Vaellusretki Seitsemisen kansallispuistossa

Seitseminen yhden yön vaellus

Kotimaanmatkailun kiinnostavimpia kohteita ovat kansallispuistot. Vietin heinäkuuta Suomessa ja yksi siellä olon kohokohdista oli vaellusretki siskojen kanssa Seitsemisen kansallispuistoon.

Pohjois-Pirkanmaalla sijaitseva Seitsemisen kansallispuisto on erityisen tunnettu vanhasta aarnimetsästään. Multiharjun aarnimetsän yli 400 vuotta vanhojen mäntyjen keskellä kulkiessa olo oli aika pieni.

Seitsemisen kansallispuistoSeitsemisen kansallispuisto

Kuljimme kahdessa päivässä Virkatie-nimisen rengasreitin, jolla on pituutta liki 26 kilometriä. Ensimmäisenä päivänä pyyhälsimme noin 17 km ja toiselle päivälle jäi vain kymppi. Reitille osui monenlaisia maisemia metsistä soihin ja vesistöihin. Matkalla kuljimme Koveron perinnetilan pihapiirin läpi, jossa pidimme evästaukoa. Koverolla oli myös kaivo, josta tankkasimme vettä mukaan.

Leiriydyimme Liesijärven rantaan. Heinäkuun viikonloppuna väkeä oli poluilla liikkeellä suunnilleen tavanomaisia määriä, mutta leiripaikalla erikoiskesän kyllä huomasi, kun telttoja oli pystytetty vieri viereen. Nuotiopaikalla oli kiva istuskella ja vaikka väkeä oli enemmänkin, oli alueella rauhallista nukkua.

Seitsemisen kansallispuistoSeitsemisen kansallispuisto

En ole koskaan aiemmin ollut varsinaisesti vaellusretkellä Suomessa. Kiipeilyretkillä käveleminen kallion luokse on vain välttämätön paha ennen itse asiaan pääsemistä. Tällä kertaa oli kiva kulkea vaan, ilman mitään muuta agendaa. Mikäli joskus innostun pidemmälle vaellukselle, olisi rinkasta ollut varaa keventää painoa pois, nyt mukana oli kaikenlaista mukavuuskampetta.

Vaikka peruuntuneet kaukomatkat harmittavat edelleen, tuli Seitsemisen metsien keskellä ja pitkospuita pitkin tarpoessa minulle ihan hyvä muistutus siitä, että Suomessakin on hienoja ja ainutlaatuisia luontokohteita, joista saa hyvässä seurassa paljon irti.

Katso myös muita kirjoituksia Suomen kansallispuistoista:

Liesjärven kansallispuisto itsenäisyyspäivänä
Leivonmäen kansallispuisto marraskuun harmaissa
Syysretki Etelä-Konneveden kansallispuistoon
Kiipeilyviikonloppu Olhavalla
Helvetinjärven kansallispuistossa

Heinäkuu Suomessa

Lemmenlaakson luonnonsuojelualue

Kiitos koronakevään, menivät suunnitelmani kevään reissujen osalta melko metsään. Kesäkuun loppupuolella päätin siirtää etätoimistoni Brysselistä suosiolla Suomeen ja majailla siellä käytännössä koko heinäkuun ajan. Suomi-loma oli samalla radiohiljaisuutta tällä kanavalla, kiva olla nyt taas linjoilla.

Edellisen kerran kävin Suomessa itsenäisyyspäivän aikaan, puolessa vuodessa ehti jo kertyä koti-ikävää aika tavalla. Ystäviä ja perhettä oli ihanaa nähdä, nautin lukusia aamiaisia, lounaita, kahveja ja kaljoja eri kaverien kanssa. Erityisen nastaa oli kuitenkin ehtiä hengailla parhaan pikkusiskoni kanssa.

HelsinkiUntitled

Ostin keväällä asunnon Helsingistä ja sain avaimet sinne heinäkuun alussa. Koska asuntokaupat tehtiin ilman, että kävin kämpässä paikan päällä, oli aika hurjaa nähdä oma asuntoni ensimmäistä kertaa oikeassa elämässä. Pikku yksiö osoittautui onneksi aivan hurmaavan söpöksi.

Aion jatkossakin pysyä Brysselissä, joten kämpän laittamisessa valmiiksi vuokralaiselle oli kaikenlaista pientä hommaa. En ole todellakaan mikään remonttiraija, mutta niin vaan kämpän seinät saatiin maalattua kaverien avustuksella. Kaikkea sitä pystyy, kun vaan ryhtyy.

purjehdusSeitsemisen kansallispuisto

Töiden ja tuttujen ohella erityisen ihanaa Suomessa ollessa oli päästä nauttimaan luonnosta niin maalla kuin merelläkin. Purjehdusretki ystävien kanssa oli ihanin, seilasimme viikonlopuksi Helsingistä itään päin. Saarihyppelyä, rantakallioilla köllöttelyä, uintipulahduksia, meritunnelmaa ja makeita päiväunia, ei valittamista.

Siskojen kanssa puolestaan paineltiin mökiltä Seitsemisen kansallispuistoon yhden yön vaellusretkelle. Teltassa nukutti pitkästä aikaa makeasti ja metsäpoluilla ja pitkospuilla sai sellaisen annoksen luonnossa liikkumista varastoon, että tulevasta syksystä Belgiassa saattaa ehkä selvitä.

Kun Suomessa illat alkoivat jo hämärtää, on Keski-Eurooppaan paluussa se kiva puoli, että täällä lomakausi on vielä ihan täysillä käynnissä. Vaikka korona onkin pistänyt ison osan suunnitelmista jäihin, on aikeissani lähteä Alpeille. Sieltä pääsee tarvittaessa helposti maata pitkin pois, jos koronatilanne lähtee taas käsistä.

Rantapäivä Oostendessa

Oostenden rantaOostende päiväretki Brysselistä

En oikeastaan tiennyt meren äärellä olevasta Oostenden kaupungista yhtään mitään muuta, kuin että Oostenden rantaa kehuvat kaikki. Olikin tosi kiva, kun ystäväni innostui lähtemään kanssani päiväksi Oostendeen, niin tuli ensinnäkin lähdettyä.

Olen asunut Belgiassa tällä erää pian vuoden verran, mutta en ole juuri ehtinyt kiertämään lähiseutuja. Päiväretkille karkaaminen arjen keskellä tuntuu toisinaan vähän työläältä, pienet spontaanit jutut eivät varsinaisesti ole vahvuuteni. Ilmastokriisin vuoksi lähimatkailu on jo pitkään näyttäytynyt vastuullisena valintana, ja nyt korona tuuppasi tätä trendiä entisestään eteenpäin. Kun kaukomaat ovat saavuttamattomissa, pitää hyvää etsiä läheltä.

Oostende on kauniina päivänä kiva päiväretki Brysselistä, jos kaipaa Keski-Euroopan sijaan meritunnelmaa ja rantaelämää. Junamatka kesti reilun tunnin ilman vaihtoa, junia kulkee välillä säännöllisesti. Perillä Oostendessa tuntui, kuin olisi vaihtanut maata kauemmaksi. Juna-aseman edestä aukeaa satama-allas, jota reunustavat kojut myivät tuoreita mereneläviä, ilma tuoksui suolavedeltä ja kalanperkeiltä. Jollain tapaa kaupungin tunnelmasta tuli mieleen Tanska tai muut pohjoismaat.

Rock Strangers OostendeOostende Rock Strangers

Kun kerran olimme ystäväni kanssa lähteneet liikkeelle rantapäivän perässä, emme sen kummemmin kiertäneet kaupungilla, vaan kuljimme suoraan rantabulevardille. Matkalle osui taiteilija Arne Quinzen Rock Strangers -nimiset metalliveistokset. Punaiset metallimonumentit ovat kolhuisuudessaan ja ruttaantuneina kuin merestä rannalle huuhtoutuneita jättiläismäisiä roskia. Ärhäkän punainen väri on kirkas kontrasti vasten maisemaa varsinkin harmaana päivänä.

Koska aamu oli ollut pilvinen, rannalla oli ruuhkaa lähinnä lokeista. Ja miten mainio Oostenden ranta olikin, maineensa veroinen! Sileää vaaleaa hiekkaa, jossa oli kiva kulkea paljain varpain. Uskaltauduin uimaankin, ensi kertaa tänä kesänä. Matalassa rannassa merivesi oli yllättävän lämmintä ja aalloissa pärskiminen ilahduttaa aina. Kun aurinko alkoi pilkistellä pilvien takaa, tuntui kuin olisi ollut Belgian sijaan etelänlomalla.

Uimisen ja auringossa loikomisen jälkeen napattiin vielä burgerit ja drinkit rantakadulla. Ravintola Histoires d’O ei ollut nopean palvelun paikka, mutta safka oli aivan hyvää ja terassilta oli hyvä tarkkailla ohikulkevia ihmisiä. Illaksi kotiin pääsi suoraan junalla, rantahiekkaa rapisi sandaalien pohjasta vielä kotiovellakin.

Jos Oostende kiinnostaa ja kaipailet lisää ideoita, Håndbagage-blogissa on hieno kuvareportaasi kaupungista. Näistä paikoista moni meni muistilistalle, jos joskus menen tuonne uudelleen!

Tutkimustuloksia ripulireissulta

Benin ripulireissu

Osallistuin toissa kesänä rokotetutkimusmatkalle Beninissä, Länsi-Afrikassa. Tuttavallisemmin ripulireissuksi ristityn matkan tarkoituksena oli kokeilla kehitteillä olevaa ripulirokotetta. Nyt tutkimuksen ensimmäiset tulokset on julkaistu ja niistä uutisoitiin esimerkiksi päivän Helsingin sanomissa. Hyvältä vaikuttaa!

Ripuli on yksi alle viisivuotiaiden yleisimmistä kuolinsyistä maailmassa. Likainen vesi ja puutteellinen sanitaatio ja hygienia aiheuttavat ripulia köyhemmissä maissa ja erityisesti lapsille se voi olla hengenvaarallista. Tutkimuksen tärkein merkitys on se, että kehitysmaiden pienille lapsille saadaan rokote, minkä lisäksi siitä voi olla iloa turistiripulin hoidossa.

Tutkimuksessa kehitettiin rokotetta, jota testaamaan Beniniin lähetettiin yli 700 suomalaista vuosina 2017-2019. Olin mukana 11 hengen ryhmässä kesällä 2018. Nyt kun rokote on todettu turvalliseksi, sitä kokeillaan seuraavassa vaiheessa Gambiassa ja Sambiassa.

Benin ripulireissu

Varsinkin nyt koronan aikaan olen muistellut tätä reissua lämmöllä, loistava kokemus. Grand Popon kalastajakylä Atlantin rannalla oli ikimuistoinen ja ihana paikka. Pauhaava valtameri, pehmeä rantahiekka ja päivät palmujen alla ovat jääneet vahvasti mieleeni. Kylän raittia kuljettiin edestakaisin mopotaksin tarakalla, vaikka kyytin nousu vähän hirvitti.

Suomalaiset eivät ole Grand Popon kylällä olleet tuntematon näky ennen tätä tutkimustakaan, sillä suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus ja taiteilijaresidenssi Villa Karo on sijainnut siellä jo vuosia. Ventovieraassa porukassa reissussa olo oli yllättävänkin hauskaa. (Paikalliseen palmuviinaan sodabiin ei ehkä tarvitse enää ikinä koskea.)

Pieni Benin on mainio maa, jota suosittelen myös matkakohteena Länsi-Afrikassa, kunhan matkailu taas alkaa olla turvallisempaa. Paikallisessa kulttuurissa oli paljon nähtävää: perinteisiä seremonioita, siirtomaavallan julmaa historiaa, nykypäivän taidetta. Ranskan entisessä siirtomaassa parempi ranskan taito olisi ollut etu ihmisiin tutustumisessa, kielimuuri oli paikoin korkea.

Tämä oli ensimmäinen matkani Afrikan mantereelle ja se nosti kovasti mielenkiintoani maanosaa kohtaan. Sen jälkeen olenkin kiertänyt Itä-Afrikassa parilla eri reissulla Etiopiaa ja Tansaniaa, seuraavaksi houkuttelisi eteläinen Afrikka, kun matkustus joskus taas muuttuu mahdolliseksi.

Kirjoitin reissusta taannoin useammankin jutun, tunnisteella Benin löytyy päivityksiä parin vuoden takaa niin nähtävyyksistä kuin ripulireissulle osallistumisesta.

Asioita koronan aikaan

Bryssel

”Näinä aikoina” aika saa kummallisia määreitä. Ennen koronaa, korona-aikana. Päivä toisensa jälkeen kuluu suunnilleen samanlaisena, vain mieliala ja säätila vaihtelevat, usein samankaltaiseen suuntaan. Asioita tulee ja menee, kaikki tuntuu olevan isosti irrallaan.

Asioita, joita on ok tehdä koronan aikaan: Tilata jäätelöä kotiinkuljetuksella. Pitää kiinni ihmisistä, joista ei muuten välttämättä pitäisi.

Asioita, jotka ärsyttäisivät tavallisissakin oloissa: Lidlin lenkkarit. Isojen taloudellisten päätöksen tekeminen. Epävarmuus.

Asioita, joita olen ikävöinyt Suomesta: Perhettä, eniten. Metsää, jossa tuoksuu havupuilta ja aurinko paistaa puiden välistä sammalmaahan. Prisman käytäviä, joista voi kerralla lappaa mukaan kärryyn kaiken, mitä ihminen tarvitsee.

Asioita, jotka ovat tuoneet iloa: Ystävien kasvot näyttöruudulla. Naapurin puutarhanhoidon tarkkailu parvekkeelta. Sanna Marinin hallitus.

Asioita, jotka jäävät varmasti näistä ajoista mieleen: Aplodit, jotka kaikuvat kaduilla kello kahdeksan. Se hetki, kun joutui jonottamaan ruokakauppaan ja ovella seisoi maskikasvoinen vartija.

Asioita, joita ei ole tapahtunut koronan aikana: En ole oppinut seisomaan käsilläni enkä laittamaan ruokaa. Tuskin koskaan.