Meillä on unelma

unelmaVoi Olli ja kumppanit. Ajatusmaailmanne pelottaa minua. Olen myös pohjattoman väsynyt tähän turhauttavaan ja kehää kiertävään vääntöön. En millään jaksa kerta toisensa jälkeen vääntää rautalangasta, miksi monikulttuurisuus ei ole uhka tai painajainen, vaan suunnaton rikkaus. Vasta edellisviikolla samanlaatuisella asialla oli Aito avioliitto -jengi, vaikka senkin asian jo hetken toivoin olevan lopullisesti itsestäänselvä.

Onneksi muut kuitenkin jaksavat:

Koko Hubara / Ruskeat tytöt - Minä olen unelma

Nyt.fi - Pitääkö suvaitsemattomuutta suvaita?

Markus Leikola - Immonen häpäisee Mannerheimin testamentin

Kasper Strömman - Uusi sananvapaus

Kommenttikentistä löytyy taas pahuutta koko rahalla. Lukemalla saattaa menettää uskonsa aika monen ihmisen ihmisyyteen, toisaalta lukematta jättämällä sitä vain piilottaa itsensä pahalta.

Tänään illalla osoitetaan mieltä avoimen ja monikulttuurisen Suomen puolesta. Helsingin lisäksi tapahtuu ympäri Suomen, minä osallistun tukimielenosoitukseen Tampereella.

Meillä on unelma -tukimielensosoitus Tullintorilla klo 17 alkaen. Lisätiedot Facebookista.

 // Multiculturalism is not a nightmare. Instead of a nightmare I have a dream of a Finland open to everyone.

Edellinen
Edellinen

Tulli Block Party: yes in my backyard

Seuraava
Seuraava

Maailman paras rockfestari Naamat