Marraskuu

stuk

Marraskuu, mitähän tästä taas tuleekaan.

Lokakuu katosi kiireellä. Reissussa, junassa, menossa. Juhlia, juomia, järjestelyä, juoksentelua.

Kahvikuppeja, lukemattomia kahvikuppeja. Kotona tuli käytyä vain kääntymässä. Elämähallinnantunnetta etsin tiskivuoren taklaamisesta ja puhtaasta pyykistä.

Pelasin Playstationilla GTA:ta vähintään viiden vuoden tauon jälkeen. Pääsin poliiseja karkuun ja romutin lentokoneen. Helvetin hauskaa.

Kävelin pitkään pimeässä, selvittelin päätäni. Päätin opetella puhumaan tunteista ja olla ajattelematta liikaa. En onnistunut, vielä.

Palaveerattiin erään lehden ulkoasun uudistuksista, joita pääsen tekemään. Luova olo, ihanaa päästä keräämään inspiraatiota ja ideoimaan uutta.

Olen lukenut kirjoja, lainannut kirjoja, ostanut kirjoja. Kotimaisen proosan ahmimisen kausi taitaa olla päättymässä, nyt kiinnostavat elämäkerrat ja raskaampi fakta.

Nanowrimo alkoi, arvon vieläkin osallistumiseni kanssa. Tavoitteettoman tekstin takominen houkuttelee, toisaalta ei.

Lopetin lokakuun menemällä treffeille, jotka sitten venyivät marraskuun puolelle, hupsis. Tässä kuussa taidan sulkea Tinderin ja skarpata vähän.

// Life lately. November, be kind, be calm.

Edellinen
Edellinen

Lapko / Kerubi

Seuraava
Seuraava

Yayoi Kusama / Louisiana