Hiihtoloma Levillä

levi06 levi01 levi02 levi05Lähdin hiihtoloman viettoon pitkästä aikaa perheen kanssa, perinteiseen tapaan Leville. Jos reissukohde olisi ollut täysin oma päätökseni, olisin ehkä suunnannut jonnekin muualle, mutta porukalla Levi oli oikein sopiva paikka taas kerran. Tutuissa maisemissa oli oikein rentouttava lomaviikko.Pääasiassa viiletettiin pikkusiskon kanssa rinteissä ja meikä pääsi vähän paremmin jyvälle lumilautailusta. Jos raaskisin kiipeilyn lisäksi satsata johonkin toiseen lajiin sekä rahaa että lomapäiviä, olisi vapaalasku ehdottomasti seuraavana listalla. Tällä hetkellä täytyy kuitenkin tyytyä siihen, että satunnainen rinteissä suhailu riittää toistaiseksi. Aiemmin olen laskenut pääasiassa suksilla, mutta tänä talvena olen yrittänyt päästä lumilautailusta kunnolla jyvälle. Muutama päivä kunnon rinteissä eteläisemmän Suomen pikkumäkien sijaan lisäsi luottoa laudalla liikkumiseen, vaikka välillä tuli toki myös kynnettyä rinnettä kuperkeikoilla.Pohjoisessa oli kaunista, pakkasta sopivasti (välillä vähän liikaakin) ja lunta reippaasti. Lomaviikkoina turisteja on toki reilusti, mutta mäkeen mahtui. Laskettelun lisäksi käytiin myös koiravaljakkoajelulla ja siskon kanssa lumikenkäilemässä, se oli yllättävän hauskaa.Viimeisenä iltana ennen lentokentälle lähtöä etelän turisteja hemmoteltiin vielä revontulillakin, niin kaunista! Vinkiksi autoileville revontulibongareille: kun illalla ajoi Levin huipulle, näkyivät revontulet paljon selkeämmin, kuin alhaalta Levi-keskuksesta.

Edellinen
Edellinen

Huskysafari Levillä

Seuraava
Seuraava

Tulevia matkasuunnitelmia: elokuu Alpeilla