Uutta ja vanhaa Tallinnassa

TallinnaKesäloma oli ja meni, hellejakson päättyminen suorastaan alleviivasi paluuta arkeen ja toimistolle. Viikonloppuna, kun lämpöaalto vielä velloi, käytiin paahteisessa Tallinnassa päiväretkellä. Edellisestä kerrastani eteläpuolen Suomenlahtea on jo pari vuotta, joten tutummillekin kulmille kaupungissa oli tullut paljon uutta nähtävää.Pidän Tallinnassa siitä, että parissa tunnissa pääsee täysin pois tutuista kuvioista. Vaikka matka-aika Helsingistä on lähes sama kuin Tampereelle tai Turkuun menisi, on Tallinnassa kuitenkin selkeämmin ulkomailla, selkeämmin irti arjesta.TallinnaTukholmasta lähtöisin oleva valokuvataiteen museo Fotografiska avasi museonsa Tallinnassa kesäkuun loppupuolella. Telliskiven alueelle perustettu museo on sijaitsee rouheassa teollisuusrakennuksessa, jossa näyttelyt ovat kahdessa kerroksessa. Kattoterassilla on ravintola, baari ja hyvät näkymät.Avajaisnäyttelyt olivat keskenään mukavan erilaisia. Eniten pidin Anja Niemen In Character -sarjan salaperäisistä hahmoista preeriatunnelmissa sekä Pentti Sammallahden pienistä mustavalkoisista kuvista, jotka yllättivät yksityiskohdillaan. Päänäyttely Jimmy Nelsonin Homage to Humanity jätti vähän kylmäksi.TallinnaTallinnaMuseossa kiertelyn lisäksi Tallinna-päivän tavoitteena oli syödä hyvin. Vanha suosikkini Sfäär Resto oli muuttanut hieman tyyliään. Aiemmin urbaani concept storen ja coolin kuppilan yhdistelmä oli nyt selkeämmin pelkkä ravintola ja paikan olemus oli muuttunut hienostuneempaan ja hillitympään suuntaan. Safka oli edelleen hyvää, lounaaksi maistui kasviscurry.Iltapäiväksi otimme Uberin kaupungin ulkopuolelle ja kävimme syömässä NOA:ssa. Hellepäivänä meren rannalla oleva ravintola oli hyvä valinta, kannatti lähteä kauemmas kaupungista. Erinomainen ruoka ja raukea, viipyilevä tunnelma veivät mukanaan.

Edellinen
Edellinen

Helsingin parhaat pizzat

Seuraava
Seuraava

Jäätikkökurssi Jostedalenissa