Yksin elokuvissa käymisen taito

lm labyrinth des schweigens

Käytkö koskaan yksin elokuvissa?

Minä olen käynyt tänä vuonna ainakin viidesti.

Pidän siitä, kuinka teatteriin hämärässä on pari tuntia aikaa itselle. Ei tarvitse olla tavoitettavissa, ei pidä tehdä mitään, ei seurata puhelinta ja viestejä. Yksin leffaan voi pistäytyä juuri silloin, kuin itse haluaa, keskellä arkipäivää tai perjantai-illan myöhäisnäytökseen.

Eikä sillä ole minulle mitään väliä, kuka istuu vieressä. Elokuvaahan sinne on menty katsomaan, ei kuiskimaan kaverille. (Salaa toivon, että leffassa kuiskijat tukehtuisivat popcorneihinsa.)

Eilen kävin katsomassa Im Labyrinth des Schweigenes -nimisen filmin, jossa nuori juristi selvittelee natsien toisen maailmansodan aikaisia sotarikoksia. (Aamupäivän vietin humanitääristä oikeutta epätoivoisesti opiskellen, tässähän on melkein teema havaittavissa.)

Jaksan aina valittaa surkeasta saksan kielen taidostani, mutta yllätyksekseni elokuvaa oli aika helppo seurata. Filmi itsessään ei ollut mitenkään erityisen merkittävä mestariteos, mutta ihan kiva. Natsien tekojen käsittely tuntuu samaan aikaan ahdistavalta, ja silti äärimmäisen tärkeältä, edelleen.

// I enjoy going to the cinema alone. Yesterday I surprised myself by understanding german.