Hautes Fagnes – retkipäivä Belgiassa

Brysselissä tuntuu, että luonto on kaukana. Puistoja on toki, mutta sellaisia varsin trimmattuja ja siistejä. Sain kavereilta auton lainaan viikonlopuksi, ja raskaan työviikon päätteeksi keräsin kasaan porukan lauantaiksi retkelle. Aamulla herätyskellon soidessa kirosin jo oman ideani lähteä yhtään minnekään, houkutus kääntää kylkeä ja jäädä nukkumaan oli aika kova. Saatiin kuitenkin neljä kaverusta ja yksi koira kyytiin ja lähdettiin ajamaan kohti Hautes Fagnesin luonnonpuistoa.

Belgian koillisosassa sen sijaan alkoi jo automatkalla näkyä peltojen välissä enemmän metsää ja tasamaan sijaan pieniä kukkuloita ja laaksoja. Hautes Fagnesiin voi lähteä useammasta kohdasta, me valitsimme alkupisteeksi Peak Beer -panimon (Rue de Botrange 123, Sourbrodt) ja panimoravintolan. Paikan nettisivuilla on lyhyet kuvaukset poluista, ja ravintolan eteisestä saa karttoja lainaksi, pysäköinti on ilmaista.

Lähdettiin reippaasti liikkeelle, tarkoitus oli kiertää 7km reitti. Alkumatkasta tuntui, että seurueen kaikki suomalaiset olivat jokseenkin tohkeissaan ollessaan ulkona, metsässä, havupuiden, sammalen ja muutenkin jotenkin Suomea muistuttavan tunnelman keskellä (jostain syystä retkeilyreitin varrelta löytyi myös hakkuuaukeita aivan liikaa, nekin valitettavan kotoisia…).

Polku oli melko hidaskulkuista, mutaista ja juurakkoista ja paikoin veden alla. Koira toikkaroi menemään, aurinko pilkahteli välillä oikein lämpimästi, reitti kulki kivasti. Pidettiin evästaukoa ja kaveri kaivoi repustaan kanelipullia, täydellistä. Kierroksen puolivälissä vastaan tuli vähän isompi vesiputous, cascade de Bayehon. 

Jossain vaiheessa vesiputouksen jälkeen eksyttiin reitiltä, ja 7 kilometrin kierroksesta tulikin reilu 10 km. Hupsista. Kartta oli hyvin suuripiirteinen, reittikuvaus ranskaksi ja opasteetkin vähän sinnepäin. Ei niin vakavaa, pienen rämpimisen jälkeen löydettiin itsemme metsätieltä, jota seuraamalla päästiin kurssiin kohti lähtöpistettä.

Siinä vaiheessa alkoi jo vähän jaloissa painaa, ja kaiken huipuksi taivaalta alkoi tippua hiutaleita. Lunta. Ei saatana, ei kai nyt sentään Belgiassa huhtikuun ollessa jo pitkällä kuulu enää sataa lunta?! Vaan niinpä vaan taivaalta tippuu isoja leijuvia hiutaleita, pyryttää suorastaan.

Onneksi lumikuuro meni nopeasti ohi ja päästiin kuin päästiinkin alkupisteen panimolle. Takkatulen ääressä otettiin oluet retken päätteeksi, ei huono.

Tuntui todella tarpeelliselta päästä irti arjesta ja luontoon, mutta ehkä lenkkareiden sijaan vaelluskengät olisivat olleet märässä maastossa paremmat ja kartanlukuun olisi voinut keskittyä vähän paremmin. Paluumatkalla posket tuntuivat punottavan sillä tavalla, kuin hyvän reippailupäivän jälkeen tuntuu.