Kesän kuulumisia
Kummallinen kesä, tavallaan on tapahtunut kaikkea ihan valtavasti, ja toisaalta tuntuu, että kesä on valunut sormien välistä jos nyt ei ihan hukkaan, niin vähän sinne päin kuitenkin.
Tämä olkoon jonkinlainen yritys summata kulunutta kesää muistiin, kirjoituksessa ei ehkä ole päätä eikä häntää, mutta menkööt. Tänäkin vuonna oli vaikeaa asennoitua siihen, että Keski-Euroopassa lomakausi vaan alkaa niin paljon myöhemmin, kuin Suomessa. Nyt elokuussa Suomessa puhutaan jo syksystä, vaikka Belgiassa kukaan ei ole vielä edes palannut kaupunkiin.
Palataan kuitenkin alkukesään. Kesäkuussa olin pidempään Suomessa, samaan syssyyn osui monia syitä olla siellä. Täytin 30, vihreillä oli puoluekokous Seinäjoella, kummilapsi pääsi ripille. Samalla ehdin käydä maalla isovanhempien luona useamman päivän. Maalaiselämää kestää noin viikon kerrallaan, sitten alkaa kaivata jo isompiin ympyröihin.
Kolmekymppisyys tuntui etukäteen vähän ahdistavalta, ja nyt merkkipäivän mentyä oikeastaan ihan hyvältä. Ei mitään suuria neronleimauksia, mutta syntymäpäivä oli oikeastaan juuri sellainen, kuin halusinkin: ystäviä rennosti koolla Kalliossa.
Politiikan kesäkausi on vaalien jälkeen ollut aikamoista mayhemia, tavallaan olen helpottunut, että ei tarvitse olla kaiken mähinän keskiössä enää duunissa. Brysselistä käsin on kuitenkin sen verran etäisyyttä, että se tekee omalle hyvinvoinnille hyvää.
Juhannuksena vein kummilapsen lahjaksi Pariisiin. Shoppailumaraton teinin kanssa oli kovempaa extreme-urheilua kuin vuorikiipeily. Samalla oli mahtavaa viettää aikaa kummilapsen kanssa keskenään, saada kurkistaa hänen juttuihinsa ja esitellä omia lempipaikkojani Pariisista.
Pariisi on aina Pariisi. En oikeastaan edes haluaisi asua siellä, mutta joka kerta käydessä kaupungissa on yhä edelleen jonkinlaista taikaa. Metropolitan-kyltit ja macaron-leivokset, terassikahvit ja ihmisten katselu, puistot kesäiltoina.
Heinäkuussa käytiin Luxembourgissa kiipeilemässä ja kavereiden kanssa päiväretkellä Haagissa Hollannin puolella. Työviikko Strasbourgissa oli tuskaa, mutta siitä alkoi kesätauko Europarlamentilla, ja livistin suoraan Chamonix’hin.
Viime kesänä vietin Alpeilla melkeinpä koko kesän, siihen verrattuna viikonloppureissu tuntui vähän vajaalta. Viikonloppuun mahtui kuitenkin vaikka ja mitä, kiivettiin sattumalta mestoilla olleeni kaverin kanssa pari hyvää reittiä Vallon de Berardissa ja Tour des Crochuesilla, toiset ystävät puolestaan päräyttivät paikalle reissupakullaan ja vietettiin hauska ilta kylillä. Chamonix on ehdottomasti yksi lempipaikoistani maailmassa, haaveilen, että jatkossakin voisin olla siellä pidempiä jaksoja.
Alpeilta palasin Suomeen, uusi hieno belgialainen poikaystäväni tuli ensimmäistä kertaa käymääni. Oli kivaa esitellä hänelle minulle tärkeitä paikkoja ja ihmisiä Suomessa. Käytiin kiipeilemässä ympäri Uuttamaata, Porkkalanniemessä telttaretkellä, Loviisassa katsomassa Burden of Dreams -boulderkiveä, Valkmusan kansallispuistossa suolla ja Olhavallekin ehdittiin kiipeilemään. Leppoisia päiviä, ihanaa olla yhdessä.
Suomi-visiitti huipentui ystävieni eeppisiin hääjuhliin. En ole juuri häävieraana aiemmin ollut, mutta näistä kemuista ei kyllä paljoa voi parantaa.
Lentäminen on tänä(kin) kesänä hävettänyt ihan hitosti, varsinkin, kun menoja on tullut suunniteltua vähän huonosti ja eri velvollisuudet ovat vetäneet pahasti ristiin. Kaikista eniten nolotti matkustaa Kyprokselle samaan aikaan, kun otsikot huusivat Rodoksen maastopaloista. Perheenjäsenten näkeminen tuntuu pelkkää lomailua ylevämmältä syyltä matkustaa lentäen, mutta samat päästöt siitäkin tulee.
Kyproksella oli aivan helvetin kuuma, mittari huiteli 36-38 asteessa. Varsinkin pääkaupunki Nikosia, joka sijaitsee sisämaassa, oli varsinainen pätsi ja koko ajan oli pakko huudattaa ilmastointia. Vietettiin viikonloppu rannikolla Cap Grekon alueella, meressä ja altaalla oli mukavaa. Kävin sukeltamassa, sukellusmesta Poseidonin ranskalainen mimmi oli kärsivällinen opettaja perusteisiin. Vedenalaisten seikkailujen ehdoton kohokohta oli nähdä MERIKILPIKONNIA!!! Oli ihan sanoinkuvaamaton tunne, kun merikilpikonna leijui yhtäkkiä meressä ihan vieressäni.
Kun Kyproksen jälkeen palasin (vielä yhden täysin tarpeettoman Suomi-mutkan jälkeen) Brysseliin, en ollut edes päässyt lentokoneesta pihalle kun olin pakahtua onnesta: kotona. Reissuväsymys kaikesta suhailusta alkoi jo painaa.
Vietin Brysselissä viikon, oli ihanaa käydä kiipeilyhallilla, nukkua omassa sängyssä, käydä lempikahvilassa ja jopa toimistolla pistäytyminen tuntui tavallista mukavammalta. Viikonloppuna käytiin Oostendessä ystävän luona. Alkaa olla selvästi ikävä arkea ja rutiineja.
Tätä tekstiä kirjoitan kuitenkin Belgradista hotellihuoneesta, pikkusiskoni saapuu pian kaupunkiin ja lähdetään yhdessä rymyämään vielä reiluksi viikoksi Balkanille. Eiköhän tästä vielä mainio (ja tämän kesän viimeinen!) reissu tule.
