja puolen kilometrin korkeuden hyvin vastaan, pieni päänsärkykin taittui, kun tankkasin vettä.Paluumatka leiriin oli päivän uuvuttavin osuus. Vuorta ei ole valloitettu, ennen kuin kaikki ovat palanneet turvallisesti leiriin. Matka sinne tuntui hetkittäin loputtomalta. Vihdoin, noin 15 tuntia aamuyön herätyksestä, olimme perillä ja Ambikon kylän asukkaat toivottavat meitä iloisesti vastaan. Korkkasin Ras Dashen-vuoren nimikko-oluen, se on ansaittu.

Päivä 7: kotimatka alkaa

Kotimatkan luulisi olevan kevyt osuus, mutta päivä huiputuksen jälkeen oli itselleni yksi retken rankoimmista. Vaelsimme Ambikon leiristä Chiro Leban kylään, jossa Jeepit, jotka vievät meidät takaisin kaupunkiin odottivat. Epäonnekseni kuukautiseni alkoivat etuajassa ja kärsin koko puolen päivän vaelluksen ajan hirveistä vatsakivuista. Reissuseurueesta löytyi kunnon troppeja, mutta olo oli voimaton ja vaikea. Viimeisen ylämäen jälkeen pääsimme vihdoin kylälle, mikä helpotus.Jeeppimatkalla kohti Debarkia näimme vielä gelada-apinoita niityllä. Autot seis! Näin lähellä Simien-vuorten pörröisiä apinoita emme olleet vielä kertaakaan olleet. Geladat keskittyivät mutustelemaan ruohoa, kun kuvasimme niitä innolla. Varsinainen loppuhuipennus!