Vähän vaisu vuosi

Best nine 2021

Iloista uutta vuotta! Yleensä olen julkaissut vuosikoosteen välipäivinä, mutta tällä kertaa vitkuttelin vuoden vaihteen ylitse. Viime vuoden summaaminen vaikutti alkuun aivan mahdottomalta tehtävältä, koko vuosi vaikutti taaksepäin katsottuna täysin tasapaksulta, vailla merkittäviä kohokohtia. Valitusvirren sijaan yritin kuitenkin raapia tähän muutamia kivojakin nostoja menneeltä vuodelta.

Kiipeilyrintamalla kesän alppireissu oli jälleen parasta. Vuokrasin elokuuksi asunnon Chamonix’n kupeesta ja kiipesin niin pirusti. Monta pitkää, hienoa ja onnistunutta päivää vuorilla hyvässä seurassa. Reissun päätteeksi yritin vielä Matterhornille oppaan kanssa, mutta en päässyt huipulle. Alkuvuodesta kävin kiipeilemässä jäätä Ranskassa, kesällä tehtiin viikonloppureissuja lähiseuduille Belgiassa sekä Berdorfiin ja Ettringeniin. Syksyllä kävin Turkissa yksin sporttikiipeilyreissulla ja siellä tikkasin vihdoinkin 6b:n reitin.

Muista lajeista mieleenpainuvin oli päivä, kun käytiin kaverien kanssa ratsastusretkellä Belgian rannikolla. Hevosen selässä olo pitkän tauon jälkeen oli yllättävän tunteikas kokemus, merituulen tuivertaessa ratsailla olo oli valtavan onnellinen. Hommasin kesällä myös uuden skeittilaudan toiveissa olla yhä nuori ja cool (ai miten niin taisi olla pieni ikäkriisi sillä hetkellä…) ja syksyllä kokeilin ensimmäistä kertaa laitesukellusta Kyproksella (oli siistiä, toivelistaan tälle vuodelle varsinaisen sukelluskurssin suorittaminen!).

Koronakyllästyminen vei ilon uusien juttujen suunnittelusta ja pettymyksistä suurin oli joulun hartaasti suunnitellun surffireissun peruuntuminen Marokon uusien matkustusrajoitusten takia. Töissä oli suht tasaista, niin tasaista kun politiikassa nyt ikinä on. Kävin useammalla työmatkalla syksyllä, kun tautitilanne sen salli.

Kun kävin kesällä Suomessa, oli vahvasti sellainen olo, että olin siellä vain käymässä, lomalla, enkä hypännyt aikakoneella taaksepäin aiempaan arkeen Helsingissä. Ulkomailla asumiseen olen sillä tavalla tottunut, että elämä Brysselissä tuntuu tasaiselta ja tavalliselta. Vuoden suurimpiin saavutuksiin kuuluu, että sinnittelin koko vuoden läpi ranskan kielikurssia etänä Zoomissa. Jotain siitä on kai jäänyt mieleenkin, sillä jouluna Pariisissa pystyin asioimaan ranskaksi paremmin kuin koskaan aiemmin.

Tälle vuodelle yksi tavoite on ylitse muiden: haluaisin vihdoinkin matkustaa Himalajalle kiipeämään. Joku maltillinen reissu ja keskikokoinen mäki kiinnostaa, jotta voi kokeilla, miten kantti ja kunto kestää tuollaisissa olosuhteissa. Muutenkin toiveissa on ehjä ja monipuolinen kiipeilyvuosi: talvella yritän päästä taas jääkiipeilemään, keväällä huvittaisi käydä joko trädiretki Bohusläniin tai boulderoimassa Fontainebleaussa ja kesällä tietysti taas rymytä vuorilla. Muut matkahaaveet sitten tilanteen mukaan…

  • 9 käytyä maata (Belgia, Ranska, Luxemburg, Hollanti, Suomi, Sveitsi, Saksa, Turkki, Iso-Britannia)
  • 100 treenikertaa
  • 26 luettua kirjaa

Aiemmat vuosikoosteet löytyvät vuosilta 20202019201820172016 ja 2015.

Alkukesän kuulumisia

pyöräily Antwerpen

En ole hetkeen tehnyt tällaista perinteistä kuulumiskirjoitusta, niinpä ajattelin, että voisin pienen tauon jälkeen palata blogin pariin sellaisella. Keskeneräisiä kirjoituksia lojuu luonnoksissa useammasta aiheesta, mutta en oikein ole jaksanut viimeistellä niistä mitään. Ehkä kesäpuhteena kirjoittelen jutut julkaisukuntoon.

Niistä kuulumisista: kesälomaa odotellessa. Keski-Euroopan kalenteri ei valitettavasti pääty juhannukseen, vaan toimistolla on oltava vielä heinäkuun puoliväliin saakka. Onneksi Belgiassakin voi tehdä kaikenlaista, olen käynyt kiipeilemässä, ystäväni kanssa Antwerpenissä pyöräilemässä ja pian pikkusiskoni Suomesta tulee tänne käymään.

Vaikka arki Brysselissä onkin ollut varsinkin kevään koronakooman jälkeen aivan mainiota nyt kun paikat ovat lockdownien jälkeen taas auki, on ensimmäisen koronarokotuksen myötä ajatus matkustamisesta alkanut tuntua entistä mahdollisemmalta. Toisen rokote-shottini aika on jo aivan pian, hurraa! Kiitos lääketiede!

Aix-les-bainsAix-les-bains

Pääsin jo viime viikonloppuna pitkästä aikaa matkustamisen makuun, kun kävin ystäväni kanssa viikonloppureissulla Ranskassa. Kohteeksi valikoitui satunnaisotannalla Aix-les-bains, pienehkö kaupunki Savoiessa, Itä-Ranskassa. Paikka on tunnettu lähinnä isosta turkoosista järvestään.

Vaikka keli oli pilvinen, oli ihanaa polskia kirkkaassa raikkaassa vedessä ja nukkua valkoisissa hotellilakanoissa. Brysselin pölyt oli ihana karistaa pikku retkellä toisiin maisemiin. Aix-les-bainissa oltiin jo aivan Alppien tuntumassa ja kukkulat kohosivat ympärillä, horisontissa näkyi paikoitellen jo ihan lumihuippuisiakin vuoria, joita katselin kaivaten. Lomalla sitten oikeasti vuorille, sillä eihän se ole kesäloma eikä mikään, jos ei jäärautoja tarvitse!

How to do nothing kirja

Sain reissussa luettua Jenny Odellin kirjan How to do nothing. Nimestään huolimatta kirja ei anna vinkkejä siihen, miten katkaista twitterissä roikkuminen ja muuttaa erakoksi vuorille, vaan on enemmänkin runsaan tausta-aineiston kanssa keskustelevaa pohdintaa keskittymisen, huomion ja havainnoinnin teemoista ja ikään kuin modernisti juurevasta elämästä. Tai kuten eräs kommentaattori Goodreadsissa luonnehti:

Collective self-help for middle-class leftist intelligentsia. Has the feeling of taking a leisurely stroll with your loony hippie friend who is at once an overeducated ecosocialist and a crackpot Zen mind-hacker.

Kaheleita hippikavereita kuunnellen kohti kesälomaa, kiitos!

Kevyt työpiste kotiin – Fem work desk

Fem work desk työpiste kotiin

Reilu vuosi siinä meni, mutta hommasin keväällä vihdoin etätyöpisteen kotiini. Vaikka uusi työpisteeni onkin nätti ja näppärä, vähän emmin, haluanko pyhittää kodistani erillistä tilaa nimenomaan työteolle. Tuija Siltamäki kirjoitti Ylellä hyvän kolumnin siitä, miten töiden valuminen koteihin ei ole pelkästään mahtava mahdollisuus.

Työpaikan ja kodin välisen rajan hämärtymistä on ollut korona-aikana vaikea välttää. Toisaalta olen huomannut, että sekä fyysisillä että digitaalisilla rajoilla eroa voi itse yrittää vahvistaa. Erillinen työpiste jätti minulle keittiön pöydän vain ruokailukäyttöön, eikä läppäri ole enää osa jokaista kattausta. Ilmoitusten sulkeminen työkanavista viikonloppuisin mahdollistaa sen, että voin selata Instagramia ilman, että duunit hyppäävät koko ajan silmille.

Joka tapauksessa, se työpiste! On nätti ja näppärä, kuten sanoin. Suomalaisen Made by Choicen Fem work desk saapui Finnish Design Shopista tilattuna Brysseliin kätevästi, vaikka toimitusaika oli ilmeisesti kovan kysynnän takia useampi viikko. Tuoliksi nappasin samaan pakettiin Artekin klassikkojakkaran.

Nimensä mukaisesti Fem koostuu viidestä osasta, jotka asettuvat yhteen ilman ainuttakaan ruuvia. Pöydän takalevyn saa nostettua kanneksi, jolloin työpisteen äärellä voi myös seistä. Kaksi puista kiilaa pitää koivupuusta tehdyn paketin kasassa, ja pöytä on helppo myös purkaa.

Kuten jo sohvaa ostaessani totesin, en näin ulkomailla asuessa halua hankkia huonekaluja, joiden kokoamiseen ja kuljettamiseen vaaditaan mitään ihmeellistä. Vuokra-asunnossa myöskään seinään kiinnitettävät kalusteet eivät oikein houkuttele. Samalla takaraivossa on ajatus Suomessa säilössä olevista kalusteista, joiden kanssa tahdon kaikkien uusienkin hankintojen sopivan yhteen.

Työpiste asettui muutaman pyörittelykierroksen jälkeen olohuoneen tyhjälle seinustalle. Fem on sen verran neutraali kaluste, että joskus kun työt taas tapahtuvat enemmän toimistolla, siitä voi tulla vaikka kukkapöytä, kirjahylly tai aputaso keittiöön.

Ratsastusretki Belgian rannikolla

Ratsastus rannalla

Lähimatkailu jatkuu. Lähdimme huhtikuun viimeisenä viikonloppuna ystävieni kanssa Belgian rannikolle Oostduinkerkeen. Ainakaan minulle paikka ei ollut ennalta tuttu, mutta Oostduinkerken rannikolla on hiekkadyynejä, joista iso osa on luonnonsuojelualuetta.

Olen käynyt Belgiassa rannalla aiemmin vain Oostendessä. Siinä missä Oostendessä rantabuldevardilla riitti ihmisiä ja vilinää, Oostduinkerke oli ainakin alkukesästä hyvinkin rauhallinen pikku kaupunki. Vuokra-autolla matkaa Brysselistä perille oli vajaat pari tuntia.

Varasimme lauantaille ratsastusretken dyyneille Manege ter duinen -nimisestä paikasta. Olen viettänyt ensimmäisen luokan ja yliopisto-opintojen alkamisen välisestä elämästäni huomattavan suuren osan hevostalleilla. Kun hevoset olivat niin pitkään parhaimmillaan päivittäinen osa arkea, on niiden pariin aina toisinaan aivan valtava ikävä.

Ratsastus rannalla

Olin haljeta innosta, kun kaarsimme tallin pihaan. Tallin edustalla odotteli useampia ihmisiä, hevosia tuli ja meni kentälle ratsastajien vaihtoon ja sieltä ryhminä kohti rantaa. Jouduimme hetken odottelemaan ja meno olisi voinut olla järjestelmällisempääkin. Ohjeet huudeltiin lähinnä ranskaksi ja flaamiksi, mutta pienen selvittelyn jälkeen saimme hevoset. Minun heppani oli pieni lauhkea rautias, jonka kanssa yhteistyö sujui hyvin.

Kentällä tallin pihassa ei paljoa totuteltu tai tuumailtu, vaan kunhan jokainen oli kavunnut pollensa selkään, lähti noin kymmenen ratsukon ryhmämme kohti dyynejä. Koska mukana oli paljon ensikertalaisia ratsailla, muutaman minuutin ohjeistus kuinka homma toimii olisi ehkä ollut paikallaan.

Istuin satulassa ja hevosen käynti pehmeässä hiekassa keinutti kevyesti. Viileä merituuli muistutti kesän olevan vasta alussa, vaikka aurinko paistoi täydeltä terältä. Minusta tuntui kuin ratsastaminen olisi yhtä helppoa kuin hengittäminen, vaikka edellisestä kerrasta ratsailla oli useampia vuosia. Jonnekin selkärankaan kaikki ne hevosen selässä vietetyt tunnit ovat jääneet.

Reilun tunnin ratsastusretken aikana pääasiassa käveltiin dyyneillä ja rannalla. Retkeä veti tallityttö, joka ei oikein puhunut englantia. Parhaan kokemuksen saanee, jos hevosen selässä itsenäisesti olo on mukava, sillä ohjausta ei juuri ollut. Reissu maksoi 35€ käteisellä ja kypärän sai lainaksi.

Ratsastajien taitotason mukaan vauhtia olisi voinut olla enemmänkin. Täytyy myöntää, että rannalla laukkaaminen jäi ajatuksena kutkuttamaan sen verran, että saatan mennä uudelleenkin…

Manege ter duinen
Guldenzandstraat 87
8670 Oostduinkerke
www.manegeterduinen.be
Varaukset puhelimitse

Kevättä kotona – Karup-futonsohva

Karup futon sohva

Muutin puolitoista vuotta sitten Brysseliin vain parin matkalaukun voimin ja jätin muut tavarani Suomeen säilöön. Kun vuokrasin nykyisen asuntoni, halusin päästä helpolla ja ostin edelliseltä asukkaalta tämän huonekaluja. Koronavuoden aikana jo entuudestaan vähän nuhjuinen Ikea-sohva painui tunkkaiselle kuopalle ja oli korkea aika pistää se kiertoon.

Ostin pitkän suunnittelun jälkeen uuden sohvan, tanskalaisen Karupin Beat-futonsohvan. Uuden futonsohvan vaalean puun ja oliivinvihreän päällisen yhdistelmä kevensi olohuoneeni tunnelmaa kertaheitolla.

Kun sohvan toisen käsinojan laskee alas, tulee sohvasta divaani, jossa aion loikoilla kuin Kleopatra ikään. Kun molemmat käsinojat nostaa ylös, siitä tulee pieni ja pesämäinen käpertymispaikka. Kun molemmat käsinojat laskee alas, tulee sohvasta day bed, joka toimii myös kätevästi varavuoteena. Sitä pitää tosin vielä tovi odottaa, ennen kuin vierailijoita Brysseliin voi taas ottaa vastaan.

Tapani ostaa huonekaluja on sillä tavalla neuroottinen, että haluan vain sellaisia tavaroita, joita on mahdollista siirrellä yhden naisen voimin, jotka ovat mieluusti mahdollisimman monikäyttöisiä, muokattavia ja kestävät sekä käyttöä että katsetta vuosikausia. Skandinaavinen, yksinkertainen ja kaunis muotoilu puhuttelee, samoin tuotantoketju, joka antaa vastuullisuudesta enemmän vastauksia kuin kysymyksiä. Näihin kriteereihin Karupin sohva sopii. Karup valmistaa sohvansa Puolassa, sertifikoidusta puusta.

Oikeastaan ajattelen, että kyse ei ole pelkästään uudesta sohvasta, vaan jonkinlaisesta uudenlaisesta pysyvyyden tunteesta muutenkin. Samalla viikolla sohvan kanssa tilasin myös työpisteen ja tuolin, kun kerran kotia laitetaan, niin laitetaan sitten kunnolla. Asuntoni ja arkeni Brysselissä on niin paljon paikallaan, että enää ei tunnu siltä, että koko elämä pitäisi pystyä pakkaamaan pikaisesti matkalaukkuihin.