Should I stay or should I go

En osaa suhtautua siihen, että tänään on toistaiseksi viimeinen päiväni Belgiassa.

Lento lähtee huomenna aamulla, mutta ajatuksissani en ole lähdössä minnekään. Vaikka olen viettänyt viikon halaillen ihmisiä hyvästeiksi ja heitellen ilmaan mahdollisuuksia jälleennäkemisistä, ei kotiinpaluu tunnu todelliselta.

Huomasin, että vaihtokavereita on helpompi hyvästellä kuin belgialaisia ystäviä. Vaihdossa olleet ovat samassa tilanteessa kuin minä, palaamassa kotiin, hyppäämässä takaisin omaan elämäänsä. Paikalliset tutut sen sijaan jatkavat elämäänsä ihan samalla tavalla, kuin aiemminkin.

Viimeisinä päivinä arkisista kohtaamisista tulee merkityksellisiä. Italialainen poika samalta kurssilta halaa vastaantullessaan, vaikka emme juurikaan jutelleet. Kadulla kävelee vastaan se poika, jonka kanssa pussailin eräänä aamuyönä. Päädyin festareille islantilaisten porukassa, yksi osaa sanoa sujuvasti perkele. On lähikaupan poika, joka hymyilee aina. Leipomon kärttyinen rouva, joka ei puhu englantia. Yksi puistohippi, joka kaverini mukaan kuvittelee olevansa ihmissusi. Tyttö, joka näyttää tosi tutulta, mutta en tiedä, miksi.

He jäävät kaikki tänne, kulkemaan näitä katuja, joista on tullut minulle rakkaita. Hullua.

// I still haven't realized, that I'm actually going back to Finland tomorrow. Leuven, I will miss the you and the loveliest people here. (Even the grumpy old lady at the bakery.)