Tulevan vuoden vuorireissut

Chamonix 2018Ja näin alkaa täyttyä matkakalenteri tälle vuodelle! Vielä vuodenvaihteessa suunnitelmat olivat melko levällään, nyt alkaa reissupaletti hahmottua ja päivämäärät asettua kalenteriin. Kiipeilyreissujen lisäksi luvassa lienee muitakin seikkailuja niin Suomessa kuin maailmallakin, mutta alkuun tässä tulevan vuoden ylämäkiin keskittyvät matkasuunnitelmat.

Jääkiipeilyä Italian Alpeilla

Hiihtolomien aikaan helmikuun loppulle ostaa pätkäytettiin kaverin kanssa lennot Milanoon ja lähdetään katsomaan, millaista jääkiipeilyä Italian Alpeilta Cognen seudulta löytyy. En ole ennen ollut jääkiipeilyreissulla, joten vähän jännittää. Ihanaa kuitenkin päästä vuorille rymyämään ja Italian puolella pizza ja vinkkukin lienevät kohdallaan after climb!

Jäätikkökurssi Norjan Jostedalenissa

Vuorenvarma Suunnitelma -blogia pitävä Anni kirjoitti taannoin jäätikkökurssista Norjassa. Hänen innostamanaan varasin vastaavan reissun Adventure Partnersin kautta heinäkuuksi Jostedaleniin. Heinäkuun alkupuolella olevaa kurssia ennen kiinnostaisivat myös kalliokiipeilyt Etelä-Norjassa tai Ruotsin puolella.

Olen toikkaroinut vuorilla tähän mennessä lähinnä itseäni taitavampien ja kokeneempien kavereiden peesissä. Nyt on aika skarpata ja hankkia turvallisuutta lisääviä taitoja roppakaupalla lisää itsellekin, koskaan kun ei voi tietää, milloin iskee yllättävä tilanne.

Kapua-vuoristovaellus Etiopian Simien-vuorilla

Tätä jo tuuletinkin, olen mukana Kapua 2019 Etiopia -tiimissä. Ensi marraskuussa matkustetaan Etiopiaan, jossa ensin tutustutaan kehitysyhteistyökohteisiin ja sitten mennään Simien-vuorten kansallispuistoon vaellukselle, jossa tavoitteena on huiputtaa maan korkein vuori, Ras Dashen, 4550 metriä. Keräykseni on lähtenyt hienosti käyntiin, suurkiitos siitä. Lahjoittamalla pienenkin summan juuri sinä voit olla mukana auttamassa!