Skip to content

Vielä kerran Berliinistä

Berliini talvellaBerliini talvellaBerliini talvellaBerliini talvellaBerliini talvellaBerliini talvellaBerliini talvellaBerliini talvella
Vielä viimeinen päivitys Berliinistä! Vähän viivettä blogijuttujen kanssa, meikäläinen on jo ehtinyt Berliinistä Budapestiin ja sieltä kotiinkin. Heti reissusta paluun jälkeen ohjelmassa oli kaiken lisäksi käynti leikkauspöydällä vuosi sitten murtuneen jalan kanssa. Nyt sairaslomalla koipea kuntouttaessa on onneksi hyvin aikaa käydä matkakuvia läpi.

Berliinissä riitti nähtävää, mutta sanoisin silti, että talvella pitkä viikonloppu keskiviikosta sunnuntaihin riitti oikein hyvin. Parissa päivässä ehti ensin kierrellä kaupunkia ja tsekata nähtävyydet, sitten jäi vielä aikaa yöelämälle ja museoissa haahuilulle. Nähtävyyksistä parlamenttitalo Bundestagin katolla sijaitseva kupoli oli mainio. Ilmaiseen kierrokseen kuului hyvät näkymät sekä laadukas audioguide sekä ympäröivästä kaupungista että Saksan valtiopäivistä. Muurilla piti tietysti käydä myös.

Museoista paras oli ehdottomasti Sammlung Boros, josta kirjoitinkin aiemmin. Lisäksi kävimme Unescon listallakin olevalla Museosaarella ja Hamburger Bahnhofissa kurkkaamassa Warholit. Kuppiloista erityisesti mieleen jäi Schwarzes Café ja baareista Peppi Guggenheim – sieltä sai kolmella eurolla gin tonicin, ah!

Berliini teki kyllä vaikutuksen. Pakko päästä joskus uudelleen, mielellään kesällä!

// Last photos from Berlin. Up next: travel stories from Budapest.

Jätä ensimmäinen kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *