Että hän muistaisi saman

Koukutuin Goodreadsiin, jossa luettavien kirjojen listani leviää käsiin, kun ahnehdin sinne kaikkea mahdollista. Kiitos siis kirjasto, josta kannoin kaatosateessa kotiin pinon kaikkea sekalaista. Olen kaivannut suomalaisten kirjojen lukemista, oma kieli on kuitenkin se, josta saa eniten irti.

Elina Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman  oli niin vaikuttava, että siitä tuntuu vaikealta kirjoittaa, kun kaikki sen nostattamat tunteet eivät vaan mitenkään taivu sanoiksi. Hirvoselta olen lukenut aiemmin Kauimpana kuolemasta, muistan pitäneeni sitä ihan hyvänä, mutta ei se tähän verrattuna ollut mitenkään erityinen.

Ensimmäisistä sivuista alkaen kirja tuntui pistona kylkiluiden alla. Alusta asti se nostatti palan kurkkuun ja viimeisten sivujen aikana silmännurkkiin kohonneiden kyynelien nieleskely oli melkein mahdotonta. Edes minulle, joka en yleensä kirjoille itkeskele.

Että hän muistaisi saman on kertomus perheistä. Vanhemmista ja lapsista, traumoista ja kivusta, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Päähenkilö Anna on nainen, joka on tottunut kokoamaan rikkinäisiä ihmisiä, unohtaen samalla itsensä, oman kipunsa. On veli Joona, joka karkaa mielisairaalasta. On suuri rakkaus, amerikkalainen Ian, joka kantaa koko kansakuntansa pahuutta harteillaan syyskuun yhdennentoista jäljiltä.

Tarina on synkkä ja totinen, toivotonkin. Rauhallinen, mutta raaka, repivä. Sellainen, jonka lukemista ei voinut lopettaa, vaikka tuntui pahalta. Parasta, mitä olen aikoihin lukenut.

// Best book I've read in ages. Book that you can't stop reading even if it brings tears to your eyes.