Naiset joita ajattelen öisin

Naiset, joita ajattelen öisin Mia Kankimäki

Ole aivan saamarin reipas. Näin opettavat esikuvalliset seikkailijanaiset.

Mia Kankimäen toinen kirja Naiset joita ajattelen öisin on voimauttava lukukokemus. Nykypäivän reissuliisalta alkavat valittamisen aiheet ehtyä, kun vertaa tämän päivän matkasuunnittelua satoja vuosia sitten kartoittamattomille alueille ja vuosikausien seikkailuille lähteneisiin naisiin.

Tutkimusmatkojen ja taiteen historia on edelleen todella miehinen kertomus. Kankimäki marssittaa kirjassaan esiin rohkeat yönaiset, jotka ovat avanneet jälkipolville tietä maailmalle. Osa heistä on ollut jo elinaikanaan kiiteltyjä, osa paheksuttuja, osa pitkäksi aikaa unohdettuja.

Erityisen suuren vaikutuksen minuun tekee Karen Blixenin elämä Keniassa ja Nellie Bly, joka matkusti maailman ympäri mukanaan vain käsilaukullinen tavaraa. Minulle ennalta tutuimmasta päästä yönaisia on japanilainen taiteilija Yaoyoi Kusama, jonka pilkuilla ja kurpitsoilla peitetty taide ja erikoislaatuinen elämä ovat ihastuttaneet. Vahva suositus Kusaman elämäkerralle Infinity Net.

Kankimäen tyyli pallotella historian ja nykypäivän välillä on viehättävä. Kirjassa on tuttu tunnelma ja osuudet Japanista tuovat hyvällä tapaa mieleen Kankimäen esikoiskirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Hänen omissa matkakokemuksissaan arvostan erityisesti sitä, että Kankimäki tuo avoimesti esiin sen, että kaikki ei aina ole unelmamatkoillakaan yhtä riemuvoittoa, vaan välillä reissaaminen väsyttää ja pelottaa ja vituttaa.

Yönaiset nostavat polttavan matkakuumeen ja antavat monia hyviä neuvoja naisille (tai kenelle tahansa) maailmalla.

Edellinen
Edellinen

Terveiset Brysselistä!

Seuraava
Seuraava

Leivonmäen kansallispuisto marraskuun harmaissa