Talvinen retki Lammassaareen

Lammassaari Lammassaari Lammassaari Lammassaari Lammassaari Lammassaari

Sunnuntai valkeni huomattavasti alkuviikkoa lämpimänpänä, joten innostuttiin lähtemään retkelle Lammassaareen. Meikäläinen on taas asteen parempi stadilainen, sillä en ollut aiemmin käynyt noilla jokseenkin kuuluisilla pitkospuilla.

Huristeltiin bussilla Arabiaan (Annalan pysäkki on lähin mahdollinen) ja hetken harhailun jälkeen löydettiin luontopolun pää. Lammassaari on osa Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualuetta ja ilmeisesti ainakin lintubongarien suosiossa. Nyt talvella myös hiihtäjiä näytti olevan runsaasti, samoin pilkkijät täplittivät ohuen oloista jäätä.

Reippailijoita riitti muutenkin, välillä pitkospuilla sai suorastaan taiteilla, että pääsi kenkiään kastelematta vastaantulijoista ohi. Koira loikki onnellisena lumihangessa, se todella tykkää talvesta. Käppäiltiin rauhallisesti Lammassaareen ja kiivettiin lintutorniin syömään eväspullat ja juomaan mehua. Joku lapsuudesta jäänyt pakkomielle, retkellä pitää olla pullaa.

Mukava talvipäivän kohde lähellä kotia. Muistilistalle itselle, että kesällä tänne täytyy tulla uudelleen.

// Lammassaari, literally translated as sheep island, is a nice place not too far from Helsinki centre. Bird watchers seem to love the place, so did Pamo the dog.

Edellinen
Edellinen

Mona Hatoum Kiasmassa

Seuraava
Seuraava

Postikortteja Lontoosta