Siipien kantamat

Tiesin pitäväni Jussi Valtosen kirjasta Siipien kantamat jo ennen sen lukemista.

Opettajan ja oppilaan suhteesta kertova kirja soljuu eteenpäin kevyesti, on kaunis ja koskettava. Äidinkielenopettaja Juhani on harmaa hahmo, jonka kursille ilmestyy uusi oppilas, lahjakas ja lumoava Marianne.

Kirjassa on paljon viittauksia kirjallisuuteen, tietenkin. Myös juoni pyörii sanojen ympärillä: luetaan runoja, vaihdetaan romaanikäsikirjoituksia, on luovan kirjoittamisen lukiokurssi, ylioppilaskirjoitukset. Kirjallisuusviittauksien tulva ei kuitenkaan ole häiritsevää vaan jotenkin elimellisesti tarpeellista: miten muuten äidinkielenopettajan ja runotytön epäsovinnainen romanssi etenisi, kuin kirjoista keskustellen? Keskustelut kirjallisuudesta muuttuvat intiimeiksi ja henkilökohtaisiksi, keikkuvat soveliaan ja sopimattoman rajalla, kunnes keikahtavat sen yli.

Verrattuna samanlaisesta asetelmasta kertovaan Riikka Pulkkisen Rajaan Siipien kantamat on tiiviimmin kiinni todellisuudessa. Siinä on vähemmän runollista maalailua ja enemmän aidontuntuisia havaintoja arjesta. Yksinkertaisempi kerronta tekee tarinasta uskottavamman. Raja on minulle todella tärkeä kirja eikä uskottavuuden määrä ole varsinaisesti hyvä tai huono asia, pelkästään eroavaisuus erinomaisten kirjojen välillä.

Kun Rajassa nuori Mari katsoo Juliania vaaleanpunaisten lasien läpi ihaillen, kuvaa Siipien kantamat kuvaa suhdetta opettajan näkökulmasta. Toisaalta Juhani itsekin tiedostaa näkevänsä Mariannen vain haaveidensa kohteena, näkevänsä tämän idealisoituna haavekuvana eikä kokonaisena ihmisenä.  Juhanin öiset puhelinsoitot Mariannelle tuovat mieleen erään Humbertin pakkomielteisen suhtautumisen Lolitaansa.

Yksinkertaisesti hieno kirja, suosittelen.

// Siipien kantamat is a novel by Jussi Valtonen. Very good book.