Chagall-retroperspektiivi Brysselissä

chagall

Yksi lempipaikoistani Brysselissä on nimihirviö Royal Museum of Fine Arts of Belgium.

Samasta valtavasta kompleksista löytyy useampi eri museo. Jos aikaa on vain yhteen, kannattaa niistä ehdottomasti valita Magritte-museo, se on ihan yliveto. Mikäli ei ole mikään kiire, saa museossa kiertelyyn käytettyä reilustikin aikaan. Nuorisolippu, jolla pääsee kaikkiin museoihin, maksaa vain 3€, eli ei varsinaisesti suista vararikkoon.

Kävimme viime viikolla siskoni kanssa kiertämässä Magritten nopeasti ja kurkkaamassa museon ehkä kuuluisimman maalauksen, Marat'n kuoleman. Eilen puolestaan saimme vihdoin aikaiseksi lähteä tanskalaisen kaverini kanssa katsomaan Chagall-retroperspektiivin.

Näyttelyyn on koottu yli 200 Chagallin työtä. Koska näyttely on nyt viimeistä viikkoa auki, oli paikalla melkoinen ruuhka. Alkuun väenpaljous vähän häiritsi, mutta kunhan näyttelyyn pääsi kunnolla sisälle, muut ihmiset ympäriltä unohtuivat nopeasti.

Värikkäät maalaukset olivat ihastuttavia. Kepeitä, leijuvia hahmoja, toisiinsa kietoutuneita rakastajia ja veikeitä eläinhahmoja. Toisaalta maalauksista löytyy myös synkempiä sävyjä ja poliittisia kannanottoja, kun juutalainen Chagall pakeni holokaustia Amerikkaan.

Teemoittain jaoitellut maalaukset vievät Chagallin uran ja elämän läpi. Vaikka viime vuosisadan tapahtumat sekä Chagallin vaimon kuolema heijastuvatkin maalauksiin suruna, ovat taulut silti pääosin tunnelmaltaan iloisia ja optimistisia.

// My favourite spot in Brussels: The Royal Museum of Fine Arts. I went to see the Chagall retroperspective, which is now open for the last week. There were figures floating in the air, lovers side by side and wondeful colours, but also darker shades from the wartime.

Edellinen
Edellinen

Should I stay or should I go

Seuraava
Seuraava

Kolme herkkuvinkkiä Luxemburgiin