Pariisi marraskuussa

Pariisi marraskuu

Marraskuu oli varsinainen kaupunkien kuukausi. Kävin Glasgow’ssa, Lontoossa, Strasbourgissa ja sitä ennen viikonloppureissussa Pariisissa. Odotin pari vuotta sitten Belgiaan muuttaessani tällaista elämää, jossa nopeat junat vievät kaupungista toiseen, ja jonka korona vei pois pitkäksi aikaa. Marraskuussa myös kotikaupunkini Bryssel oli hetken verran hereillä koronakooman jäljiltä, nyt tautitilanne on taas synkempi ja rajoitukset täälläkin kiristyneet.

Mutta, Pariisi! Edellisen kerran olin kaupungissa junanvaihtoa pidemmän ajan joskus kuusi vuotta sitten. Niinpä jo pidempään oli sellainen olo, että nyt pitäisi palata Pariisiin.

Rakastan Pariisia sillä tavalla, kuin kuka tahansa Le Fabuleux Destin d’Amélie Poulainin teini-ikäisenä nähtyään kaupungista haaveillut rakastaa: vaalin mieluusti jonkinlaista vähän fiktiivistä mielikuvaa Pariisista. En usko, että haluaisin asua siellä pysyvästi, mutta satunnaisilla vierailuilla Pariisissa on yhä omanlaistaan taikaa. Kaupungin kerrokset, kahvilat, kirjakaupat, kuppilat ja kulttuuri, viehättää edelleen.

Pariisi marraskuuPariisi marraskuuPariisi marraskuu

Ranskassa asuva ystäväni lähti reissuseuraksi, oli tosi hauskaa nähdä taas. Koska kummallakaan ei ollut tarvetta kiertää nähtävyyksiä, pyörittiin aika spontaanisti kuppiloissa ja kaupoilla, ihmeteltiin ihmismassoja tavaratalojen jouluikkunoiden edessä ja käveltiin ympäriinsä. Olo tuntui kevyeltä ja jotenkin sellaiselta, että olin omassa elementissäni: lukemassa metrokarttoja, etsimässä kartalta ravintoloita, tilaamassa kehnolla ranskallani viiniä. Viinistä puheenollen, marraskuun lopulla Pariisista löytyi myös uuden sadon Beaujolais nouveau -viintä, joka kehnon sadon (ilmastonmuutos, kiitos vaan?!) takia on ollut monesta hyllystä poissa.

Sen verran jaksettiin suorittaa, että varattiin Centre Pompidoun Georgia O’Keeffen näyttelyyn liput. Näyttely oli todella suosittu, ulkona oli melkoinen jono tihkusateessa jopa ennakkolipuilla. O’Keeffen pilvenpiirtäjät ja maisemat New Mexicosta tekivät vaikutuksen, vaikka näyttelystä olisi ollut kivempi nauttia, jos tila olisi ollut vähän väljempi tai ihmisiä vähemmän. Centre Pompidou joka tapauksessa ilahduttaa rakennuksena hassuine putkineen ja sen yläosista on makeat maisemat, harmaana päivänä Eiffel-torni hädin tuskin erottui maisemasta.

Cafe de FloreShakespeare Company kirjakauppa

Cafe de Floressa halusin käydä lähinnä siksi, koska myös Patti Smith käy siellä. Vähän kuumottelen tuollaisia ennakkoon haippaamiani mestoja, ovatko ne sitten todella niin kivoja kuin kuvitelmissani. Olivathan ne pirun kalliit kahvikupilliset, mutta toisaalta tarjoilijat valkoisissa esiliinoissaan, jättimäinen creme brulée, paikan somasti nimikoidut astiat ja peripariisilainen terassitunnelma lämmittimineen olivat juuri sellaiset kuin pitää, klassikko on klassikko. Oman elämäni Patti Smith -hetkestä hinta ei sitten kuitenkaan ollut liikaa.

Muita klassikkomestoja, joissa pitää aina käydä: Shakespeare & Company -kirjakauppa. Turistirysä mikä turistirysä, mutta myös aidosti aivan ihana paikka. Lähdin kassan kautta kirjapino kainalossa, erityisesti ilahdutti, että löysin pitkään Belgiasta tuloksetta etsimäni ranskalaisen esseekokoelman englanniksi käännettynä ja erään Nigeriaan sijoittuvan matkakirjan, jonka lukemista olen odottanut pitkään.

Ennen kaikkea Pariisista löytyi marraskuuhun iloa. Pieni irroittautuminen Brysselistä teki hyvää ja oli hyväntuulinen olo hypätä reissun jälkeen maanantaiaamuna Strasbourgiin töihin vievään junaan.

Lyonin suuret seinämaalaukset

Lyon muraaliKun Ranska kerran Brysselistä käsin on aivan naapurissa, lähdin liki suoraan Lontoosta palattuani samalla vauhdilla viikonlopuksi Lyoniin. Suora junayhteys Brysesselistä kesti nelisen tuntia. Paras ystäväni asuu vielä tovin Lyonin lähistöllä ennen kuin hän lähtee vuodeksi maailman toiselle puolelle Uuteen-Seelantiin. Nyt kun ollaan vielä samassa maanosassa, oli hyvä hetki moikata.

Olen viettänyt Ranskassa aikaa lähinnä Rivieralla, Alpeilla ja Pariisissa, enkä oikein osannut odottaa Lyonista mitään. Kyseessä on Ranskan toisiksi suurin kaupunkiseutu, joka sijaitsee jokien Rhône ja Saône risteyskohdassa. Kun etsin etukäteen tietoa kaupungista, ei mikään erityisesti noussut silmille – Lyonissa on toki vanha kaupunki ja useampi kirkko, mutta ei mitään valtavaa maamerkkiä, maailmankuulua museota tai muuta vastaavaa. Ensituntumalta kaupungin luonne vaikutti hieman hankalta hahmottaa.

Parissa päivässä lämpesin kuitenkin pikkuhiljaa Lyonille. Jotakin erityisen vaikuttavaakin tuli vastaan, nimittäin isoja muraaleja. Valtavia seinämaalauksia on useampia, niiden perässä tulee myös hyvin kuljettua keskustan söpöjä kaupunginosia läpi.
Lyon muraali Mur des CanutsMuraaleistä tunnetuin on Mur des Canuts Croix-Roussen kaupunginosassa kukkulan päällä. Se on Euroopan suurin seinämaalaus. Hauskaksi maalauksen tekee, että ensimmäisen kerran vuonna 1987 tehtyä maalausta on päivitetty vuosien mittaan muutamaan otteesen. Rakenne on pysynyt samana, mutta hahmot ja yritykset ovat vaihtuneet. Kuva esittää kaupunkimaisemaa ja on todella uskottavan näköinen, huolella maalatut varjot ja valot valtavalla seinällä tekevät melkein mahdottomaksi uskoa, että kyseessä on pelkkä tasainen seinä.
Lyon muraali

Lyon muraaliToinen tunnettu muraali on Fresque des Lyonnais. Asuintaloksi maalattuun seinään on koottu tunnettuja lyonilaisia, kuten elokuvan keksineet Lumieren veljekset. Minua ilahdutti erityisesti Antoine de Saint-Exupéry parvekkeella Pikku Prinssinsä kanssa. Minua vähemmän tuntevat eivät ehkä tiedäkään, miten tärkeä Pikku Prinssin hahmo minulle on. Niin tärkeä, että se kulkee aina mukanani, ihooni tatuoituna.

Mur des Canuts
36 Boulevard des Canuts

Fresque des Lyonnais
2 Rue de la Martinière

Museopäivä Lontoossa: British Museum

British museumVietin juuri viisi päivää Lontoossa, työmatkan yhteyteen sai kätevästi napattua pari päivää omaa aikaa samalla vaivalla. Brysselistä Lontooseen kuljin näppärästi junalla. Tämä oli ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen kerta, kun matkustin Eurostarilla kanaalin alitse. Edellisen kerran olin Lontoossa pari vuotta sitten, silloin kiersin paljon nähtävyyksiä tiiviissä tahdissa ja reissuseurana oli pikkusiskoni. Tällä kertaa olin liikkeellä yksin ja käytin aikaa ihanaan tyhjäntoimittamiseen ja kaupungilla notkumiseen vailla sen kummempaa agendaa.

Yhden poikkeuksen kuitenkin tein, menin nimittäin British Museumiin. En ole ennen käynyt siellä ja yllätyin, sillä museoon on ilmainen sisäänpääsy. Sateisena sunnuntaina turisteja riitti, mutta ruuhka ei ollut mitenkään mieletön. Museo on niin suuri, etta väki jakautui aika tasaisesti rakennuksen eri osiin. Aulatilan kattaa upea lasikatto, tila on kaunis ja valoisa. Samaan tapaan kuin Pariisin Louvressa, on British Museumista mahdotonta saada yhdellä vierailulla kaikkea irti. Vaikka vietin useamman tunnin kiertäen eri osastoja, paljon jäi vielä näkemättä.
LontooLontooKokoelma on sanoinkuvaamaton läpileikkaus ihmiskunnan aarteista, tuntuu kuin kävelisi taidehistorian oppikirjan sivuilla. Samalla koko ajan vähän häiritsee. Kenen aarteita nämä todella ovat?

British Museumista ei mielestäni voi kirjoittaa ilman, että kiinnittää huomioita siihen, mistä museon esineet ovat peräisin ja millä oikeutuksella britit pitävät niitä hallussaan. Siirtomaavalta ja imperialismi ovat näytelleet isoa roolia, kun kokoelma on kasvanut. Museoihin haalittu taide ja kulttuuriperintö heijastavat pyrkimyksiä peilata koko maailmanhistoriaa Euroopan kautta.

Useiden esineiden kohdalla on vuosikymmeniä, ellei vuosisatoja, käyty keskustelua siitä, tulisiko ne palauttaa alkuperäisille sijoilleen. Museon vaikuttavimpiin ja samalla kiistellyimpiin esineisiin kuuluvat Partheonin marmoripatsaat, niin kutsutut Elginin marmorit, joita Kreikka on vaatinut säännöllisesti palautettavaksi takaisin Ateenaan.

Uutta ja vanhaa Tallinnassa

TallinnaKesäloma oli ja meni, hellejakson päättyminen suorastaan alleviivasi paluuta arkeen ja toimistolle. Viikonloppuna, kun lämpöaalto vielä velloi, käytiin paahteisessa Tallinnassa päiväretkellä. Edellisestä kerrastani eteläpuolen Suomenlahtea on jo pari vuotta, joten tutummillekin kulmille kaupungissa oli tullut paljon uutta nähtävää.

Pidän Tallinnassa siitä, että parissa tunnissa pääsee täysin pois tutuista kuvioista. Vaikka matka-aika Helsingistä on lähes sama kuin Tampereelle tai Turkuun menisi, on Tallinnassa kuitenkin selkeämmin ulkomailla, selkeämmin irti arjesta.
TallinnaTukholmasta lähtöisin oleva valokuvataiteen museo Fotografiska avasi museonsa Tallinnassa kesäkuun loppupuolella. Telliskiven alueelle perustettu museo on sijaitsee rouheassa teollisuusrakennuksessa, jossa näyttelyt ovat kahdessa kerroksessa. Kattoterassilla on ravintola, baari ja hyvät näkymät.

Avajaisnäyttelyt olivat keskenään mukavan erilaisia. Eniten pidin Anja Niemen In Character -sarjan salaperäisistä hahmoista preeriatunnelmissa sekä Pentti Sammallahden pienistä mustavalkoisista kuvista, jotka yllättivät yksityiskohdillaan. Päänäyttely Jimmy Nelsonin Homage to Humanity jätti vähän kylmäksi.
TallinnaTallinna

Museossa kiertelyn lisäksi Tallinna-päivän tavoitteena oli syödä hyvin. Vanha suosikkini Sfäär Resto oli muuttanut hieman tyyliään. Aiemmin urbaani concept storen ja coolin kuppilan yhdistelmä oli nyt selkeämmin pelkkä ravintola ja paikan olemus oli muuttunut hienostuneempaan ja hillitympään suuntaan. Safka oli edelleen hyvää, lounaaksi maistui kasviscurry.

Iltapäiväksi otimme Uberin kaupungin ulkopuolelle ja kävimme syömässä NOA:ssa. Hellepäivänä meren rannalla oleva ravintola oli hyvä valinta, kannatti lähteä kauemmas kaupungista. Erinomainen ruoka ja raukea, viipyilevä tunnelma veivät mukanaan.

Surrealismia Brysselissä: Magritte-museo

magritte01magritte02Brysselissä on paljon kaikenlaista kulttuuria, museoita ja gallerioita. Omissa kirjoissani Magritte-museo (Koningsplein 1) on niistä ehdottomasti ykkönen. René Magritten töitä kokoava museo on yksi lempimuseoistani maailmassa, ja jokaisella Belgian-reissulla käyn siellä uudelleen.

Magritte on belgialainen surrealisti, jolta suuri yleisö tuntenee parhaiten Kuvien petollisuus -nimisen teoksen, jossa piipun alla todetaan Ceci n’est pas une pipe. Magritten töissä on tyypillistä, että tavallisia asioita sijoitetaan kummallisiin yhteyksiin ja mittasuhteet heitetään sekaisin. Surrealismi, kaikessa kummallisuudessaan, toimii ihan erityisen hyvin mielen herättelyyn. Museosta jää samaan aikaan rentoutunut että inspiroitunut olo. Kun keskittyy pari tuntia ihan vaan olemiseen, näkemiseen ja kokemiseen, jälkikäteen pää tuntuu kevyeltä.

Magritte-museo on joka tapauksessa mahtava, suosittelen ehdottomasti, jos olet Brysselissä käymässä. Samasta Royal Museum of Fine Arts -kompleksista löytyy myös kasa muita näyttelyitä, merkittävimpänä yksittäisenä teoksena Marat’n kuolema. Siellä on myös laadukkaita vaihtelevia näyttelyitä. Museon nurkalta on hyvät näkymät kauniiseen Mont des Arts -puistoon.

// Best way to spend lazy day in Brussels: fine arts. Especially Magritte museum is really worth a visit.