Hiekkakiveä kiipeilemässä Berdorfissa

Berdorf kiipeily

Palasin Alpeilta tunkkaiseen Brysseliin. Vuorten jälkeen kaupunki tuntui tukalalta, autot ja ihmiset olivat ihan liikaa ja kasvomaskipakon laajeneminen koko Brysselin alueelle teki ulkoilustakin inhottavaa.

Kun minnekään muualle ei oikein pääse menemään, niin naapurimaahan Luxemburgiin sentään pääsee koronarajoituksista huolimatta. Houkuttelin kaverini kiipeilyretkelle Berdorfiin viime viikonlopuksi, ja se olikin loistoidea.

Kävin Berdorfissa ensi kertaa viime syksynä. Silloin ihastuin hiekkakivikallioihin taianomaisen kauniin metsän keskellä kovin ja olenkin odottanut uusintaretkeä innolla. Ajomatkaa Belgiasta tulee kolmisen tuntia, juuri sopivasti parin päivän pikkumatkalle.

Tällä kertaa kallioilla oli kiitos koronatilanteen huomattavasti rauhallisempaa kuin viime vuonna. Pilvinen ja vähän viileämpi sää teki kiipeilystä mukavampaa kuin hirveässä helteessä.

Kiivettiin useammalla sektorilla, lähinnä helppoja reittejä, koska liidaaminen oli lähinnä minun vastuullani, mukana ollut kaverini kun on vasta aloitellut ulkokiipeilyjä tänä kesänä. Viimeksi rimpuilin klassikkoreitti Kaweechelchenin yläköydessä, tällä kertaa jäi harmittamaan, että liidinä reitin alku oli edelleen minulle liian jännittävä. Parempia fiiliksiä jäi reiteiltä J.F., Sachsenriss ja Cyrano Left. Jospa sitä vielä joskus tulevina vuosina pääsisi kutosten syrjään kiinni täälläkin…

27Cragsin Premiumista löytyvät hyvät Berdorfin topot, leirintäalueilla myydään myös paperista Climbing in Berdorf -topokirjaa. Leirintäalueista Martbusch ja Belle-Vue ovat molemmat hyväksi kokeiltuja.

Alppikiipeilykurssi Chamonix’ssa

Chamonix alppikiipeily

Epävarmuus leimasi kesän suunnitelmia, kuten tietysti kaikilla muillakin. Kesäkuun puolella ilmoittauduin kuitenkin alppikiipeilyn tekniikkakurssille Chamonix’hin. Vuorilla on helppoa pitää väliä ihmisiin ja kesä ilman kiipeilyä tuntui tympeältä ajatukselta. Onneksi koronatilanne oli elokuun alussa sillä mallilla, että uskalsin lähteä Brysselistä kohti Alppeja.

Olen kiipeillyt kallioilla jo sen verran, että perusasiat ovat hallussa niin lyhyempien kuin pidempienkin reittien kannalta. Toissakesänä kiipesin Chamonix’ssa useamman viikon, myös ensimmäisen alppireittini Cosmiquesin harjanteen. Viime kesän jäätikkökurssilta Norjasta sain myös hyvät pohjataidot jäätiköillä köysistönä liikkumiseen. Se, mitä minulta tuntuu useimmiten puuttuvan, on itsevarmuus lähteä kokeilemaan isompia reittejä ylempänä vuorilla.

Odotukset kiipeilykurssia kohtaan olivat kovat. Toivoin, että tämän viikon aikana olisin saanut enemmänkin vinkkejä itsenäisen ylhäällä vuoristossa liikkumisen suunnitteluun ja toteutukseen, sekä ennen kaikkea käytännön treeniä sen verran kovemmilta reiteiltä, minne ei vielä ilman opasta ole asiaa.

Olinkin vähän pettynyt, kun homma alkoi ihan täysin perusasioista. Ensimmäisenä päivänä kiivettiin helppo multipitch La Somone, toisena sateen takia vain pieniä reittejä Les Gaillandsissa ja kolmantena käytiin Torinon majan luona vain pikku kävelyllä toteamassa, että huonolta alhaalla näyttänyt sää oli huono myös ylhäällä.

Kelille ei tietenkään voi mitään, mutta vähän jäi harmittamaan, kun opasta ei tuntunut kamalasti kiinnostavan mikään luovempi vaihtoehtoisen tekemisen keksiminen. Hän vaikutti lähinnä tyytyväiseltä päästyään meistä eroon jo muutamassa aamupäivän tunnissa.

Chamonix alppikiipeilyChamonix alppikiipeily

Vasta neljäntenä kurssipäivänä päästiin korkeammalle vuorille ja enemmän alppihommia muistuttavan tekemisen pariin, kun lähdettiin Torinon majalta Aiguille Marbreesin harjanteelle. Helppo harjanne oli melko tylsää köpöttelyä, ilman varsinaisia kiipeilyosuuksia, mutta ihan ookoo totutella pitkästä aikaa liikkumaan isoissa vuoristokengissä kalliolla.

Pikku reitin jälkeen oli mukavaa istua iltaa vuoristomajalla muutaman oluen kera. Kaunis auringonlasku majan ikkunoiden takana toimi merkkinä painua punkkaan ja makuupussiin.

Seuraavana päivänä kiipeilyhomma alkoi tuntua jo enemmän sellaiselta, kuin olin koko viikon ajatellut olevan, kun herättiin ennen kuutta ja lähdettiin tarpomaan kohti Entrevesin harjannetta (kirjoituksen ylimmässä kuvassa). Entrevesin harjanne oli jo kiipeilyllisempi reitti, mutta myös ruuhkainen. Ei tarvinnut pohtia, missä reitti kulkee, sen kun veti possujonossa muiden perässä. Nousu auringon paahtamalta jäätiköltä takaisin majalle tuntui keuhkoissa ja jaloissa, pitäisi varmaan vähän treenata…

Chamonix alppikiipeilyChamonix alppikiipeily

Viimeisenä kurssipäivänä otettiin vihdoinkin vähän isompi reitti tähtäimeen ja kiivettiin Rebuffat-Baquet Aiguille du Midin eteläseinältä. Opas veti edeltä, tavallaan tuntui vapaamatkustajalta, toisaalta oli aivan älyttömän siistiä päästä katsomaan, miten tuollaisia ratoja kiivetään ilman paineita liidistä. Ehkä vielä joskus kestää omakin kantti lähteä kokeilemaan tämäntapaisia reittejä.

Valtavalla seinämällä kiipeily tuntui parhaimmillaan lentämiseltä. Ei tarvinnut ajatella yksittäisiä liikkeitä, sen kun vaan painoi päättäväisesti yläspäin, köydenmitat sulautuivat tasaiseksi virtaavaksi liikkeeksi. Vuorenhuiput joka puolella ympärillä ja jäätikkö yhä kauempana alapuolella teki kaikesta vielä siistimpää. Olin niin innoissani, että varmaan näkyi kestovirneestä naamallakin, että nyt oltiin päästy kunnolla asiaan.

Pari hienoa päivää ei valitettavasti ihan riittänyt siihen, etteikö kokonaisfiilis kurssiviikosta jäänyt vähän valjuksi. Ei voi mitään, aina ei natsaa. Onneksi jäin kurssin jälkeen vielä toiseksi viikoksi kiipeilemään omatoimisesti Chamonix’hin.

Chamonix kiipeily

Kurssia seuranneella viikolla poimin kiipeilykavereita lähinnä paikallisesta Facebook-ryhmästä. Yhden brittihepun kanssa käytiin ensin vetämässä päivä kalliolla ja sen jälkeen hän innostui lähtemään Cosmiquesin harjanteelle seuraavana aamuna. Se olikin hyvä tapa testata taitojani, sillä olin ensi kertaa ylempänä vuorilla niin, että minä olin köydessä kokeneempi. Tuttu reitti sujui hyvin, vaikka alkuun hermostuttikin ihan eri tavalla kuin alempana kallioilla kiivetessä.

Helppo reitti, hyvä keli ja riittävästi aikaa, niin eiköhän sitä sitten ala pikkuhiljaa uskaltaa useamminkin ylös itsenäisesti kiipeilemään. Ja ennen kaikkea erikoisen lockdown-kevään ja kummallisessa välitilassa vietetyn kesän jälkeen oli aivan ihanaa päästä vuorille rymyämään.

Kiipeilyviikonloppu Berdorfissa

Berdorf kiipeilyBerdorf kiipeilyBerdorf kiipeily

Viime viikonlopusta puhuttiin viimeisenä kesäviikonloppuna, mikä ainakin Brysselissä on pitänyt paikkaansa, sade alkoi tällä viikolla, eikä loppua näy. Tuo kesän viimeinen viikonloppu kuluikin aurinkoisessa Luxemburgissa kiipeilyretkellä. Käytiin Berdorfissa, Luxemburgin parhaassa (ja ainoassa?) kiipeilypaikassa.

Luxemburgissa puolestaan oli aurinkoista ja kallioilla kova kuhina. Paikallinen kiipeilyseura piti lauantaina siivouspäivää, jokaiselle kalliolle suuntaavalle iskettiin oteharja käteen ja ystävällinen kehotus siivota mankkajälkiä pois. Ilmeisesti kiipeily on alueella paineen alla, kun kiipeilijöitä riittää ruuhkaksi asti.

Berdorf on hiekkakiveä. Kahden päivän kokemuksen perusteella voin sanoa pitäväni siitä. Karheat otteet karisevat hiekkaa, mutta ovat pitäviä käsien ja kenkien alla. Moni reitti näyttää alhaalta pahemmalta, kuin sitten kiivetessä onkaan. Reiteissä on jotain sisäkiipeilymäistä: vaikka reittien profiilit ovat jyrkkiä, ovat otteet selkeitä. Trädikesän jälkeen sporttikiipeily tuntuu sujuvan sutjakkaasti, pulttaus on miellyttävää ja tunnelma hyvä.

Vaikka maa ja porukka vaihtuisi, on kiipeilyviikonlopuissa aina samaa tunnelmaa. On ihan parasta, kun pitkän kiipeilypäivän jälkeen istutaan illalla ringissä nuotion äärellä. Uudet kasvot tulevat tutummiksi. Kun päivällä on jo luottanut toiseen köyden päässä, on illalla helppo jakaa grilliruoka ja viinipullo ja jatkaa juttua. Teltasta herätessä hymyilyttää.

Viikonlopun kiipeilykohteeksi Berdorf on täydellinen. Pidempäänkin olisi viihtynyt, vaikka viikon. Ehkä arkipäivänä kalliollakin olisi ollut rauhallisempaa…

Ensikosketus ulkokiipeilyyn Belgiassa

kiipeily belgiaMuutto Belgiaan oli kiipeilyharrastukselle huolestuttava haaste: maa on isoilta osin onneton lättänä enkä entuudestaan tuntenut täältä yhtään kiipeilijöitä. En varsinkaan yhtään sellaisia kiipeilijöitä, joiden kanssa lähteä ulkokallioille.

Kiipeilyhallilta löytyi onneksi nopeasti mahtava porukka, joka otti iloisesti mukaan, kun paineltiin viime sunnuntaina koko päiväksi ulos kiipeilemään. Kallioksi valikoitui Pont-a-Lesse, Lesse-joen varrella. Autolla matka Brysselistä Ardennien ylänköalueelle Etelä-Belgiaan kesti reilun tunnin.

Pont-a-Lesse oli aurinkoisena sunnuntaina uskomattoman ruuhkainen. Jos Les Gaillandsia Chamonix’ssa ei lasketa, en ole missään kallioilla nähnyt samanlaista kuhinaa. Seurueita kiipeilyreppujen kanssa kulki parkkipaikalta kallioille jonossa, ja paikalle pelmahti myös bussilastillinen hollantilaisia kiipeilykoululaisia. Sekaan sopi kuitenkin ihan kohtuudella ilman hirvittävää ihmisvihaa.

Kiipeilyalue koostuu useammasta sektorista, me vietettiin päivä castel 5-sektorilla. Viiden hengen porukalla kaksi köysistöä oli liki koko ajan seinällä, metrejä kertyi jokaiselle mukavasti.

Graniittiin tottuneena kalkkikivi herätti alkuun epäilyksiä ja tuntui kenkien alla pirun liukkaalta. Tiheät pulttivälit, melko lyhyet reitit ja pehmeät greidit olivatkin juuri hyvät olosuhteet ottaa kivenlaatuun tuntumaa. Liidailut kulkivat hyvin, yllätin itsenikin kiipeämällä 6a:n on-sightina. Löysät greidit tai ei, niin ilahdutti silti.

Ennen kotimatkaa istuttiin kiipeilyalueen vieressä olevan hotellin terassille oluelle, kyllä kelpasi. Ainut miinus aurinkorasvan puutteesta: enpä tiennyt, että syyskuun puolivälissä on mahdollista käräyttää hartiat punaisiksi.

Keskikesän kiipeilyjä Bohuslänissä

Bohuslän

Huh, kaksi viikkoa kiipeilyä Bohuslänissä humahti ohi kuin siivillä. Ja on meinaan kiivetty! Juhannuksesta alkaneeseen parin viikon pätkään mahtui vain yksi puhdas lepopäivä, kaikkina muina päivinä tuli käytyä kalliolla.

Hieno reissu, olen oppinut paljon! Kiivennyt mukavuusalueella, ja sopivasti sen ulkopuolella. Trädikiipeilyn suhteen olen ajatellut, että hyvät kokemukset ovat tärkeämpi kuin greidien tuijottelu, ja vähä vähältä keho ja pää kestävät paremmin. Kalliopaini graniittihalkeamissa alkaa ehkä vähitellen tehota, kun ihan joka reitillä ei enää iske epätoivo. Kovempien kiipeilijöiden seurassa sitä pääsi myös hyvin haastamaan itseään!

BohuslänBohuslänKun ensimmäinen kerta Bohuslänissä meni paikkoihin tutustumiseen, nyt oli jo vähän käsitystä siitä, mitä mistäkin kallioilta löytyy. Varsinkin, kun toisen kiipeilyviikon porukassa oli todella kokeneita Bohusin kävijöitä, olivat sävelet aika selvät. Tällä kertaa kiivettiin Nordens arkissa, Galgebergetissä, Välserödissä, Hallindenissa, Svanebergetissä, Högbergetissä, Stalessa ja Lyse Kyrkassa.

Kiipeilyllisesti reissun parhaita hetkiä olivat ensimmäinen 6- liidini (reitti Berguven Nordens arkissa) heti reissun alkuun. Iloa tuotti myös Prismasterin (6-) kakkostelu Hallindenin isolla seinällä, siinä graniittimeressä seikkailu aiheuttaa aina sydämensykähdyksiä.  Kolmas erityisen mieleenpainuva reitti on Bergkristis Polska Svanebergetissä, kuusi miinusta tämäkin upeasti kaareutuva kruisailu. Tämän haluan ehdottomasti joskus liidata, vielä tällä kertaa ei riittänyt rohkeus.

Eniten nautin siitä, että ensi kertaa varten on iso kasa reittejä, jotka ovat jääneet sopivasti hampaankoloon. Odottamaan vielä vähän parempaa kuntoa, parempaa liidipäätä, parempaa hetkeä. Aika luottavainen olo siitä, että ne hetket kyllä vielä tulevaisuudessa tulevat.
BohuslänBohuslänBohuslänBohuslänissä parasta on, että kaikki on jotenkin inhimillisessä mittakaavassa. Kalliot ovat isompia, kuin Suomessa, mutta silti jotenkin hahmotettavissa. Etäisyydet paikkojen välillä ovat pieniä. Tällä kertaa juuri missään kallioilla ei ollut varsinaisesti ruuhkaa. Kelit olivat hyvät, ensin hirveää hellettä ja sitten tuulisempaa keliä.

Asuttiin ensimmäinen viikko kaverin järjestämässä airbnb-mökissä, toisen viikon vietin tuttavien pihassa pakussa. Pehmeä lasku autossa asumiseen, kun ei tarvinnut painua suoraan tienposkeen. Vaikka aamukahvit keittelin autossa, pääsin silti tarvittaessa suihkuun (ja wifin ääreen!) sisätiloihin.

Kun kiipeilyn keskeltä kaipasi ihmisten ilmoille, ainakin Lysekillissä sai iltapäivän kulumaan kaupoilla, satamassa ja pienessä vanhassa kaupungissa käppäillen. Rannassa Aperolin ääressä istuessa olo oli kuin Rivieralla konsanaan.
BohuslänBohuslän

Erityisen nastaa oli tutustua uuteen porukkaan ja päästä kiipeämään innostavassa ja kannustavassa seurassa. Iso kiitos reissuseurasta asianosaisille!