Skip to content

Avainsana: Yhteiskunta

Lentäminen tuhoaa ilmastoa

kittila_airport01
Täytin alkuvuodesta useamman erilaisen hiilijalanjälkilaskurin. Tiesin, että viime vuosi oli lentojen määrässä paha, mutta yllätyin silti, kun lentojen määrä tuplasi koko vuoden muun elämisen hiilijalanjälkeni. Jos en olisi lentänyt, olisin saastuttanut puolet vähemmän. Tämä herätti pohtimaan omia valintojani.

Nyt myös blogimaailmassa on herätty lentämisen painavaan ympäristöjälkeen. Aamukahvilla-Henriikka kirjoitti erinomaisen keskustelunavauksen ja ilahduttavan monet bloggaajat ovat siitä jatkaneet. Kiipeilijöistä mm. Liisa on kirjoittanut jo aiemmin ansiokkaan pohdinnan Matkustamisen vaikeudesta. Suosittelen jokaiselle luettavaksi myös Long Playn juttua Halpalentojen aika on pian ohi. Tiesitkö, että lentopolttoaineista ei esimerkiksi makseta lainkaan veroa, eikä lentopäästöjä oteta huomioon päästövähennystavoitteissa?

Vaikka en lentäisi koskaan minnekään, minä etuoikeutettuna länsimaisena kermaperseenä kulutan muutenkin luonnonvaroja melko reippaasti. Teen tietysti arjessa mahdollisimman ekologisia valintoja –  asun tiiviisti kaupungissa, kuljen vain julkisilla, en syö lihaa, en ostele huvikseni ja niin edelleen -, mutta globaalilla tasolla päästöni ovat silti liian korkeat.

Minun ympäristövaikutuksistani lentäminen on suuri synkkä siivu, joka saa päästölaskurit vilkkumaan punaisella. Tähän mennessä itsekäs haluni nähdä ja kokea maailmaa on toistaiseksi ylittänyt tunnontuskat ja olen lennellyt surutta ympäriinsä. Nyt omatunto kuitenkin soimaa yhä kuuluvammin. Käytöksen täytyy siis muuttua ja lentämisen yksinkertaisesti vähentyä ja tulevat lentomatkat tehdä fiksummin.

Minä haluan, että paras ja ainut planeettamme on elinkelpoinen myös tulevaisuudessa, ja koen tärkeäksi vaikuttaa asiaan mahdollisimman paljon, muutenkin kuin arjen pienillä valinnoilla. Sekä työssäni että yksittäisenä aktiivisena kansalaisena kannatan lämpimästi yhteiskunnallisia toimia ympäristön suojelemiseksi, koska vaikka kuluttajat ja yritykset ottaisivatkin askelia oikeaan suuntaan, on politiikka usein tehokkain muutokseen pakottava keino.

Lentomatkailun suhteen huonon omatunnon päivittely ei riitä, vaan omaa käytöstä voi ja kannattaa myös muuttaa. Tässä muutama keino, joilla itse yritän jatkossa rajoittaa aiheuttamaani ympäristöhaittaa:

Lennän vähemmän

Lentäminen ei ole pakollista. Todella harvassa tilanteessa lentäminen on ainoa tapa päästä paikasta toiseen. Myös työmatkoista voi usein neuvotella ja monia asioita hoitaa etänä. Viime vuonna lentelin itse kuukausittain. Nyt mennään huhtikuussa, takana on vasta yksi lentomatka, ja seuraava on edessä aikaisintaan heinäkuussa. Matkahaaveet ovat siirtyneet lähemmäs: reissukohteina kiinnostavat nyt junamatka Pietariin ja kiipeilyreissut Ruotsiin tai Norjaan.

Jos kuitenkin lentää, ympäristösyistä kannattaa suosia suoria lentoja vaihtojen sijaan. Tulevien lentomatkojen osalta yritän jatkossa tehdä kerralla myös pidempiä matkoja lyhyiden viikonloppureissujen sijaan.

Vaikutan päätöksentekoon 

Lentäminen on nykyään liian halpaa. Lentäminen ei myöskään mielestäni ole mikään ihmisoikeus, jonka pitäisi olla helposti ja halvalla kaikkien saatavilla. Yhteiskunnalliset keinot, esimerkiksi lentovero, kuten Ruotsissa on esitetty, on syytä selvittää ja ottaa käyttöön. Lentoliikennettä verotetaan nykyään eri tavalla ja kevyemmin, kuin muuta liikennettä. Tämä tulee kansainvälisesti korjata.  Raha on tehokas kannustin, jolla voi ohjata matkustajat ympäristöystävällisempiin tapoihin matkustaa. Kuluttajat voivat vaikuttaa myös suoraan lentoyhtiöiden toimintaan. Ympäristövaikutuksista tiedustelu ja muu julkinen paine kannustavat alan toimijoita kunnianhimoisempiin toimiin päästöjen leikkaamiseksi.

Maksan vapaaehtoisen lentomaksun

Ennen kuin yritykset ja yhteiskunta ottavat koppia liialliseen lentämiseen puuttumisesta, voi ihan jokainen kompensoida itse päästöjään. Aion ottaa rutiiniksi maksaa lentomaksun. Tahoja on monia, mm. Maan ystävien Lentomaksu. Lentomaksut eivät suoraan saa sädekehää pään päälle ja kuittaa päästöjä nollaan, mutta ne tekevät omasta olosta paremman. Lukusuositus Vihreän langan aihetta käsittelevälle esseelle Pelastus pikkurahalla.

1 kommentti

Dokumentti, joka jokaisen tulisi nähdä

Kiehumispiste_02 kiehumispiste_01
Kiehumispiste on dokumenttielokuva, joka esittelee vihaisen ja jakautuneen Suomen eri osapuolet Odinin sotureista turvanpaikanhakijoihin – kunnioittaen ja stereotypioita karttaen. Elina Hirvosen ohjaama dokumentti on tarkoitettu johdannoksi ja keskustelun herättäjäksi ja katsottavaksi yhdessä. Väitän, että tämän elokuvan näkemisestä olisi hyötyä meistä jokaiselle: ääripäille, tolkun ihmisille, kenelle tahansa.

Olen nähnyt elokuvan nyt kahdesti, saatan katsoa vielä muutaman kerran lisää, jos tilaisuuksia tulee. Tässä on saatu jotenkin hiljaisella ja kiihkottomalla tavalla tiivistettyä yhteiskunnallista ilmapiiriä ja monenlaisia kipupisteitä puoleentoista tuntiin. On ihmisiä, jotka huutavat toistensa ohi, ja poliitikkojen latteita sanoja iltauutisissa.

Jokainen voi järjestää itse oman näytöksensä dokumentista. Erityisen tärkeää on, että Kiehumispisteen näyötksen yhteydessä kannustetaan keskustelemaan sen herättämistä ajatuksista ja tunteista. Tavoitteena on saada aikaan keskustelu, joka vähentää vihan lietsontaa ja lisää ihmisten keskinäistä kunnioitusta. Näin Punaisen ristin rasisiminvastaisella viikolla tämä on viesti, jonka toivon kuuluvan.

// Boiling point is a documentary about divided Finland: asylum seekers and people helping them, and anti-immigrant groups such as Soldiers of Odin. Documentary shows both sides with respect and avoiding stereotypes. It aims to create space for people to meet and discuss, and to understand each others perspectives better.

Kommentoi

Poliittisen valokuvan festivaali 2017: Ruoka

Kukka Ranta, sarjasta Ryöstetty meri - from the series Robbed Sea
Kuva: Kukka Ranta, sarjasta Ryöstetty meri – from the series Robbed Sea
Jošt Franko, from the series Farming on the Frontline, 2013-2014
Kuva: Jošt Franko, from the series Farming on the Frontline, 2013-2014
Jo-Anne McArthur, from the series We Animals
Kuva: Jo-Anne McArthur, from the series We Animals

Uskon, että me kaikki tiedämme varsin hyvin, että ruuantuotantoon liittyy runsaasti epäkohtia, niin meillä Suomessa kuin maailmanlaajuisesti. Valokuvataiteen museossa Kaapelitehtaalla on huhtikuun loppuun asti esillä Poliittisen valokuvan festivaali, joka käsittelee ruoka-teemaa monipuolisesti. Pidän erityisen hienona, että mukaan näyttelyyn on huolittu myös eläinoikeusjärjestöjen materiaalia. Ne kuvat paljastavat sen, mitä ruokatuottajat mainosmateriaaleissaan häivyttävät.

Festivaali läväyttää kerralla kasvoille suunnilleen kaikki ruuantuotannon ongelmat: ympäristövaikutukset, ilmastonmuutos, nälkä, siirtolaisuus, sodat, eläinten oikeudet, suuryritykset ja niin edelleen… Tuntuu uskomattoman epäreilulta, että me länsimaiset kermaperseet heitämme ruokaa roskiin samalla, kun maailmalla nähdään nälkää. On niin väärin, että herkillä arktisilla merialueilla revitään merenpohjaa pilalle, että yhä edelleen saimaannorppia kuolee täysin turhiin verkkoihin, että eläviä olentoja tuotetaan tehdasmaisissa olosuhteissa tapettavaksi. Näyttely käsittelee suuria kysymyksiä: miten turvaamme ruokahuollon, miten kaupungistuminen vaikuttaa viljelijöiden perinteisiin elinkeinoihin, miten luonnon monimuotoisuus säilytetään, kun ravinnoksi käytetään yhä yksipuolisempia lajeja?

Samaan aikaan ahdistaa ja tulee vastareaktiona voimattomuuden tunne. Miten minä muka voin vaikuttaa? Onko oma kasvissyöntini vain omaa ituhipin identiteettiäni pönkittävää puuhastelua vailla mitään todellista merkitystä?

Ruokakuvat kuitenkin muistuttavat, että kyseessä eivät ole vain yksilön valinnat: siitä, mitä syömme, tulee poliittinen kysymys, kun näkökulma laajentuu yksilötasolta ruoantuotannon rakenteisiin. Niihin rakenteisiin toisaalta myös kuluttajien valinnat vaikuttavat. Lihan käytön vähentäminen on sekä eettisesti että ekologisesti viisasta. Onkin hienoa, että kasvisruoka on noussut valtavirran trendiksi, kiitos nyhtökauran ja sipsikaljavegaanien.

Katso lisää: www.pvf.fi

// The Festival of Political Photography presents images that highlight the political, social and environmental dimensions of food.

Kommentoi

Postikortti Moskovasta

Olen saanut postikortin Moskovasta
korkeat punaiset muurit, lilliputti-ihmisten jono
kiemurtelee kohti mausoleumia

Vietin viime viikon Moskovassa. Rossotrudnichestvo-organisaatio (kavereiden kesken ihan vaan Rosso) kutsui poliittisten nuorisojärjestöjen edustajia Suomesta tutustumaan Venäjän politiikkaan ja kulttuuriin. Viikon vauhdikas ohjelma piti sisällään kaikkea mahdollista: yhtenä päivänä kävimme poliittista keskustelua Duumassa, toisena askartelimme omat maatuskat. Join vodkaa (vähän liikaa), patsastelin muina turisteina Punaisella torilla ja vietin paljon aikaa valtaisan kaupungin liikenneruuhkissa istuen. Kaiken suuruus häkellytti. Massiiviset rakennukset ja jättimäinen kaupunki, huh!

Mielenkiintoinen matka. Vasta yhden kotona nukutun yön jälkeen tuntuu, että koko reissun prosessointi on vielä ihan kesken. Opin valtavasti uutta ja tutustuin hienoihin ihmisiin. Hauska huomata, että vaikka jengiä oli mukana eri puolueista, oltiin silti isojen linjojen suhteen aika pitkälti samalla puolella. Kansainvälisistä aiheista kiinnostuneena oli hienoa päästä vierailuille poliittisiin elimiin. Ehkä vielä joku päivä pääsen virallisesti edustamaan Suomea maailmalle, en pistäisi pahakseni.

Monet Venäjän poltiittiset ratkaisut herättävät yhä aihetta kritiikkiin ja esimerkiksi kysymyksiin ihmisoikeustilanteesta ja ulkopolitiikasta vastattiin monessa paikassa aika ennalta-arvattavasti nonsensea. Matkailumaana Venäjä alkoi kuitenkin kiehtoa tämän vierailun pohjalta ihan eri tavalla kuin aiemmin. Junalla Pietariin on päästävä, samoin aiempi haaveeni Trans-Siperian junamatkasta houkuttaa entistä enemmän.

// Moscow. Visited the city with young politicians from Finland. Interesting week!

Kommentoi

Minun Brysselini

brysselBrysselin iskut osuivat lähelle. Zaventemin lentokenttä on paikka, jossa viime kevään vaihtoni alkoi. Sieltä lähdin matkoille, otin selfieitä ja ostin Starbucksista latteja. Sieltä kävin hakemassa vierailemaan tulleen siskoni, Belgian arjessa kuljin junalla lentokentän kautta säännöllisesti.

Eiliset iskut olivat minulle henkilökohtaisesti iso shokki, Brysselissä on yhä paljon rakkaita ystäviäni. Se on myös kaupunki, jonne itsekin haluan vielä palata asumaan ja työskentelemään. Minun Brysselini on tulevaisuuden mahdollisuuksia ja suunnitelmia. Niitä eivät terroristit minulta vie.

Eilen tuntui tärkeältä saada jotain sanottua. Kirjoitin Rönsyyn kolumnin. Tekstin tuottaminen auttoi omien tunteiden käsittelyssä, pelon ja järkytyksen. Tahdoin kirjoittaa nimen omaan tunteista – poliittista analyysiä alkaa varmasti virrata kohta ihan riittämiin, laidalta jos toiselta.

// Writing about Brussels. I’m shocked about the happenings today, scared for friends out there. For me Brussels is a city of dreams and plans and no terrorist can change that.

Kommentoi