Tuulensieppaajat
Docville alkaa olla osaltani tässä, eilen kipaisin vielä pariin näytökseen. Vähän harmittaa, että monet kiinnostavat leffat menevät ajanpuutteen ja viikonlopun reissun takia ohi, esimerkiksi Kurt Cobain - Montage of Heck ja ravintolamaailmasta kertova Fucking Perfect jäivät kiinnostamaan.
Eilisistä leffoista Dancing in Jaffa valikoitui Israel/Palestiina-kiinnostukseni takia, ihan sympaattinen filmi. Muistutti aika paljon tammikuussa DocPointissa Helsingissä näkemääni dokkaria The First Sea.
Illan toinen pätkä, Pixadores (suom. Tuulensieppaajat) puolestaan oli aivan tajunnanräjäyttävä. Twitterissä vinkattiin, että Docvillessa pyörii suomlaista tuotantoa oleva elokuva, joten menin katsomaan sitä lähinnä jonkun kansallisen uteliaisuuden nimissä. Noh, todellakin kannatti.
Pixadores kertoo neljästä São Paolossa asuvasta graffititaiteilijasta, pixadoreista. He maalaavat siellä, minne muut eivät uskalla, kiipeävät kerrostalojen seiniä ja jättävät merkkinsä maailmaan. Kurjissa oloissa maalaaminen on elämäntapa, henkireikä, joka pitää järjissään.
Ystäväporukka kutsutaan Berliiniin biennaaliin, mutta kadulta galleriaan siirtyminen ei suju helposti. Niin henkilökohtaiset kuin taiteellisetkin erimielisyydet nousevat. Köyhyydestä huolimatta pixadorit pitävät kiinni ylpeydestään, eivätkä taivu sirkuseläimiksi eurooppalaisille, vaan pitävät tinkimättömästi kiinni omasta tavastaan tehdä taidetta.
Elokuva oli jotakin aivan erilaista, kuin mikään aiemmin näkemäni. Pääosin mustavalkoinen dokumentti vei paikkoihin, jotka ovat omasta elinpiiristäni aivan täysin poikkeavia. Kaunis kuvaus ja hypnoottinen musiikki tukivat kokemusta, yksinkertaisuus ja paljaus toimivat. Pixadores laittoi ajattelemaan tuloeroja, yhteiskunnallista kantaaottavuutta ja taiteen valtaa vaikuttamisväylänä, toisaalta myös ihmisyyttä ja ystävyyttä. Tarvetta jättää itsestään jälki maailmaan.
// Two more films from Docville. Dancing in Jaffa was nice, but Pixadores was something else: very impressive and beatiful film about art and friendship.