Alkukesän kuulumisia

pyöräily Antwerpen

En ole hetkeen tehnyt tällaista perinteistä kuulumiskirjoitusta, niinpä ajattelin, että voisin pienen tauon jälkeen palata blogin pariin sellaisella. Keskeneräisiä kirjoituksia lojuu luonnoksissa useammasta aiheesta, mutta en oikein ole jaksanut viimeistellä niistä mitään. Ehkä kesäpuhteena kirjoittelen jutut julkaisukuntoon.

Niistä kuulumisista: kesälomaa odotellessa. Keski-Euroopan kalenteri ei valitettavasti pääty juhannukseen, vaan toimistolla on oltava vielä heinäkuun puoliväliin saakka. Onneksi Belgiassakin voi tehdä kaikenlaista, olen käynyt kiipeilemässä, ystäväni kanssa Antwerpenissä pyöräilemässä ja pian pikkusiskoni Suomesta tulee tänne käymään.

Vaikka arki Brysselissä onkin ollut varsinkin kevään koronakooman jälkeen aivan mainiota nyt kun paikat ovat lockdownien jälkeen taas auki, on ensimmäisen koronarokotuksen myötä ajatus matkustamisesta alkanut tuntua entistä mahdollisemmalta. Toisen rokote-shottini aika on jo aivan pian, hurraa! Kiitos lääketiede!

Aix-les-bainsAix-les-bains

Pääsin jo viime viikonloppuna pitkästä aikaa matkustamisen makuun, kun kävin ystäväni kanssa viikonloppureissulla Ranskassa. Kohteeksi valikoitui satunnaisotannalla Aix-les-bains, pienehkö kaupunki Savoiessa, Itä-Ranskassa. Paikka on tunnettu lähinnä isosta turkoosista järvestään.

Vaikka keli oli pilvinen, oli ihanaa polskia kirkkaassa raikkaassa vedessä ja nukkua valkoisissa hotellilakanoissa. Brysselin pölyt oli ihana karistaa pikku retkellä toisiin maisemiin. Aix-les-bainissa oltiin jo aivan Alppien tuntumassa ja kukkulat kohosivat ympärillä, horisontissa näkyi paikoitellen jo ihan lumihuippuisiakin vuoria, joita katselin kaivaten. Lomalla sitten oikeasti vuorille, sillä eihän se ole kesäloma eikä mikään, jos ei jäärautoja tarvitse!

How to do nothing kirja

Sain reissussa luettua Jenny Odellin kirjan How to do nothing. Nimestään huolimatta kirja ei anna vinkkejä siihen, miten katkaista twitterissä roikkuminen ja muuttaa erakoksi vuorille, vaan on enemmänkin runsaan tausta-aineiston kanssa keskustelevaa pohdintaa keskittymisen, huomion ja havainnoinnin teemoista ja ikään kuin modernisti juurevasta elämästä. Tai kuten eräs kommentaattori Goodreadsissa luonnehti:

Collective self-help for middle-class leftist intelligentsia. Has the feeling of taking a leisurely stroll with your loony hippie friend who is at once an overeducated ecosocialist and a crackpot Zen mind-hacker.

Kaheleita hippikavereita kuunnellen kohti kesälomaa, kiitos!

Jääkiipeilyviikko Ranskassa

Jääkiipeily Ranska

Kuten jo talvikauden tavoitteista kertoessani nostin esiin, oli jääkiipeilyn suhteen tälle talvelle enemmänkin suunnitelmia. Joulukuulle Italian puolelle kaavailemani reissu peruuntui kuitenkin koronasyistä. Nyt tammikuun alkupuolella pääsin sitten kuitenkin lähtemään Ranskaan kiipeämään jäätä.

Reissun tukikohtana toimi Briançonin kaupunki Ecrinsin massiivin tuntumassa, lähellä Ranskan ja Italian rajaa. Varasin Vuoristoretkiltä oppaan neljälle kiipeilypäivälle. Ne muutamat kerrat, kun olen aiemmin kiivennyt oppaan kanssa, ovat olleet kokemuksina varsin vaihtelevia. Vuoristoretkien Ranskassa asuva opas Rasmus Krogerus oli kärsivällinen, kannustava ja kiva, joten tällä kertaa palautteena oli kyllä pelkkä kehuja!

Jääkiipeily Ranska

Ensimmäisenä päivänä kiivettiin helppoa kivaa putousta Ceillacin laaksossa. Vuoden tauon jälkeen otti aikansa, että sain jään nakuttelun rytmistä kiinni ja hakkujen ja rautojen varassa nouseminen alkoi tuntua varmemmalta.

Toisena päivänä otin härkää sarvista ja ryhdyin liidaamaan. Se oli ensisijaisena tavoitteena, kun reissuun tulin, ja tarpeeksi helposta putouksesta kun aloitti, niin homma sujui ihan hyvin. Vaikka alkuun jännitti kovasti, olo oli valmis liidiharjoitusten aloittamiseen.

La Graven laaksossa oleva putous oli just hyvä paikka harjoitella: sopivasti hyllyjä, joilla tasata hermoja ja hengitystä, ja riittävän paljon jäätä, josta pystyi valitsemaan sopivan helpon linjan. Ruuveille oli paljon paikkoja, mutta varsinkin vasemmalla kädellä ruuvien laittaminen meni alkuun ihan miten sattui. Toisaalta olin tosi ylpeä siitä, että uskalsin kiivetä ruuveista yli ja loivemmissa kohdissa ottaa aika pitkältä siinä hetkessä tuntuneita rannareita varmistusten välillä.

Jääkiipeily

Helpomman putouksen jälkeen aivan nurkan takaa löytyi vielä hieno vaikeampi jääpilari. Yllätin itseni, kun pitkän kiipeilypäivän jälkeen jaksoin vielä kiivetä tämän yläköydessä vain yhdellä lepotauolla. Aina välillä on kyllä tosi kiva päästä kokeilemaan, miten vaikeampaa jäätä kiivetään. Jyrkkää ja hienoa kiipeilyä!

Jääkiipeily

Kolmantena kiipeilypäivänä mentiin Fressineriesin laaksoon. Vaikka pohjalla oli yksi lepopäivä välissä, tuntuivat aiemmat kiipeilypäivät mustelmina polvissa ja raskaana painona lihaksissa. Silti jatkoin liidiharjoituksia ja oli kiva huomata, että vaikka oma olo ei ollutkaan vahvin mahdollinen, pystyin ylipäätänsä liidaamaan, ruuvien laitto meni jo vähän sujuvammin ja pää pysyi kasassa ankkurilta seuraavalle.

jääkiipeily Ranskajääkiipeily vesiputous

Neljäntenä ja viimeisenä kiipeilypäivänä suunnattiin taas Ceillaciin. Putous oli keskeltä vielä varsinainen koski vauhdilla virtaavaa vettä! Sulan aukon ympäri pääsi kiipeämään, samoin ylempänä kosteista kohdista vain pienellä kastumisella.

Putous oli greidiltään vähän vaikeampi, kuin aiempien päivien mäet ja paikoitellen jääpilarien välissä kiipeily oli hakkujen varassa roikkumisen sijaan enemmänkin sellaista kokovartalo-punkemista, kuin jäisissä halkeamissa. Yksi ständeistä oli hienossa luolassa jää- ja vesiputouksen takana, ehkä makein varmistuspaikka hetkeen. Tähän oli hyvä lopettaa viikon kiipeilyt.

Tältä reissulta sain sitä mitä hain, eli rohkeutta liidata jäällä. Olosuhteet viikolla olivat hyvät, jäätä riittävästi ja kelit sopivaa pikkupakkasta. Tätä lisää ensi talvena sitten taas! Ylipäätänsä se, että pääsi näin korona-aikana jonnekin toisiin maisemiin ja vuorille puuhailemaan, oli aivan loistava akkujen lataus ennen paluuta Brysselin lockdown-arkeen.

Lisää jääkiipeilyjuttuja aiemmilta vuosilta löytyy blogista, yllätys yllätys, tunnisteen jääkiipeily takaa. Vinkkinä myös, että samaan aikaan, kun itse hikoilin helpoilla putouksilla, kiipesi paikallinen tiimi päivässä todella vaikuttavan vaikeiden putousten sarjan La Gravessa. Jos ei muuten ranskaksi lukeminen luista, niin tsekkaa Alpine magista ainakin makeat kuvat!

Talvipäiviä Briançonissa ja matkailun ilosta

BriançonBriançon

Tykkään aloittaa uuden vuoden jollakin reissulla. Viime vuonna olin työmatkalla (niin, sellaisiakin joskus oli!) ja jatkoin siitä Alpeille jääkiipeilemään. Tänäkin vuonna suunta oli vuorille. Vaikka matkailussa korona-aikaan on toki omat haasteensa, pääsi Belgiasta Ranskaan menemään junalla ihan hyvin ja kiipeilyreissulla ihmiskontaktit pysyivät vähäisinä.

Matkailu ei todellakaan ole ennallaan, mutta jotain vanhasta muistuttavaa virkistävää ja vallatonta siinä oli, kun ensin pitkän junamatkan jälkeen saavuin Brysselistä Ranskan Briançoniin iltapimeältä ja sitten ensimmäisenä aamuna perillä näin kapungin ja sen laidoilta kohoavat lumihuippuiset vuoret valoisaan aikaan. Täällä sitä ollaan, ihan itsekseni, jossakin, missä en ole ikinä ennen ollut.

Kun vietin vapaapäiviä kiipeilystä, kävin kiertelemässä kaupungilla. Kun kuljeskelin aurinkoisena päivänä pitkin Briançonia, tuntui ihanalla tavalla tavalliselta. Kävelin mäkeä ylös vanhaan kaupunkiin, seikkailin kapeilla kujilla, pyörin kirjakaupoissa (osaisinpa paremmin ranskaa!), ihailin vuoristomaisemia linnoituksesta ylhäältä rinteestä. Vaikka maski oli kasvoilla, ravintolat edelleen suljettuja ja ulkonaliikkumiskielto alkoi jo kuudelta, oli ilmassa sekä seikkailun että kevään tuntua.

Aurinko paistoi niin että talvitakissa oli melkein liian kuuma. Olin yksin liikkeellä, vailla velvollisuuksia, vailla aikatauluja, vailla mitään pakkoa tehdä mitään muuta, kuin mitä sattui huvittamaan. Tätä tunnetta minulla on ollut valtava ikävä dramaattisen alun jälkeen lähinnä hitaasti eteenpäin laahustavan pandemian aikana.

Briançon hotelli

Majoituksen suhteen minulla kävi mieletön tuuri: vähän arvalla varaamani bed & breakfast -paikka oli aivan hurmaavan ihana. Ranskalaispariskunnan pitämä Bacchu Ber oli ennemmin majatalo kuin hotelli. Paikka oli ulkoa varsin vaatimaton, mutta sisältä aivan todella siisti ja kotoisa paikka. Vaikka matkustin yksin, olivat Maria ja Georges aivan valtavan ystävällisiä aina kohdatessamme ja kävin pisimmät ranskankieliset keskuteluni koskaan heidän kanssaan.

Kun ulkonaliikkumiskielto alkoi jo alkuillasta, jäi kaikenlainen muu kylillä huitelu kiipeilypäivien päältä pois. Siinä missä Chamonix’ssa on tullut usein istututtua oluella ja syötyä ulkona, jäi koronasulkujen johdosta kaikki sellainen tältä reissulta välistä. Tavallaan oli rentouttavaa, että ei ollut edes mahdollisuutta mennä iltaisin mihinkään. Luin kirjoja, tein muutamia työhommia, suunnittelin tulevaa vuotta. Niistä suunnitelmista lisää joskus myöhemmin!

Syysloman kiipeilyt Ranskassa

Saint Léger kiipeily

Haluan olla ihminen, joka sanoo ennemmin kyllä kuin ei. Niinpä kun belgialaisten kiipeilykaverien chatissa kysyttiin, kiinnostaako jotakuta lähteä lokakuun lopussa Saint Légeriin, sanoin kyllä.

Sen jälkeen googlasin paikan ja tajusin, että siellähän ei sitten ole mitään helppoa kiivettävää, vaan greidit huitelevat lähinnä seiskasta ylöspäin.

Noh. Otin sitten kuitenkin pari syyslomapäivää töistä ja posotin junalla Ranskaan juuri ennen kuin Keski-Euroopan koronarajoitukset kiristyivät taas. Ajattelin, että jos ei muuta, niin paistattelen auringossa, oltiinhan sentään Belgiaan syyssateita merkittävästi etelämmässä.

Avignonista TGV-juna-asemalta oli vajaa pari tuntia autolla pelipaikoille. Saint Légeriin on olemassa paikallinen ranskankielinen topokirja, mutta nyt kaikkien paikkojen ollessa kiinni, en saanut sitä ostettua. Rockfaxin vanhassa Haute Provence -topossa on muutama sektori täältä, mutta ei läheskään kaikkea. Muita kiipeilypaikkoja lähistöllä on muun muassa Céüse ja Orpierre, jos aikaa on enemmän ja kaipaa vaihtelua.

Saint Léger kiipeily

Saint Léger

Ensimmäinen päivä meni kallioon tutustuessa ja leppoisasti sektorilla Andalouse yläköysitellessä. Pensees Afghanes (6b+) oli tosi makea ja mieleenpainuva reitti. Punainen kivi oli terävää sormille, mutta yllätyin iloisesti, että näpit kestivät pienemmistäkin krimpeistä pitämistä. Kiven karkea pinta piti hyvin jalkojen alla.

Toisena päivänä jäätiin ihan lähestymispolun päässä olevalle sektorille Fronton de Mer, josta löytyi varmaan koko kallion helpoimmat reitit. A tout coeur (5+) ja Le début de la fin (6a) liidasin, veikeästi sivuttain kulkeva L’air de rien (6a+) meni yläköydessä. Oli hauskaa huomata, että täältäkin kalliolta löytyi tasoiselleni kiipeilijälle mahdollisia reittejä.

Majoituimme belgialaisen kaverin ranskalaisen tutun omistamassa talossa lähikylällä. Satoja vuosia vanha pieni kivitalo ei ole vakituisessa asuinkäytössä, vaan se on pelkästään kiipeilijöiden tukikohtana. Iltaisin kokattiin yhdessä, avattiin muutama belgiolut ja luettiin vanhoja Grimper-lehtiä (talolla oleva arkisto alkoi suunnilleen meikäläisen syntymävuodesta…). Niin ihana tunnelma!

Porukan ranskalaiset tuntuivat kiivenneen kaikki maailman reitit ja tuntevan kaikki mahdolliset tyypit. Ranskan taitoni on edelleen aivan alkeistasolla, mutta oli ilo huomata, että tajusin aika paljon jengin jutuista. Ensimmäistä kertaa ymmärsin jopa yhden vitsin! Toivottavasti tulevaisuudessa pystyisin paremmin osallistumaan keskusteluun myös ranskaksi.

Saint Léger kiipeily

Mollans-sur-Ouvèze

Kolmas päivä meni osaltani lähinnä maisemien katseluksi. Mentiin Mollans-sur-Ouvèze -nimiselle kalliolle (löytyy netistä myös nimellä Baume des Eyguiers). Ei kulkenut sitten yhtään, mutta paikka ylhäällä rinteessä oli valtavan kaunis, varsinkin kun aurinko laski vaaleanpunaisena laakson päähän.

Rimpulin yläköydessä reitit Ma femme m’affame (6a+, hieno ja teknisempi pätkä) sekä jonkun isoilla kahvoilla samalla sektorilla olleen rallin, jonka nimi meni ohi. Sain hyviä vinkkejä oman kiipeilyn kehittämiseen ja parempaan kehon käyttöön seinällä. Muuten lähinnä ihastelin, kun ranskalaiset uhmasivat painovoimaa aivan kreiseillä kattoreiteillä.

Sunnuntaina edessä oli pitkä ajomatka takaisin Belgiaan, mutta mentiin silti aamulla vielä kalliolle. Parin reitin jälkeen oli aika hypätä autoon. Sitä mukaa kun Belgia lähestyi, vesisade kiihtyi… Nyt onkin sitten taas aikaa lojua kotisohvalla reissun jälkeisessä omassa karanteenissa ja odotella Belgian toisen korona-aallon lockdownin loppumista.

Ruskaretki Alsaceen kiipeilemään

Alsace kiipeily

Viikonloppusoturien sarjassa tällä kertaa vuorossa Alsace. Itselleni alue Ranskan ja Saksan rajalla on tuttu vain ja ainoastaan työreissuista Strasbourgiin (ja siitäkin voi keskustella, onko paikka varsinaisesti tuttu, jos sieltä on nähnyt toimiston ja rautatieaseman lisäksi vain pari hotellia ja ravintolaa…).

Joka tapauksessa, perjantaina iskin kotitoimiston iltapäivällä kiinni ja hyppäsin kaverini kyytiin ja ajaa posotettiin Brysselistä Ranskaan. Minulle tuli yllätyksenä, että Vosges (suomeksi kai Vosgeesit) on ihan oikea vuoristo, useammassa paikkaa oltiin yli tuhannen metrin korkeudessa. Pienten järvien pinnasta heijastuivat ruskan oransseiksi värjäämät puut ja matalalla roikkuvat pilvet, tienposkessa näkyi bambeja. Ihan tolkuttoman nättiä seutua tähän aikaan vuodesta!

AlsaceAlsace retkeily vaellusAlsace kiipeily

Martinswand

Lauantaina lähdettiin tsekkaamaan Martinswand-niminen kiipeilypaikka. Lähestysmispolkua reunustivat kauniit puut ja pilvinen sää teki kaikesta sumuisen kaunista. Belgialaisen kaverini lisäksi kiipeilyseuraksi saapui ranskalainen kiipeilijä, joka asui alueella. Kunnon kielikylpy ranskaksi samalla…

Martinswand oli tosi hieno kiipeilypaikka! Alueen yläosassa on pari sektoria yhden köydenmitan reittejä, alemmalta sektorilta löytyy myös maksimissaan kolmen köydenmitan multipitch-reittejä. Lämmiteltiin yläosassa lyhyillä reiteillä. Hienoa graniittia ja hyviä halkeamia. Sää ei varsinaisesti ollut ideaali, tihkutti jotain veden ja jään välimuotoa ja sormet muuttuivat kylmästä kivestä hetkessä tunnottomiksi. Liidasin pari vitosta ja olin ihan tyytyväinen itseeni noissa olosuhteissa.

Alemmalla sektorilla kiivettiin klassikkoreitti La Mulhousiennen ensimmäistä köydenmittaa (3 kp:n reitti kokonaisuudessaan on 6a, 5b, 5c). Oli muuten yksi hienoimmista 6a:n pätkistä, mitä olen tällä kaudella käynyt nykimässä! Ihan mielettömän siistiä ja nautinnollista kiipeilyä. Pitää joskus palata tänne ja tikata koko reitti ylös asti. Samoin viereisen L’aerienne-reitin eka vitosen kp oli kivaa kiipeilyä, mutta sateen kiihtyessä päädyttiin pakittamaan.

AlsaceAlsace retkeily vaellusAlsace vaellus retkeily

Sunnuntaina heräiltiin leirintäalueelta Domaine de Longemeristä hyvien unien jälkeen. Leirintäalue oli tosi siisti ja kiva. Jännitin etukäteen, palelisiko teltassa aivan hirveästi, kun ennusteen mukaan lämpötilat putoaisivat yöllä lähes nollaan. Yhdistelmällä makuupussi, merinovillainen makuupussilakana ja merinovillainen kerrasto sekä Nalgene kuumavesipullona pärjäsi kuitenkin ihan mukavasti.

Aamupäivästä ajettiin Lac Blancin rantaan, se tuntui olevan paikallisten suosittu sunnuntairetken kohde, sillä paikka oli täynnä autoja ja retkeilijöitä. Käytiin kokeilemassa lähestymistä Rocher Hans -kiipeilyalueen Voie normale -multipitchille, mutta märkä ja viileä keli, edessä olevan pitkän ajomatkan asettama aikaraja ja hankalat pakittamismahdollisuudet saivat empimään sen verran, että päivä jäi pelkäksi kävelyretkeksi. Keväällä ehdottomasti tänne uudelleen!