Kasvitieteellinen puutarha Brysselissä – Meise Plantentuin

Meise puutarha kasvihuone Bryssel

En edes tiennyt Meisen kasvitieteellisen puutarhan olemassaolosta, ennen kuin kaverini ehdotti sunnuntairetkeä sinne. Se oli aivan loistava idea, kasvihuoneet olivat korona-aikaankin tosi kiva retkikohde Brysselin tuntumassa.

Hieman Brysselin ulkopuolella sijaitseva puutarha on perustettu jo 1700-luvun lopulla. Vanhat, valtavat kasvihuoneet ovat täynnä erilaisia kasveja tropiikista aavikoille. Kahden kasvihuoneen, isomman ja pienemmän, lisäksi puutarhan tiluksilta löytyy linna (tietysti, Keski-Euroopassa kun ollaan), kahviloita, erilaisia puulajeja ja laaja ruusutarha. Puiston alueelle pääsi vain rajallinen määrä ihmisiä kerrallaan, niinpä turvavälit pysyivät hyvin ja maskit tietysti kasvoilla.

Plantentuin MeiseMeise kasvihuone BrysselMeise greenhouse Brussels

Belgian koronasulku on jatkumassa näillä näkymin pitkälle kevääseen. Eristäytyminen ja arkisen tekemisen puute alkaa vaihteeksi tuntua aika raskaalta, niinpä oli ihanaa mennä jonnekin uuteen, kauniiseen ja kiinnostavaan paikkaan kotisohvalla kyhjöttämisen sijaan.

Keskellä talvea ei kasvihuoneissakaan kukoistanut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tihkusateisena talvipäivänä eksoottisten kasvien keskellä kulkeminen oli silti täydellinen pako korona-arjesta. Kasvihuoneiden kostea ilma tuoksui sademetsiltä ja sellaisilta maisemilta, joiden näkemistä pitää pandemian takia vielä malttaa odottaa.

Kierteltiin myös puutarhan ulkoalueilla, mutta ne eivät harmaana talvipäivänä vielä olleet parhaimmillaan. Ainakin ruusutarhaa pitää tulla katsomaan keväämmällä uudelleen!

Plantentuin Meise
Nieuwelaan 38, 1860 Meise
www.plantentuinmeise.be/en/

Katso myös muut kasvihuonekirjoitukseni:

Jääkiipeilyviikko Ranskassa

Jääkiipeily Ranska

Kuten jo talvikauden tavoitteista kertoessani nostin esiin, oli jääkiipeilyn suhteen tälle talvelle enemmänkin suunnitelmia. Joulukuulle Italian puolelle kaavailemani reissu peruuntui kuitenkin koronasyistä. Nyt tammikuun alkupuolella pääsin sitten kuitenkin lähtemään Ranskaan kiipeämään jäätä.

Reissun tukikohtana toimi Briançonin kaupunki Ecrinsin massiivin tuntumassa, lähellä Ranskan ja Italian rajaa. Varasin Vuoristoretkiltä oppaan neljälle kiipeilypäivälle. Ne muutamat kerrat, kun olen aiemmin kiivennyt oppaan kanssa, ovat olleet kokemuksina varsin vaihtelevia. Vuoristoretkien Ranskassa asuva opas Rasmus Krogerus oli kärsivällinen, kannustava ja kiva, joten tällä kertaa palautteena oli kyllä pelkkä kehuja!

Jääkiipeily Ranska

Ensimmäisenä päivänä kiivettiin helppoa kivaa putousta Ceillacin laaksossa. Vuoden tauon jälkeen otti aikansa, että sain jään nakuttelun rytmistä kiinni ja hakkujen ja rautojen varassa nouseminen alkoi tuntua varmemmalta.

Toisena päivänä otin härkää sarvista ja ryhdyin liidaamaan. Se oli ensisijaisena tavoitteena, kun reissuun tulin, ja tarpeeksi helposta putouksesta kun aloitti, niin homma sujui ihan hyvin. Vaikka alkuun jännitti kovasti, olo oli valmis liidiharjoitusten aloittamiseen.

La Graven laaksossa oleva putous oli just hyvä paikka harjoitella: sopivasti hyllyjä, joilla tasata hermoja ja hengitystä, ja riittävän paljon jäätä, josta pystyi valitsemaan sopivan helpon linjan. Ruuveille oli paljon paikkoja, mutta varsinkin vasemmalla kädellä ruuvien laittaminen meni alkuun ihan miten sattui. Toisaalta olin tosi ylpeä siitä, että uskalsin kiivetä ruuveista yli ja loivemmissa kohdissa ottaa aika pitkältä siinä hetkessä tuntuneita rannareita varmistusten välillä.

Jääkiipeily

Helpomman putouksen jälkeen aivan nurkan takaa löytyi vielä hieno vaikeampi jääpilari. Yllätin itseni, kun pitkän kiipeilypäivän jälkeen jaksoin vielä kiivetä tämän yläköydessä vain yhdellä lepotauolla. Aina välillä on kyllä tosi kiva päästä kokeilemaan, miten vaikeampaa jäätä kiivetään. Jyrkkää ja hienoa kiipeilyä!

Jääkiipeily

Kolmantena kiipeilypäivänä mentiin Fressineriesin laaksoon. Vaikka pohjalla oli yksi lepopäivä välissä, tuntuivat aiemmat kiipeilypäivät mustelmina polvissa ja raskaana painona lihaksissa. Silti jatkoin liidiharjoituksia ja oli kiva huomata, että vaikka oma olo ei ollutkaan vahvin mahdollinen, pystyin ylipäätänsä liidaamaan, ruuvien laitto meni jo vähän sujuvammin ja pää pysyi kasassa ankkurilta seuraavalle.

jääkiipeily Ranskajääkiipeily vesiputous

Neljäntenä ja viimeisenä kiipeilypäivänä suunnattiin taas Ceillaciin. Putous oli keskeltä vielä varsinainen koski vauhdilla virtaavaa vettä! Sulan aukon ympäri pääsi kiipeämään, samoin ylempänä kosteista kohdista vain pienellä kastumisella.

Putous oli greidiltään vähän vaikeampi, kuin aiempien päivien mäet ja paikoitellen jääpilarien välissä kiipeily oli hakkujen varassa roikkumisen sijaan enemmänkin sellaista kokovartalo-punkemista, kuin jäisissä halkeamissa. Yksi ständeistä oli hienossa luolassa jää- ja vesiputouksen takana, ehkä makein varmistuspaikka hetkeen. Tähän oli hyvä lopettaa viikon kiipeilyt.

Tältä reissulta sain sitä mitä hain, eli rohkeutta liidata jäällä. Olosuhteet viikolla olivat hyvät, jäätä riittävästi ja kelit sopivaa pikkupakkasta. Tätä lisää ensi talvena sitten taas! Ylipäätänsä se, että pääsi näin korona-aikana jonnekin toisiin maisemiin ja vuorille puuhailemaan, oli aivan loistava akkujen lataus ennen paluuta Brysselin lockdown-arkeen.

Lisää jääkiipeilyjuttuja aiemmilta vuosilta löytyy blogista, yllätys yllätys, tunnisteen jääkiipeily takaa. Vinkkinä myös, että samaan aikaan, kun itse hikoilin helpoilla putouksilla, kiipesi paikallinen tiimi päivässä todella vaikuttavan vaikeiden putousten sarjan La Gravessa. Jos ei muuten ranskaksi lukeminen luista, niin tsekkaa Alpine magista ainakin makeat kuvat!

Talvipäiviä Briançonissa ja matkailun ilosta

BriançonBriançon

Tykkään aloittaa uuden vuoden jollakin reissulla. Viime vuonna olin työmatkalla (niin, sellaisiakin joskus oli!) ja jatkoin siitä Alpeille jääkiipeilemään. Tänäkin vuonna suunta oli vuorille. Vaikka matkailussa korona-aikaan on toki omat haasteensa, pääsi Belgiasta Ranskaan menemään junalla ihan hyvin ja kiipeilyreissulla ihmiskontaktit pysyivät vähäisinä.

Matkailu ei todellakaan ole ennallaan, mutta jotain vanhasta muistuttavaa virkistävää ja vallatonta siinä oli, kun ensin pitkän junamatkan jälkeen saavuin Brysselistä Ranskan Briançoniin iltapimeältä ja sitten ensimmäisenä aamuna perillä näin kapungin ja sen laidoilta kohoavat lumihuippuiset vuoret valoisaan aikaan. Täällä sitä ollaan, ihan itsekseni, jossakin, missä en ole ikinä ennen ollut.

Kun vietin vapaapäiviä kiipeilystä, kävin kiertelemässä kaupungilla. Kun kuljeskelin aurinkoisena päivänä pitkin Briançonia, tuntui ihanalla tavalla tavalliselta. Kävelin mäkeä ylös vanhaan kaupunkiin, seikkailin kapeilla kujilla, pyörin kirjakaupoissa (osaisinpa paremmin ranskaa!), ihailin vuoristomaisemia linnoituksesta ylhäältä rinteestä. Vaikka maski oli kasvoilla, ravintolat edelleen suljettuja ja ulkonaliikkumiskielto alkoi jo kuudelta, oli ilmassa sekä seikkailun että kevään tuntua.

Aurinko paistoi niin että talvitakissa oli melkein liian kuuma. Olin yksin liikkeellä, vailla velvollisuuksia, vailla aikatauluja, vailla mitään pakkoa tehdä mitään muuta, kuin mitä sattui huvittamaan. Tätä tunnetta minulla on ollut valtava ikävä dramaattisen alun jälkeen lähinnä hitaasti eteenpäin laahustavan pandemian aikana.

Briançon hotelli

Majoituksen suhteen minulla kävi mieletön tuuri: vähän arvalla varaamani bed & breakfast -paikka oli aivan hurmaavan ihana. Ranskalaispariskunnan pitämä Bacchu Ber oli ennemmin majatalo kuin hotelli. Paikka oli ulkoa varsin vaatimaton, mutta sisältä aivan todella siisti ja kotoisa paikka. Vaikka matkustin yksin, olivat Maria ja Georges aivan valtavan ystävällisiä aina kohdatessamme ja kävin pisimmät ranskankieliset keskuteluni koskaan heidän kanssaan.

Kun ulkonaliikkumiskielto alkoi jo alkuillasta, jäi kaikenlainen muu kylillä huitelu kiipeilypäivien päältä pois. Siinä missä Chamonix’ssa on tullut usein istututtua oluella ja syötyä ulkona, jäi koronasulkujen johdosta kaikki sellainen tältä reissulta välistä. Tavallaan oli rentouttavaa, että ei ollut edes mahdollisuutta mennä iltaisin mihinkään. Luin kirjoja, tein muutamia työhommia, suunnittelin tulevaa vuotta. Niistä suunnitelmista lisää joskus myöhemmin!

Talviretki Porkkalanniemeen

PorkkalanniemiUntitledPorkkalanniemi

Vuoden viimeisenä päivänä lähdettiin kummilapseni ja minun kummitätini kanssa retkelle. Ajettiin Kirkkonummelle, Porkkalanniemeen.

Historiallisen merkityksen lisäksi (Neuvostoliitto piti tukikohtaa Porkkalassa jatkosodasta vuoteen 1956) lisäksi tiesin, että kesällä paikka on ollut monien suosima pyöräretkikohde. Merellisten maisemien lisäksi en oikein osannut odottaa, millaista siellä olisi vuodenvaihteen aikaan.

Vähän surullistahan se on, että uuden vuoden sijaan sää olisi voinut olla marras- tai maaliskuusta: harmaata, kosteaa, vihreää. Meri laineili hiljaa harmaana, horisontin ja pilvien rajaa hädin tuskin erotti. Sen verran sentään kävi tuuri, että sinä aikana kun käveltiin ulkona, ei juuri satanut ennen kuin lähdettiin takaisin autolle.

Jätettiin auto parkkipaikalle ja tallusteltiin merkittyä reittiä sekä Telebergetin kierros että pisto Pampskatanin kärkeen. Siellä syötiin pullat ja kahvit taukopaikalla, jossa riitti muitakin retkeilijöitä. Matkaa tuli muutama kilometri, kiva pieni ulkoilu. Pakko myöntää, että omina teiniaikoina luontoretkeily olisi ollut ehkä vähiten cool asia maailmassa, mutta reippaasti myös esiteini-ikäinen kummityttö jaksoi lampsia mukana.

En ole ajatellut, että meri olisi lainkaan oma elementtini, mutta siloisista rantakallioista ja käppyräisistä männyistä pidin Porkkalassa kovin. Varsinkin urbaanissa Brysselissä vietetyn korona-ajan jälkeen veden läheisyys tuntui virkistävältä. Uudenvuoden pikkujuhlissa myöhemmin samana päivänä puhuttiin paljon purjehtimisesta, sitä olisi tänä vuonna kiva taas päästä tekemään, vaikken veneessä mitään hyödyllistä osaakaan tehdä.

Lisätiedot Porkkalan reiteistä ja kulkuyhteyksistä: luontoon.fi

Koronavuoden parhaat

Top nine

Koronavuosi 2020 alkaa olla ohitse. Instagramin huippuyhdeksikkö saa tämän erikoisvuoden näyttämään sitten kuitenkin omaan silmääni melko tavalliselta.

Vuoden kiistaton kohokohta oli matka Tansaniaan ja Kilimanjarolle helmikuussa, juuri ennen koronan iskemistä Eurooppaan. Itäinen Afrikka ihastutti jo edellisvuonna Etiopiassa. Kilimanjarolle kiipeäminen Rongai-reittiä pitkin oli hieno vaellus hyvässä porukassa ja huipulle pääseminen ilahduttaa yhä. Safaripäivät Tarangiressa ja Ngorongorossa ovat jääneet nekin mieleen valtavan onnellisina hetkinä. Tämän reissun toteutuminen tuntuu erityisen hyvältä, kun monet muut matkasuunnitelmat siirtyivät koronan vuoksi suoraan silppuriin.

Kiipeilyreissut jäivät muuten vähän vähemmälle, vaikka kesäkausi olikin kiipeilymielessä erittäin kelvollinen. Kävin alkuvuodesta Alpeilla jääkiipeilemässä, keväällä tutustuin Belgian kallioihin ja kesällä rymysin taas Chamonix’ssa alppireittejä tunnustellen. Loppukesästä ja alkusyksystä vietin useamman viikonlopun Luxemburgissa Berdorfin hiekkakivellä ja lokakuussa ennen toista lockdownia livistin vielä Ranskan puolellekin St. Légeriin kiipeilemään.

Asuin ensimmäisen täyden vuoteni Brysselissä ja kiitos eräänkin pandemian, vietin siellä todella paljon aikaa, joka muuten olisi kulunut matkaillen. Uutuudenviehätys Brysselistä on kenties karissut, mutta arki sujui tasaisesti. Belgia ja lähiseudut tulivat tutuksi pienillä viikonloppuretkillä, uusi ystäväpiiri on alkanut vakiintua ja sain ranskan opinnoistanikin syksyllä ihan hyvän otteen.

Muuta merkittävää: ostin ensimmäisen omistusasuntoni. Yksiö Helsingissä on pieni, mutta se tuntuu isolta toteutuneelta tavoitteelta. Siellä se odottelee, jos ulkomailla asumisen sijaan kotimaa alkaakin kiinnostella.

Tulevan vuoden toivelistan kärjessä on vähemmän yllättävästi koronarokote, josko maailma vähitellen palaisi taas raiteilleen. Matkustushaaveita on yhä vino pino (eteläinen Afrikka! Himalaja! Norja! kaikkialle!), mutta aion jatkossakin keskittyä lentämisen vähentämiseen ja muihin keinoihin kiertää maailmaa vastuullisemmin.

Vuosi lyhyesti lukuina:

  • 7 käytyä maata (Belgia, Ranska, Kenia, Tansania, Hollanti, Luxemburg, Suomi)
  • 138 treenikertaa, tähän olen tyytyväinen
  • 13 luettua kirjaa, valitettavan vähän, vaikka aikaa olisi ollut

Aiemmat vuosikoosteet löytyvät vuosilta 2019, 201820172016 ja 2015.