Skip to content

Välilaskulla päiväksi Riikaan

riika01riika02Lensin pääsiäisen aikaan AirBalticilla Brysseliin, ja paluumatkalle varasin pidemmän välilaskun Riiassa, Latviassa. Olen käynyt Riiassa kerran aiemmin vain lentokentällä, joka on ehkä maailman tylsin lentokenttä. Kun pysähdys Riiaan tulisi matkaan joka tapauksessa, samalla hinnalla ja samalla vaivalla oli helppo mahdollisuus käydä tsekkaamassa myös itse kaupunki.

Paikallisbussi lentokentältä keskustaan maksoi vain pari euroa ja matka kesti ehkä puolisen tuntia. Laukkuni jätin lentokentälle säilöön, matkatavarasäilytys oli sekin halpaa, noin kaksi euroa koko päivältä.

Kiertelin kaupungilla aika laiskasti, olin etukäteen merkannut kartalle valmiiksi vain tärkeimmät turistihommat. Riian vanha kaupunki on Unescon listalla, ja onhan se nätti kuin mikä. Nähtävyyksiä ovat mm. punainen Mustapäiden talo, joka oli kauppiaskillan käytössä vuosisatoja, sekä Kolme veljestä, Riian vanhimmat talot. Vierekkäiset kivitalot on rakennettu 1600-, 1800- ja 1900-luvuilla.
riika03riika04Vanhan kaupungin ulkopuolella rakennukset muuttuivat rouheammiksi ja ränsistyneemmiksi. Kävelin reilun kilometrin päähän katsomaan Baltian isoimmaksi graffitiksi tituleeratun seinämaalauksen. Saule Pērkons Daugava -niminen teos on tehty vuonna 2014, kun Riika oli Euroopan kulttuuripääkaupunki. Se löytyy Tallinas iela -kadun varrelta.

Pikapyrähdys Riikaan kannatti, mutta jälkiviisaana mietin, että se olisi ehkä kannattanut ottaa reissun alkuun eikä loppuun. Kotimatkalla alkoi jo väsymys painaa, joten ehkä Riiasta olisi saanut enemmän irti virkeämpänä. Tästä pikavisiitistä jäi vähän suorittamisen maku: juoksin läpi päänähtävyydet, ja se siitä.

Pari kivaa kuppilavinkkiä Riikaan jäi kuitenkin vielä varastoon, niitä sitten seuraavaksi!

// Stopover for one day in Riga, Latvia. Went to see the main sights, that’s about it.

4 Comments

  1. Kiva artikkeli. Olen kuitenkin Riian lentokentän tylsyydestä eri mieltä. Paikka on erittäin mukava paikka vaihtaa konetta. Kenttä on siisti, ja etäisyydet ovat lyhyitä. Kenttä toimii hyvin, ja sieltä löytyy muutama kahvila ja kauppakin. Riiassa uskaltaa tehdä vaihdon hyvin pienellä vaihtoajalla.

    Jos vaihtoaika on pitkä noin 25 eurolla pääsee loungeen, jossa voi rentoutua ruoan, juomien ja pehmeiden tuolien kanssa.

    • Minna Minna

      Nopeisiin vaihtoihin Riian kenttä kyllä sopii hyvin! Kahvilat ja kaupat eivät vaan ole mielestäni erityisen kummoisia, joten pidemmillä vaihdoilla käy tylsäksi, jos on liian pihi loungeen :)

  2. Riika on ihana!! Kannattaa lähteä paremmalla ajalla uudestaan, vaikka jotkut on sitä mieltä, että yksi kerta riittää. Itse olen käynyt kahdesti ja tykkään myös Vilnasta.

    • Minna Minna

      Hmm. Riika taitaa kyllä tarvita uuden mahdollisuuden :) Vilnakin kiinnostaisi, se on vielä käymättä kokonaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *