Lempinurkka uudessa kodissa

kotonaUusi koti Kalliossa on ihana.

Muutimme Kurviin kahden kämppäkaverini kanssa reilu kuukausi sitten. Asuttiin sitä ennen pari kuukautta väliaikaisasumuksessa Haagassa. Kallioon muuton jälkeen toinen kämppäkaverini tosin ehti jo pakata kamansa ja muuttaa maasta. Uusi kämppis tilalle muuttaa ensi viikonloppuna.

Huoneista minä sain pienimmän, mutta myös ainoan, josta on näkymä sisäpihalle ja vain yksi ovi. Huoneen laittaminen on vielä kesken, mutta yksi nurkka näyttää jo kodilta, lempitavarani nätisti ojennuksessa. Aiemmassa yksiössä niin työpöydän kuin ruokapöydän virkaa hoitanut pöytäni meni uudessa kodissa keittiöön, joten työpisteeksi tuli isoisovanhempien pikkulipasto. Poikaystäväni urhoollisesti hioi ja maalasi sen siistin valkoiseksi, kiitos siitä. Äiti puolestaan istutti peikonlehden, saa nähdä, miten kauan kasviparka selviää hoidossani hengissä.

Ensimmäisen palkkapäivän jälkeen ostin Artekin 60-jakkaran Mike Meiré -erityisvärissä. Se on ikään kuin palkinto itseltä itselle elämässä etenemisestä. Yöpöydän kokosin Lundian System-laatikoista. Pienemmän olen aikaisemmin saanut Lundian tilaisuudesta lahjaksi, isompi löytyi Design Marketista Kaapelitehtaalta edullisesti. Annon blogimatto minulla oli jo aiemmin, mutta isommassa huoneessa yksi matto ei riittänyt. Tori.fistä löytyi onneksi toinen samanlainen.

Tässä kodissa on hyvä asua.

// New home. Only one corner looks decent enough for a photo. I love living in Kallio area.

Edellinen
Edellinen

Tatuointiesittely

Seuraava
Seuraava

Carlings Party