Elämää Grand-Popossa
Rokotetutkimuksen tukikohtana toimi Grand-Popon kylä Beninin ja Togon rajalla. Grand-Popo on alueeltaan melko suuri, ja siellä asuu noin yhdeksän tuhatta asukasta. Varsinainen kylä on keskittynyt pääkadun varteen, jonka varrella kauppiaat pitivät kojujaan ja ravintolat suurimmaksi osaksi sijaitsivat.
Kylillä liikutaan mopoilla, jotka pysähtyvät kohdalle tarjoamaan kyytiä. Kylän raittia kelpasi huristaa tukka hulmuten. Vauhtia oli välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta kyyti tuntui aina turvalliselta. Mopotaksille annettiin lantti tai pari määränpäässä, hinta oli hyvä sopia etukäteen.
Kahdesta vaihtoehtoisesta hotellista majoituin Awalessa. Bungalow palmujen katveessa olisi voinut olla oikeastaan missä tahansa maailmassa. Tuuletin toimi, suihkusta sai virkistävän viileää vettä ja hiekkaranta alkoi suoraan hotellialueen laidasta. Hotellin baarissa oli kiva istuskella iltaisin lukemassa ja tietokoneella, wifi toimi huoneissa todella hitaasti, mutta kuppilassa paremmin. Meren kohina ja aaltojen iskeytyminen rantaan kuuluu kaikkialla alueella yötä päivää.
Uima-altaalla sai kulumaan aikaa kuin huomaamatta. Ilma oli kuumaa ja kosteaa, joten pulikoinnin lisäksi muuta liikuntaa ei oikein jaksanut harrastaa. Kerran kävin lenkillä, yhtenä aamuna joogasin meren äärellä.
Vaikka meri oli koko ajan lähellä, uimista ei kovien virtausten takia suositeltu. Paikalliset kalastajat lähtivät puuveneillään rannasta aaltoihin, mutta itse tyydyin vain käpöttelemään rantavedessä.
Grand-Popon tuntumassa oli myös pieni merikilpikonnien suojeluun keskittynyt paikka. Käytiin siellä katsomassa konnia, mutta niiden suojelu ei aivan vakuuttanut. Pesuvadeissa räpiköi pari onnetonta konnaa, joita kierrätettiin turistilta toiselle.
Etukäteen vähän jännitin, kuinka kasvissyöjä pärjää Beninissä. Yllätyin, miten hyvin ravintoloissa tajuttiin, kun kerroin olevani vegetarién ja paria poikkeusta lukuunottamatta ruoka oli tosi hyvää. Pääasiassa söin erilaisia tomaattikastikkeita riisin ja spagetin kera. Paikallinen mieto kotijuustoa muistuttava pöllijuusto toi sooseihin rakennetta. Katuruoka oli todella halpaa, parilla eurolla sai ison annoksen. Hotellin ravintolasta sai myös pizzalättyjä ja aamiaiseksi munakkaat, joten pari viikkoa pärjäsi mainiosti. Jos syö kalaa, on Grand-Popo siihen hyvä paikka, kala ja merenelävät ovat tuoreita ja kuulemma erinomaisia.
Varsinaista nähtävää Grand-Popossa ei juuri arjen lisäksi ole. Yhtenä päivänä käytiin tutustumassa suomalais-afrikkalaisen kulttuurikeskus Villa Karon tiloihin, siellä on kaksi museota, toisessa taidetta ja toisessa veistoksia, melko laaja kirjasto ja taiteilijaresidenssin tilat. Villa Karo oli heinäkuussa hiljaisempi, mutta yleensä siellä järjestetään tapahtumia, näytetään ulkoilmaelokuvia jne.
Yhtenä iltana käytiin katsomassa paikallisen vodun-uskonnon perinteistä zangbeto-seremoniaa. Siinä kartionmallisissa asuissa olleet tanssijat pyörivät villisti.
Grand-Popo on leppoisa paikka lomailuun ja täydelliseeen rentoutumiseen, mutta kahdessa viikossa sai paikasta aika lailla tarpeekseen. Jos olisi halunnut olla pidemmän aikaa, olisi pitänyt alkaa aktiivisemmin keksimään tekemistä.