Henkinen taantuma

Paluushokki on typerä ilmaus.

Ei tämä mikään shokki ole, vaan henkinen taantuma. Vain parissa päivässä olen valunut takaisin ankeaan arkeen.

Tampere on ennallaan, tutut kulmat turruttavat. Ihmettelyn ja iloitsemisen sijaan sitä vain laahustaa samoja uria kuin ennen lähtöä, aamulla toimistolle ja illalla takaisin, välissä kaksikymmentäkuusi askelta kahvikoneen ja työpisteen välissä. Olen huolimaton arkisten asioiden kanssa: kaupassa en punnitse hedelmiä ja junassa menen väärään vaunuun.

Ei tee mieli mennä minnekään tai nähdä ketään. Eristäytymällä sitä jotenkin kuvittelen pystyväni pitämään kiinni itsestäni sellaisena, kuin kevään olen ollut. Eeva kirjoitti tästä osuvasti:

"Ehkä juuri siksi yksin matkustaessa oppii niin paljon itsestään – alkaa huomata, mikä on todellista itseä ja mikä jokin vuosikausia sitten omaksuttu rooli, josta olisi ehkä jo aika luopua."

Allekirjoitan täysin. Suomi-Minna on paljon tympeämpi muija, kuin Belgia-Minna. Brysselissä vieraillut ystäväni sanoi jo alkukeväästä, että vaikutan rennommalta ja rohkeammalta, oikeassa oli.

Vinkit taikatempuista, joilla pitää kiinni reissupersoonastaan kotonakin otetaan vastaan.

// It is hard to be back in the dull everyday life after the best five months of my life.