Jääkiipeilyä Pohjois-Norjassa - Arctic Ice Festival
Aloitin jääkiipeilyn talvella 2018 ja siitä lähtien olen joka talvi yrittänyt käydä nakuttelemassa edes vähän jäätä, ettei aivan unohdu, millaista hommaa se on. Tänä talvena innostuin ilmoittautumaan Pohjois-Norjassa Narvikin takana järjestettävään Arctic Ice Festival -jääkiipeilytapahtumaan.
Pakko myöntää, että nyt kun en ole viime kesänä jälkeen käynyt Suomessa, oli yksi houkutus lähteä Norjaan pohjoinen talvi. Venäjän hyökkäys Ukrainaan teki reissusta tarpeettomankin ikimuistoisen... Vuonon rannassa tunturien keskellä maailman kauheudet tuntuivat olevan kaukana, ja samalla huoli ja levottomuus pyörivät mielessä joka kerta, kun avasi uutissivuja. Venäjän aloittama sota on sulaa hullutta, ja suomalaisena uskon, että välit itänaapuriin ovat tästä pysyvästi muuttuneet.
Mutta, sotapolitiikasta kiipeilyyn. Arctic Ice Festivalissa oli paikalla useita jää- ja vuorikiipeilyn legendoja: Conrad Anker, Steve Swenson, Jeff Mercier, paikallisia kiipeilijöitä pohjoismaista sekä tapahtumaa järjestävät Heike ja Tanja Schmitt sekä Matthias Scherer. Suomalaistakin väriä oli paikalla kun Knuuttilan Juho oli yhtenä iltana puhumassa arktisesta jääkiipeilystä. Terveiset Juholle, oli kiva nähdä!
Pieni kommervenkki omassa reissussani oli, että matkalaukkuni ei ehtinyt jatkolennolle ja saapui paikalle vasta kaksi päivää myöhemmin. Jouduin siis lainaamaan kaikki kiipeilykamat ja ostamaan Sjoveganin ainoasta urheilukaupasta kasan varavaatteita, koska käsimatkatavaroilla ei todellakaan olisi pärjännyt päiviä ulkona pakkasessa. Toivottavasti lentoyhtiö korvaa…
Ensimmäisenä kiipeilypäivänä torstaina kiivettiin koko porukalla järven jäältä. Leveälle putoukselle oli viritetty useampia linjoja yläköyteen. Vuoden tauon jälkeen kiipeilyrytmiin pääsemisessä jäällä meni oma aikansa. Ensimmäiset nousut olivat aika hapuilua, varsinkin vierailla varusteilla, mutta alkoi se sitten kulkea. Oli kiva, että linjoja oli runsaasti ja pääsi kiipeämään suorempaa ja pystympää.
Toisena päivänä jakauduttiin pienempiin porukoihin. Meidän ryhmä, jossa oli lisäkseni norjalaisia ja saksalaisia kiipeilijöitä, lähti kallioseinien välissä pikku kanjonissa olevalle jääputoukselle. Lyhyen lähestymisen jälkeen kanjonista oli hienot näkymät taakse vuonolle ja seinämät tekivät paikasta mukavasti tuulelta suojaisan. Kiipeily kulki omalta osaltani edellispäivää paremmin, oli hyvä ja vahva olo nakutella menemään useampia nousuja.
Viimeisenä kiipeilypäivänä lauantaina oltiin taas samassa paikkaa järven reunalla. Kiipesin useampia jyrkempiä linjoja, teknisempää ohuempaa pilaria ja ties mitä. Tekniikkaharjoituksena kokeilin kiivetä helppoa ja loivaa kohtaa vain yhdellä hakulla ja käytiin läpi erilaisia tapoja rakentaa ankkureita jäälle. Kolme kiipeiilypäivää alkoivat tehdä tehtävänsä ja viimeisen päivän viimeiset kiipeilymetrit kyllä tuntuivat käsissä. Oli kiva huomata, miten varmemmaksi kiipeily muuttui muutamassa päivässä - huitomisen ja potkimisen sijaan hakut ja jalat alkoivat pysyä jäässä tarkemmilla ja tehokkaammilla liikkeillä, lepopaikkoja löytyi helpommin ja kiipeily jyrkissäkin kohdissa tuntui rennommalta.
Saavuin Norjaan yksin, mutta kotiin lähdin monta uutta kaveria matkassa. Porukka oli tosi mukava ja sen verran pieni, että jokaisen kanssa tuli vaihdettua ainakin pari sanaa. Osallistujia oli eri puolilta Eurooppaa ja tulevia kiipeilysuunnitelmia tehtiin niin Alpeille kuin Bohusläniin.
Minun tasoiselle jääkiipeilijälle tämä oli oikein hyvä paketti - tarvitsen jäällä ennen kaikkea rutiinia ja metrejä alle, ja kolmessa päivässä sai kyllä kiivetä aivan riittämiin. Joidenkin käytännön järjestelyjen, aikataulujen ja infojen osalta välillä huomasi, että tapahtumaa järjestivät kiipeilijät eivätkä event managerit, mutta rennolla asenteella mikään ei ärsyttänyt liikaa. Jos tapahtuma osuu ensi talvenakin sopivasti kalenteriin, on hyvinkin mahdollista, että menen uudelleen!