Ratsastusretki Belgian rannikolla

Ratsastus rannalla

Lähimatkailu jatkuu. Lähdimme huhtikuun viimeisenä viikonloppuna ystävieni kanssa Belgian rannikolle Oostduinkerkeen. Ainakaan minulle paikka ei ollut ennalta tuttu, mutta Oostduinkerken rannikolla on hiekkadyynejä, joista iso osa on luonnonsuojelualuetta.

Olen käynyt Belgiassa rannalla aiemmin vain Oostendessä. Siinä missä Oostendessä rantabuldevardilla riitti ihmisiä ja vilinää, Oostduinkerke oli ainakin alkukesästä hyvinkin rauhallinen pikku kaupunki. Vuokra-autolla matkaa Brysselistä perille oli vajaat pari tuntia.

Varasimme lauantaille ratsastusretken dyyneille Manege ter duinen -nimisestä paikasta. Olen viettänyt ensimmäisen luokan ja yliopisto-opintojen alkamisen välisestä elämästäni huomattavan suuren osan hevostalleilla. Kun hevoset olivat niin pitkään parhaimmillaan päivittäinen osa arkea, on niiden pariin aina toisinaan aivan valtava ikävä.

Ratsastus rannalla

Olin haljeta innosta, kun kaarsimme tallin pihaan. Tallin edustalla odotteli useampia ihmisiä, hevosia tuli ja meni kentälle ratsastajien vaihtoon ja sieltä ryhminä kohti rantaa. Jouduimme hetken odottelemaan ja meno olisi voinut olla järjestelmällisempääkin. Ohjeet huudeltiin lähinnä ranskaksi ja flaamiksi, mutta pienen selvittelyn jälkeen saimme hevoset. Minun heppani oli pieni lauhkea rautias, jonka kanssa yhteistyö sujui hyvin.

Kentällä tallin pihassa ei paljoa totuteltu tai tuumailtu, vaan kunhan jokainen oli kavunnut pollensa selkään, lähti noin kymmenen ratsukon ryhmämme kohti dyynejä. Koska mukana oli paljon ensikertalaisia ratsailla, muutaman minuutin ohjeistus kuinka homma toimii olisi ehkä ollut paikallaan.

Istuin satulassa ja hevosen käynti pehmeässä hiekassa keinutti kevyesti. Viileä merituuli muistutti kesän olevan vasta alussa, vaikka aurinko paistoi täydeltä terältä. Minusta tuntui kuin ratsastaminen olisi yhtä helppoa kuin hengittäminen, vaikka edellisestä kerrasta ratsailla oli useampia vuosia. Jonnekin selkärankaan kaikki ne hevosen selässä vietetyt tunnit ovat jääneet.

Reilun tunnin ratsastusretken aikana pääasiassa käveltiin dyyneillä ja rannalla. Retkeä veti tallityttö, joka ei oikein puhunut englantia. Parhaan kokemuksen saanee, jos hevosen selässä itsenäisesti olo on mukava, sillä ohjausta ei juuri ollut. Reissu maksoi 35€ käteisellä ja kypärän sai lainaksi.

Ratsastajien taitotason mukaan vauhtia olisi voinut olla enemmänkin. Täytyy myöntää, että rannalla laukkaaminen jäi ajatuksena kutkuttamaan sen verran, että saatan mennä uudelleenkin…

Manege ter duinen
Guldenzandstraat 87
8670 Oostduinkerke
www.manegeterduinen.be
Varaukset puhelimitse

Kevättä kotona – Karup-futonsohva

Karup futon sohva

Muutin puolitoista vuotta sitten Brysseliin vain parin matkalaukun voimin ja jätin muut tavarani Suomeen säilöön. Kun vuokrasin nykyisen asuntoni, halusin päästä helpolla ja ostin edelliseltä asukkaalta tämän huonekaluja. Koronavuoden aikana jo entuudestaan vähän nuhjuinen Ikea-sohva painui tunkkaiselle kuopalle ja oli korkea aika pistää se kiertoon.

Ostin pitkän suunnittelun jälkeen uuden sohvan, tanskalaisen Karupin Beat-futonsohvan. Uuden futonsohvan vaalean puun ja oliivinvihreän päällisen yhdistelmä kevensi olohuoneeni tunnelmaa kertaheitolla.

Kun sohvan toisen käsinojan laskee alas, tulee sohvasta divaani, jossa aion loikoilla kuin Kleopatra ikään. Kun molemmat käsinojat nostaa ylös, siitä tulee pieni ja pesämäinen käpertymispaikka. Kun molemmat käsinojat laskee alas, tulee sohvasta day bed, joka toimii myös kätevästi varavuoteena. Sitä pitää tosin vielä tovi odottaa, ennen kuin vierailijoita Brysseliin voi taas ottaa vastaan.

Tapani ostaa huonekaluja on sillä tavalla neuroottinen, että haluan vain sellaisia tavaroita, joita on mahdollista siirrellä yhden naisen voimin, jotka ovat mieluusti mahdollisimman monikäyttöisiä, muokattavia ja kestävät sekä käyttöä että katsetta vuosikausia. Skandinaavinen, yksinkertainen ja kaunis muotoilu puhuttelee, samoin tuotantoketju, joka antaa vastuullisuudesta enemmän vastauksia kuin kysymyksiä. Näihin kriteereihin Karupin sohva sopii. Karup valmistaa sohvansa Puolassa, sertifikoidusta puusta.

Oikeastaan ajattelen, että kyse ei ole pelkästään uudesta sohvasta, vaan jonkinlaisesta uudenlaisesta pysyvyyden tunteesta muutenkin. Samalla viikolla sohvan kanssa tilasin myös työpisteen ja tuolin, kun kerran kotia laitetaan, niin laitetaan sitten kunnolla. Asuntoni ja arkeni Brysselissä on niin paljon paikallaan, että enää ei tunnu siltä, että koko elämä pitäisi pystyä pakkaamaan pikaisesti matkalaukkuihin.

Talviretki Porkkalanniemeen

PorkkalanniemiUntitledPorkkalanniemi

Vuoden viimeisenä päivänä lähdettiin kummilapseni ja minun kummitätini kanssa retkelle. Ajettiin Kirkkonummelle, Porkkalanniemeen.

Historiallisen merkityksen lisäksi (Neuvostoliitto piti tukikohtaa Porkkalassa jatkosodasta vuoteen 1956) lisäksi tiesin, että kesällä paikka on ollut monien suosima pyöräretkikohde. Merellisten maisemien lisäksi en oikein osannut odottaa, millaista siellä olisi vuodenvaihteen aikaan.

Vähän surullistahan se on, että uuden vuoden sijaan sää olisi voinut olla marras- tai maaliskuusta: harmaata, kosteaa, vihreää. Meri laineili hiljaa harmaana, horisontin ja pilvien rajaa hädin tuskin erotti. Sen verran sentään kävi tuuri, että sinä aikana kun käveltiin ulkona, ei juuri satanut ennen kuin lähdettiin takaisin autolle.

Jätettiin auto parkkipaikalle ja tallusteltiin merkittyä reittiä sekä Telebergetin kierros että pisto Pampskatanin kärkeen. Siellä syötiin pullat ja kahvit taukopaikalla, jossa riitti muitakin retkeilijöitä. Matkaa tuli muutama kilometri, kiva pieni ulkoilu. Pakko myöntää, että omina teiniaikoina luontoretkeily olisi ollut ehkä vähiten cool asia maailmassa, mutta reippaasti myös esiteini-ikäinen kummityttö jaksoi lampsia mukana.

En ole ajatellut, että meri olisi lainkaan oma elementtini, mutta siloisista rantakallioista ja käppyräisistä männyistä pidin Porkkalassa kovin. Varsinkin urbaanissa Brysselissä vietetyn korona-ajan jälkeen veden läheisyys tuntui virkistävältä. Uudenvuoden pikkujuhlissa myöhemmin samana päivänä puhuttiin paljon purjehtimisesta, sitä olisi tänä vuonna kiva taas päästä tekemään, vaikken veneessä mitään hyödyllistä osaakaan tehdä.

Lisätiedot Porkkalan reiteistä ja kulkuyhteyksistä: luontoon.fi

Koronavuoden parhaat

Top nine

Koronavuosi 2020 alkaa olla ohitse. Instagramin huippuyhdeksikkö saa tämän erikoisvuoden näyttämään sitten kuitenkin omaan silmääni melko tavalliselta.

Vuoden kiistaton kohokohta oli matka Tansaniaan ja Kilimanjarolle helmikuussa, juuri ennen koronan iskemistä Eurooppaan. Itäinen Afrikka ihastutti jo edellisvuonna Etiopiassa. Kilimanjarolle kiipeäminen Rongai-reittiä pitkin oli hieno vaellus hyvässä porukassa ja huipulle pääseminen ilahduttaa yhä. Safaripäivät Tarangiressa ja Ngorongorossa ovat jääneet nekin mieleen valtavan onnellisina hetkinä. Tämän reissun toteutuminen tuntuu erityisen hyvältä, kun monet muut matkasuunnitelmat siirtyivät koronan vuoksi suoraan silppuriin.

Kiipeilyreissut jäivät muuten vähän vähemmälle, vaikka kesäkausi olikin kiipeilymielessä erittäin kelvollinen. Kävin alkuvuodesta Alpeilla jääkiipeilemässä, keväällä tutustuin Belgian kallioihin ja kesällä rymysin taas Chamonix’ssa alppireittejä tunnustellen. Loppukesästä ja alkusyksystä vietin useamman viikonlopun Luxemburgissa Berdorfin hiekkakivellä ja lokakuussa ennen toista lockdownia livistin vielä Ranskan puolellekin St. Légeriin kiipeilemään.

Asuin ensimmäisen täyden vuoteni Brysselissä ja kiitos eräänkin pandemian, vietin siellä todella paljon aikaa, joka muuten olisi kulunut matkaillen. Uutuudenviehätys Brysselistä on kenties karissut, mutta arki sujui tasaisesti. Belgia ja lähiseudut tulivat tutuksi pienillä viikonloppuretkillä, uusi ystäväpiiri on alkanut vakiintua ja sain ranskan opinnoistanikin syksyllä ihan hyvän otteen.

Muuta merkittävää: ostin ensimmäisen omistusasuntoni. Yksiö Helsingissä on pieni, mutta se tuntuu isolta toteutuneelta tavoitteelta. Siellä se odottelee, jos ulkomailla asumisen sijaan kotimaa alkaakin kiinnostella.

Tulevan vuoden toivelistan kärjessä on vähemmän yllättävästi koronarokote, josko maailma vähitellen palaisi taas raiteilleen. Matkustushaaveita on yhä vino pino (eteläinen Afrikka! Himalaja! Norja! kaikkialle!), mutta aion jatkossakin keskittyä lentämisen vähentämiseen ja muihin keinoihin kiertää maailmaa vastuullisemmin.

Vuosi lyhyesti lukuina:

  • 7 käytyä maata (Belgia, Ranska, Kenia, Tansania, Hollanti, Luxemburg, Suomi)
  • 138 treenikertaa, tähän olen tyytyväinen
  • 13 luettua kirjaa, valitettavan vähän, vaikka aikaa olisi ollut

Aiemmat vuosikoosteet löytyvät vuosilta 2019, 201820172016 ja 2015.

Heipä hei Helsinki

Helsinki

Lentokentän koronatestijonossa oli tungettuna samaan tilaan yhdellä kertaa enemmän ihmisiä kuin mitä olin nähnyt Brysselissä viikkoihin. Tulin viikko sitten Suomeen, ensin etätöihin ja sitten joulunviettoon. Kahden ”tikkua nenään” -kokemuksen ja kahden negatiivisen testituloksen jälkeen olen viettänyt aikaa lähinnä siskon nurkissa Helsingissä.

Helsingissä yllättää, miten tavallista kaikki on, kuin pandemiasta ei olisi oikein tietoakaan. Pitkän lockdownin jälkeen on outoa, mikä kaikki periaatteessa olisi Suomessa auki ja mahdollista. Hämmästyttävän monet ihmiset kulkevat edelleen ilman maskeja metroissa ja kauppakeskuksissa. Kun kävelin avonaisten lounasravintoloiden (!) ja baarien (!!) ohi, ihmiset niiden sisällä olivat aivan ihmeellinen näky. Äkkiä siihen Brysselissä tottui, että ihan kaikki oli kiinni ja kiellettyä.

HelsinkiHelsinkiHelsinki

Tutut kulmat Vallilassa ovat ennallaan ja lempipaikat vielä sijoillaan. Tekisi niin mieli mennä suosikkikuppiloihin, mutta yritän malttaa olla menemättä. Vieressä Kalasatama on reilussa vuodessa kasvanut kohisten, kokonaisia uusia kortteleita, joissa valot ikkunoissa kertovat jo asukkaidenkin olevan paikalla. Olen nähnyt ystäviä lähinnä pitkillä kävelyretkillä, tavallaan on ollut kivaakin kierrellä eri kaupunginosissa.

Helsinki

Belgian valoisan syksyn jälkeen pimeys ja tihkusade eivät aivan ole sellainen talven luminen ihmemaa, jota Suomi-lomalta toivoin. Olen haaveillut äkkilähdöstä Lappiin, mutta tuskinpa tällä kertaa onnistuu. Meri ja metsät ovat onneksi stadissa kaikkialla niin lähellä, ne ovat tervetullutta vaihtelua kaupungissa kyhjöttämiseen kurjallakin kelillä.