Lyonin suuret seinämaalaukset

Lyon muraaliKun Ranska kerran Brysselistä käsin on aivan naapurissa, lähdin liki suoraan Lontoosta palattuani samalla vauhdilla viikonlopuksi Lyoniin. Suora junayhteys Brysesselistä kesti nelisen tuntia. Paras ystäväni asuu vielä tovin Lyonin lähistöllä ennen kuin hän lähtee vuodeksi maailman toiselle puolelle Uuteen-Seelantiin. Nyt kun ollaan vielä samassa maanosassa, oli hyvä hetki moikata.

Olen viettänyt Ranskassa aikaa lähinnä Rivieralla, Alpeilla ja Pariisissa, enkä oikein osannut odottaa Lyonista mitään. Kyseessä on Ranskan toisiksi suurin kaupunkiseutu, joka sijaitsee jokien Rhône ja Saône risteyskohdassa. Kun etsin etukäteen tietoa kaupungista, ei mikään erityisesti noussut silmille – Lyonissa on toki vanha kaupunki ja useampi kirkko, mutta ei mitään valtavaa maamerkkiä, maailmankuulua museota tai muuta vastaavaa. Ensituntumalta kaupungin luonne vaikutti hieman hankalta hahmottaa.

Parissa päivässä lämpesin kuitenkin pikkuhiljaa Lyonille. Jotakin erityisen vaikuttavaakin tuli vastaan, nimittäin isoja muraaleja. Valtavia seinämaalauksia on useampia, niiden perässä tulee myös hyvin kuljettua keskustan söpöjä kaupunginosia läpi.
Lyon muraali Mur des CanutsMuraaleistä tunnetuin on Mur des Canuts Croix-Roussen kaupunginosassa kukkulan päällä. Se on Euroopan suurin seinämaalaus. Hauskaksi maalauksen tekee, että ensimmäisen kerran vuonna 1987 tehtyä maalausta on päivitetty vuosien mittaan muutamaan otteesen. Rakenne on pysynyt samana, mutta hahmot ja yritykset ovat vaihtuneet. Kuva esittää kaupunkimaisemaa ja on todella uskottavan näköinen, huolella maalatut varjot ja valot valtavalla seinällä tekevät melkein mahdottomaksi uskoa, että kyseessä on pelkkä tasainen seinä.
Lyon muraali

Lyon muraaliToinen tunnettu muraali on Fresque des Lyonnais. Asuintaloksi maalattuun seinään on koottu tunnettuja lyonilaisia, kuten elokuvan keksineet Lumieren veljekset. Minua ilahdutti erityisesti Antoine de Saint-Exupéry parvekkeella Pikku Prinssinsä kanssa. Minua vähemmän tuntevat eivät ehkä tiedäkään, miten tärkeä Pikku Prinssin hahmo minulle on. Niin tärkeä, että se kulkee aina mukanani, ihooni tatuoituna.

Mur des Canuts
36 Boulevard des Canuts

Fresque des Lyonnais
2 Rue de la Martinière

Barbican Conservatory – siisti sisäpuutarha Lontoossa

Barbican ConservatoryLontoossa on useita vihreitä keitaita aivan keskustan alueella. Edellisellä reissulla ihastutti St Dunstan in the East, puutarha vanhan kirkon raunioilla. Tällä kertaa ajattelin käydä katsomassa Sky Garden -sisäpuutarhan, mutta sinne olisi pitanyt varata liput reilusti ennakkoon. Pidän enemmän aikatauluttomasta haahuilusta, joten Sky Garden sai tällä kertaa jäädä. Pikainen haku löysi Barbican Conservatoryn, jonne sitten suuntasin.

Barbicanin alue on aika erikoinen. Asuinalue on rakennettu 60-70-luvulla. Tunnelma alueella oli kummallinen: arkkitehtuuri on täysin toisesta ajasta, taloja on monessa tasossa ja kulkureitit muodostavat sokkeloita, tavallaan aika särmikästä. Tulee sellainen olo, kuin olisi jossain ihan muualla, kuin miljoonakaupungissa. Barbicanin alueella on taidekeskus ja kauppoja, mutta minua kiinnosti erityisesti puutarha.
Barbican ConservatoryBarbican Conservatory Vuonna 1984 avatussa kasvihuoneessa on yli 2000 eri lajia. Kiertelin kasvien keskellä, hengitin ilmaa, joka oli paksua trooppisten kasvien tuoksusta. Altaassa uiskenteli karppeja. Istuskelin aikani kirjan kanssa puutarhassa, julkisilla paikoilla lukeminen on minulle hyvä tapa rauhoittua kirjan ääreen. Ihmisiä oli liikkeellä, mutta ei mitenkään ruuhkaksi asti. Useampi valokuvaaja malleineen otti kuvi, pariskunta pussaili palmun alla, lapset juoksentelivat kasvien väleissä. Taustalla soi vaimeasti klassinen musiikki.

Barbican Conservatoryn kasvihuoneisiin on ilmainen sisäänpääsy. Pidän paikoista, joissa voi viettää aikaa ostamatta mitään, oleskella vain.

Barbican Centre
Silk Street, London

Museopäivä Lontoossa: British Museum

British museumVietin juuri viisi päivää Lontoossa, työmatkan yhteyteen sai kätevästi napattua pari päivää omaa aikaa samalla vaivalla. Brysselistä Lontooseen kuljin näppärästi junalla. Tämä oli ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen kerta, kun matkustin Eurostarilla kanaalin alitse. Edellisen kerran olin Lontoossa pari vuotta sitten, silloin kiersin paljon nähtävyyksiä tiiviissä tahdissa ja reissuseurana oli pikkusiskoni. Tällä kertaa olin liikkeellä yksin ja käytin aikaa ihanaan tyhjäntoimittamiseen ja kaupungilla notkumiseen vailla sen kummempaa agendaa.

Yhden poikkeuksen kuitenkin tein, menin nimittäin British Museumiin. En ole ennen käynyt siellä ja yllätyin, sillä museoon on ilmainen sisäänpääsy. Sateisena sunnuntaina turisteja riitti, mutta ruuhka ei ollut mitenkään mieletön. Museo on niin suuri, etta väki jakautui aika tasaisesti rakennuksen eri osiin. Aulatilan kattaa upea lasikatto, tila on kaunis ja valoisa. Samaan tapaan kuin Pariisin Louvressa, on British Museumista mahdotonta saada yhdellä vierailulla kaikkea irti. Vaikka vietin useamman tunnin kiertäen eri osastoja, paljon jäi vielä näkemättä.
LontooLontooKokoelma on sanoinkuvaamaton läpileikkaus ihmiskunnan aarteista, tuntuu kuin kävelisi taidehistorian oppikirjan sivuilla. Samalla koko ajan vähän häiritsee. Kenen aarteita nämä todella ovat?

British Museumista ei mielestäni voi kirjoittaa ilman, että kiinnittää huomioita siihen, mistä museon esineet ovat peräisin ja millä oikeutuksella britit pitävät niitä hallussaan. Siirtomaavalta ja imperialismi ovat näytelleet isoa roolia, kun kokoelma on kasvanut. Museoihin haalittu taide ja kulttuuriperintö heijastavat pyrkimyksiä peilata koko maailmanhistoriaa Euroopan kautta.

Useiden esineiden kohdalla on vuosikymmeniä, ellei vuosisatoja, käyty keskustelua siitä, tulisiko ne palauttaa alkuperäisille sijoilleen. Museon vaikuttavimpiin ja samalla kiistellyimpiin esineisiin kuuluvat Partheonin marmoripatsaat, niin kutsutut Elginin marmorit, joita Kreikka on vaatinut säännöllisesti palautettavaksi takaisin Ateenaan.

Mitä kävi reissupakulle?

Jotunheimen

Kerrataanpa lyhyesti: ostin alkukesästä auton, josta kevyellä puunaamisella tuli kiva reissupaku kesäksi. Ensimmäisellä reissulla päräytin Ruotsiin ja Norjaan kiipeilemään heinäkuussa. Asuin autossa lopulta yhteensä vajaat pari viikkoa. Paku kulki mukavasti vuorille ja takaisin Helsinkiin. Syksyllä kävikin sitten niin, että sain töitä Brysselistä. Kesän reissu jäi sitten samalla myös minun ja pakun viimeiseksi yhteiseksi reissuksi, sillä Bryssel on kaupunki, jossa auton, varsinkaan ison ja vanhan auton, pitämisessä ei ole mitään järkeä. Paku meni myyntiin ja löysi pian uuden kodin.

Vaikka pakusta luopuminen oli monella tapaa viisas valinta, harmittaa vähän silti! Parasta omassa pakussa oli, että auton sai laittaa juuri sellaiseksi, kuin halusin. Itselleni riitti todella simppeli laveri, pieni hylly lähinnä ruoanlaittotarvikkeille ja mukavasti tilaa kiipeilykamppeille, joita levittelin pitkin autoa. Pidemmälle reissulle pakuun olisi ollut syytä kehittää parempaa ilmanvaihtoa ja muuta sellaista, mutta kesäkeleillä sivuoven raollaan pitäminen riitti.

Kustannuksissa pakukesä ei esimerkiksi pidempään Alppireissuun verrattuna tullut sen kalliimmaksi. Vakuutukset, diesel ja laivaliput maksoivat tietysti jotain, mutta kun majoitus oli sitten käytännössä ilmainen, tuli myös säästöjä. En oikeastaan jäänyt itse auton osaltakaan juuri tappiolle, sain pakun myytyä lähes samaan hintaan kuin sen keväällä ostinkin. Erityisen tärkeää minulle oli kesän reissulla välttää lentämistä, joten pohjoismaiden kiertely maata pitkin oli siinäkin mielessä mainiota.

Pakukesästä jäi käteen monta hyvää hetkeä. Olen aiemmin reissannut kaverien pakuilla ja oman auton kanssa oli ihanaa olla liikkeessä. Opin parkkeeraamaan ja peruuttamaan, vaikka olen omasta mielestäni melko keskinkertainen kuski. Pakulla pääsi just sinne, minne halusi mennä.

Kaikkein ikimuistoisin yöpaikka kesän reissulta on yllä kuvassa: Jostedalenin jäätikkökurssin jälkeen kouluttaja suositteli mieletöntä paikkaa aivan Jotunheimenin kansallispuiston laidalla yösijaksi. Hiekkatien laidalla vuorten keskellä oli ihan mahtavaa juoda viimeiset aamukahvit retkikupista ja hengittää sisään jäätiköltä puhaltavaa viileää ilmaa ennen kuin reissu alkoi jo kääntyä kotimatkaksi.

Kuukauden päivät

BrysselUntitledBrysselHuomenna vaihtuu lokakuuksi, tänään tuli tasan kuukausi Brysseliin muutosta täyteen. Alun epätodellinen olo on taittunut tasaisemmaksi.

Brysselistä olen kuluneen kuukauden aikana nähnyt lähinnä europarlamentin käytäviä ja lähikaupan einestiskin. Välillä tunnen painetta siitä, miten koko ajan mukamas pitäisi olla verkostoitumassa ja juhlimassa ja treffeillä ja joogatunnilla, eikä nysvätä vapaailtoja kotona villasukat jalassa. Olen yrittänyt lohduttautua sillä, että kaikkea ei ole pakko tehdä heti ja palautumiselle pitää ottaa aikaa, kun kaikki on vielä ihmeellistä (ja väsyttävää).

Vaikka väliaikainen asuntoni on ihan siedettävä, olen jo alkanut metsästää pysyvämpää kotia. Olen kiertänyt asuntonäyttöjä, mutta tarjonta on ollut vähän vaihtelevaa: homeisia kellareita ja muita surullisia luukkuja riittää. Huomaan nirsoilevani valmiiksi kalustettujen asuntojen suhteen: kotini Helsingissä oli ihana ja kaikki tavarat siellä tarkkaan valittuja. Ajatus rumassa Ikea-kodissa asumisesta ahdistaa. Toivon, että vuokra-asuntomarkkinoiden henget ovat puolellani ja jostakin ilmestyy kelvollinen kämppä!

Yksi asia, josta olen Brysselissä täysin haltioissani ovat nopeat junayhteydet ympäri Eurooppaa. Maata pitkin matkustaminen on Brysselistä käsin naurettavan helppoa, olen suunnitellut jo monta matkaa. Parin viikon päästä on tiedossa työmatka Lontooseen. Nipistän siihen yhteyteen pari päivää omaa aikaa Lontoossa, edellisestä kerrasta on jo muutama vuosi aikaa. Lokakuussa on tiedossa taas Strasbourgin työviikko, siihen yhteyteen järjestin puolestaan Ranskassa asuvan ystäväni kanssa viikonloppureissun Lyoniin. Kavereita olisi myös Berliinissä ja Varsovassa, milloinkohan sinne ehtisi?