Lisää kahvia kiitos kyllä

Kiitos sairasloman, olen lillunut alkuvuoden kummallisessa välitilassa. Tavallaan tiedostan vuoden vaihtuneen ja ihmisten palanneen arkeen jo aikoja sitten, toisaalta tammikuun vaihtuminen helmikuuksi tuli pyytämättä ja yllättäen.

Tätä vuotta on mennyt jo toista kuukautta, joten ehkä meikämuijan täytyy vihdoin saada vähän ryhtiä elämään. Murtunut jalka rajoittaa liikkumista, mutta sen ei tarvitse rajoittaa aivotoimintaa.

Kalenteri 2016 alkaa vähitellen täyttyä. Vaihdoin samalla vuosikausia käyttämäni uskollisen ja täydellisen Moleskinen kalenterin tuliaisena saamaani Arne Jackobseniin, dramaattista.

Keväällä aion keskittyä opiskeluihin, korkea aika saada kanditutkinto kasaan. Seminaari alkoi pari viikkoa sitten, aihe on jo mietittynä ja nyt pitäisi vaan saada lähdemateriaalit kahlattua ja tartuttua itse kirjoitustyöhön. Samalla ei-niin-pieni ääni pään sisällä huutaa, että ainakaan hallintotieteestä en valmistu maisteriksi ikinä, joten elämä kandin jälkeen on lähinnä yksi iso kysymysmerkki.

Onneksi loppuvuodeksi on varasuunnitelma maanpaon muodossa. Laitoin luokattoman huonot motivaatiokirjeet menemään Saksaan Frankfurt Oderiin ja Itävallan Salzburgiin. Ei ehkä ole oikein sanoa näin, mutta vaihtohaku houkuttelee lähinnä siksi, että se on helppo ja halpa tapa päästä pois Suomesta ja saada aikaa vaan olla ilman turhia vastuita ja valmistumispaineita. Heh, SSS-hallituksen mallikansalainen ja ideaaliopiskelija täällä hei.

// I have absolutely no idea what I'm going to do with my life and studying sucks, February 2016 edition.