Pari Pariisi-vinkkiä 15. kaupunginosaan

Pariisi hotelli Wallace 15 arr

Kevään reissuputki tuli päätökseensä, kiersin Eurooppaa ensin talvilajien parissa Norjasta Itävaltaan, sitten vielä työmatkalta Strasbourgista ystävien kanssa viikonlopuksi Pariisiin. Kotiinviemiseksi Pariisista tarttui koronatauti, joten aivan putkeen ei tämä reissu mennyt. Onneksi ennen positiivista testitulosta ehti vähän myös nauttia kaupungista.

Olen käynyt Pariisissa viimeisen puolen vuoden aikana kolmesti, Brysselistä matka ei ole pitkä ja kaupungissa riittää nähtävää. Syksyllä kiersin kaupunkia ystäväni kanssa, jouluna tultiin surffimatkan peruunnuttua siskon kanssa viettämään pyhiä Pariisin. Nyt viimeisimmällä reissulla otin haltuun vähän uutta puolta kaupungista: majoituttiin 15. kaupunginosassa ja pyörin lähinnä Saint Germainin ja Montparnassen puolella kaupunkia. 15. arrondissementista löytyi kivoja mestoja, tässä pari suosikkia.

Pariisi hotellihotelli Pariisi 15 arr Wallace

Hotelli: Hotel Wallace

Olen aiemmin majoittunut Pariisissa aivan todella kämäisissä hotelleissa sekä meluisissa hostelleissa (alan olla niihin liian vanha mukavuudenhaluinen). Tälle reissulle haluttiin kaverien kanssa kivempi hotelli. Hotel Wallace löytyi helposti, sillä aiemmin olen majoittunut saman ketjun hotelleista toisessakin. Rochechouart Pigallen kulmilla oli oikein hyvä kokemus.

Wallacessa vakuutti erityisesti ystävällinen palvelu ja kiva moderni tyyli sekä yleisissä tiloissa että huoneissa. Hotellissa oli todella hiljaista, äänet eivät kuuluneet toisista huoneista eivätkä kadulta. Hyvä aamupala, tuoreita hedelmiä ja kelpo kahvia, ja croissantit tietysti, kun kerran Pariisissa ollaan. Nettiyhteys riitti etätöihin mainiosti ja kahvitarjoilu pelasi pitkälle iltapäivään sähköposteja naputellessa.

Ulkomailla asuessa saunominesta on tullut harvinaista herkkua, niinpä sauna ja palju hotellin kattoterassilla ilahduttivat erityisesti. Käytiin yhtenä iltana saunomassa, olihan siinä tunnelmaa vilvoitella kylpytakki päällä ja viinilasi kädessä, kun Eiffel-tornin kärki näkyi nippa nappa terassin kulmasta.

Hotel Wallace
89 Rue Fondrary
www.hotelwallaceparis.com

ravintola pariisi

Ravintola: Abstinence

Parhaat ravintolat Pariisissa ovat yleensä olleet sattumalta vastaan tulleita korttelipaikkoja, mutta kaveriporukalla haluttiin varmistaa pöytä ja varata ennakkoon. Etsin ravintoloita hotellin nurkilta ja yksi osui silmään erityisesti. Vajaa vuosi sitten avatusta Abstinence-raflasta tuli vähän tyyliltään mieleen Yes yes yes Helsingissä.

Menu oli monipuolinen, kivoja trendikkäitä pikkuannoksia jaettavaksi ja lisukkeetkin olivat todella onnistuneita. Erityisesti nduja-päärynä-burrata ja pinaattiquesadilla olivat älyttömän hyviä. Paikka ei ollut varsinaisesti kasvissyöjien paratiisi, mutta muutamia annoksia oli listalla vegenäkin. Safkojen seuraksi oli taidokkaita drinkkejä ja hyviä viinejä. Ystävällinen palvelu, hyvä meno.

Abstinence
47 av de la Motte Piquet
www.abstinenceparis.com

Pariisi marraskuussa

Pariisi marraskuu

Marraskuu oli varsinainen kaupunkien kuukausi. Kävin Glasgow’ssa, Lontoossa, Strasbourgissa ja sitä ennen viikonloppureissussa Pariisissa. Odotin pari vuotta sitten Belgiaan muuttaessani tällaista elämää, jossa nopeat junat vievät kaupungista toiseen, ja jonka korona vei pois pitkäksi aikaa. Marraskuussa myös kotikaupunkini Bryssel oli hetken verran hereillä koronakooman jäljiltä, nyt tautitilanne on taas synkempi ja rajoitukset täälläkin kiristyneet.

Mutta, Pariisi! Edellisen kerran olin kaupungissa junanvaihtoa pidemmän ajan joskus kuusi vuotta sitten. Niinpä jo pidempään oli sellainen olo, että nyt pitäisi palata Pariisiin.

Rakastan Pariisia sillä tavalla, kuin kuka tahansa Le Fabuleux Destin d’Amélie Poulainin teini-ikäisenä nähtyään kaupungista haaveillut rakastaa: vaalin mieluusti jonkinlaista vähän fiktiivistä mielikuvaa Pariisista. En usko, että haluaisin asua siellä pysyvästi, mutta satunnaisilla vierailuilla Pariisissa on yhä omanlaistaan taikaa. Kaupungin kerrokset, kahvilat, kirjakaupat, kuppilat ja kulttuuri, viehättää edelleen.

Pariisi marraskuuPariisi marraskuuPariisi marraskuu

Ranskassa asuva ystäväni lähti reissuseuraksi, oli tosi hauskaa nähdä taas. Koska kummallakaan ei ollut tarvetta kiertää nähtävyyksiä, pyörittiin aika spontaanisti kuppiloissa ja kaupoilla, ihmeteltiin ihmismassoja tavaratalojen jouluikkunoiden edessä ja käveltiin ympäriinsä. Olo tuntui kevyeltä ja jotenkin sellaiselta, että olin omassa elementissäni: lukemassa metrokarttoja, etsimässä kartalta ravintoloita, tilaamassa kehnolla ranskallani viiniä. Viinistä puheenollen, marraskuun lopulla Pariisista löytyi myös uuden sadon Beaujolais nouveau -viintä, joka kehnon sadon (ilmastonmuutos, kiitos vaan?!) takia on ollut monesta hyllystä poissa.

Sen verran jaksettiin suorittaa, että varattiin Centre Pompidoun Georgia O’Keeffen näyttelyyn liput. Näyttely oli todella suosittu, ulkona oli melkoinen jono tihkusateessa jopa ennakkolipuilla. O’Keeffen pilvenpiirtäjät ja maisemat New Mexicosta tekivät vaikutuksen, vaikka näyttelystä olisi ollut kivempi nauttia, jos tila olisi ollut vähän väljempi tai ihmisiä vähemmän. Centre Pompidou joka tapauksessa ilahduttaa rakennuksena hassuine putkineen ja sen yläosista on makeat maisemat, harmaana päivänä Eiffel-torni hädin tuskin erottui maisemasta.

Cafe de FloreShakespeare Company kirjakauppa

Cafe de Floressa halusin käydä lähinnä siksi, koska myös Patti Smith käy siellä. Vähän kuumottelen tuollaisia ennakkoon haippaamiani mestoja, ovatko ne sitten todella niin kivoja kuin kuvitelmissani. Olivathan ne pirun kalliit kahvikupilliset, mutta toisaalta tarjoilijat valkoisissa esiliinoissaan, jättimäinen creme brulée, paikan somasti nimikoidut astiat ja peripariisilainen terassitunnelma lämmittimineen olivat juuri sellaiset kuin pitää, klassikko on klassikko. Oman elämäni Patti Smith -hetkestä hinta ei sitten kuitenkaan ollut liikaa.

Muita klassikkomestoja, joissa pitää aina käydä: Shakespeare & Company -kirjakauppa. Turistirysä mikä turistirysä, mutta myös aidosti aivan ihana paikka. Lähdin kassan kautta kirjapino kainalossa, erityisesti ilahdutti, että löysin pitkään Belgiasta tuloksetta etsimäni ranskalaisen esseekokoelman englanniksi käännettynä ja erään Nigeriaan sijoittuvan matkakirjan, jonka lukemista olen odottanut pitkään.

Ennen kaikkea Pariisista löytyi marraskuuhun iloa. Pieni irroittautuminen Brysselistä teki hyvää ja oli hyväntuulinen olo hypätä reissun jälkeen maanantaiaamuna Strasbourgiin töihin vievään junaan.

Alkukesän kuulumisia

pyöräily Antwerpen

En ole hetkeen tehnyt tällaista perinteistä kuulumiskirjoitusta, niinpä ajattelin, että voisin pienen tauon jälkeen palata blogin pariin sellaisella. Keskeneräisiä kirjoituksia lojuu luonnoksissa useammasta aiheesta, mutta en oikein ole jaksanut viimeistellä niistä mitään. Ehkä kesäpuhteena kirjoittelen jutut julkaisukuntoon.

Niistä kuulumisista: kesälomaa odotellessa. Keski-Euroopan kalenteri ei valitettavasti pääty juhannukseen, vaan toimistolla on oltava vielä heinäkuun puoliväliin saakka. Onneksi Belgiassakin voi tehdä kaikenlaista, olen käynyt kiipeilemässä, ystäväni kanssa Antwerpenissä pyöräilemässä ja pian pikkusiskoni Suomesta tulee tänne käymään.

Vaikka arki Brysselissä onkin ollut varsinkin kevään koronakooman jälkeen aivan mainiota nyt kun paikat ovat lockdownien jälkeen taas auki, on ensimmäisen koronarokotuksen myötä ajatus matkustamisesta alkanut tuntua entistä mahdollisemmalta. Toisen rokote-shottini aika on jo aivan pian, hurraa! Kiitos lääketiede!

Aix-les-bainsAix-les-bains

Pääsin jo viime viikonloppuna pitkästä aikaa matkustamisen makuun, kun kävin ystäväni kanssa viikonloppureissulla Ranskassa. Kohteeksi valikoitui satunnaisotannalla Aix-les-bains, pienehkö kaupunki Savoiessa, Itä-Ranskassa. Paikka on tunnettu lähinnä isosta turkoosista järvestään.

Vaikka keli oli pilvinen, oli ihanaa polskia kirkkaassa raikkaassa vedessä ja nukkua valkoisissa hotellilakanoissa. Brysselin pölyt oli ihana karistaa pikku retkellä toisiin maisemiin. Aix-les-bainissa oltiin jo aivan Alppien tuntumassa ja kukkulat kohosivat ympärillä, horisontissa näkyi paikoitellen jo ihan lumihuippuisiakin vuoria, joita katselin kaivaten. Lomalla sitten oikeasti vuorille, sillä eihän se ole kesäloma eikä mikään, jos ei jäärautoja tarvitse!

How to do nothing kirja

Sain reissussa luettua Jenny Odellin kirjan How to do nothing. Nimestään huolimatta kirja ei anna vinkkejä siihen, miten katkaista twitterissä roikkuminen ja muuttaa erakoksi vuorille, vaan on enemmänkin runsaan tausta-aineiston kanssa keskustelevaa pohdintaa keskittymisen, huomion ja havainnoinnin teemoista ja ikään kuin modernisti juurevasta elämästä. Tai kuten eräs kommentaattori Goodreadsissa luonnehti:

Collective self-help for middle-class leftist intelligentsia. Has the feeling of taking a leisurely stroll with your loony hippie friend who is at once an overeducated ecosocialist and a crackpot Zen mind-hacker.

Kaheleita hippikavereita kuunnellen kohti kesälomaa, kiitos!

Jääkiipeilyviikko Ranskassa

Jääkiipeily Ranska

Kuten jo talvikauden tavoitteista kertoessani nostin esiin, oli jääkiipeilyn suhteen tälle talvelle enemmänkin suunnitelmia. Joulukuulle Italian puolelle kaavailemani reissu peruuntui kuitenkin koronasyistä. Nyt tammikuun alkupuolella pääsin sitten kuitenkin lähtemään Ranskaan kiipeämään jäätä.

Reissun tukikohtana toimi Briançonin kaupunki Ecrinsin massiivin tuntumassa, lähellä Ranskan ja Italian rajaa. Varasin Vuoristoretkiltä oppaan neljälle kiipeilypäivälle. Ne muutamat kerrat, kun olen aiemmin kiivennyt oppaan kanssa, ovat olleet kokemuksina varsin vaihtelevia. Vuoristoretkien Ranskassa asuva opas Rasmus Krogerus oli kärsivällinen, kannustava ja kiva, joten tällä kertaa palautteena oli kyllä pelkkä kehuja!

Jääkiipeily Ranska

Ensimmäisenä päivänä kiivettiin helppoa kivaa putousta Ceillacin laaksossa. Vuoden tauon jälkeen otti aikansa, että sain jään nakuttelun rytmistä kiinni ja hakkujen ja rautojen varassa nouseminen alkoi tuntua varmemmalta.

Toisena päivänä otin härkää sarvista ja ryhdyin liidaamaan. Se oli ensisijaisena tavoitteena, kun reissuun tulin, ja tarpeeksi helposta putouksesta kun aloitti, niin homma sujui ihan hyvin. Vaikka alkuun jännitti kovasti, olo oli valmis liidiharjoitusten aloittamiseen.

La Graven laaksossa oleva putous oli just hyvä paikka harjoitella: sopivasti hyllyjä, joilla tasata hermoja ja hengitystä, ja riittävän paljon jäätä, josta pystyi valitsemaan sopivan helpon linjan. Ruuveille oli paljon paikkoja, mutta varsinkin vasemmalla kädellä ruuvien laittaminen meni alkuun ihan miten sattui. Toisaalta olin tosi ylpeä siitä, että uskalsin kiivetä ruuveista yli ja loivemmissa kohdissa ottaa aika pitkältä siinä hetkessä tuntuneita rannareita varmistusten välillä.

Jääkiipeily

Helpomman putouksen jälkeen aivan nurkan takaa löytyi vielä hieno vaikeampi jääpilari. Yllätin itseni, kun pitkän kiipeilypäivän jälkeen jaksoin vielä kiivetä tämän yläköydessä vain yhdellä lepotauolla. Aina välillä on kyllä tosi kiva päästä kokeilemaan, miten vaikeampaa jäätä kiivetään. Jyrkkää ja hienoa kiipeilyä!

Jääkiipeily

Kolmantena kiipeilypäivänä mentiin Fressineriesin laaksoon. Vaikka pohjalla oli yksi lepopäivä välissä, tuntuivat aiemmat kiipeilypäivät mustelmina polvissa ja raskaana painona lihaksissa. Silti jatkoin liidiharjoituksia ja oli kiva huomata, että vaikka oma olo ei ollutkaan vahvin mahdollinen, pystyin ylipäätänsä liidaamaan, ruuvien laitto meni jo vähän sujuvammin ja pää pysyi kasassa ankkurilta seuraavalle.

jääkiipeily Ranskajääkiipeily vesiputous

Neljäntenä ja viimeisenä kiipeilypäivänä suunnattiin taas Ceillaciin. Putous oli keskeltä vielä varsinainen koski vauhdilla virtaavaa vettä! Sulan aukon ympäri pääsi kiipeämään, samoin ylempänä kosteista kohdista vain pienellä kastumisella.

Putous oli greidiltään vähän vaikeampi, kuin aiempien päivien mäet ja paikoitellen jääpilarien välissä kiipeily oli hakkujen varassa roikkumisen sijaan enemmänkin sellaista kokovartalo-punkemista, kuin jäisissä halkeamissa. Yksi ständeistä oli hienossa luolassa jää- ja vesiputouksen takana, ehkä makein varmistuspaikka hetkeen. Tähän oli hyvä lopettaa viikon kiipeilyt.

Tältä reissulta sain sitä mitä hain, eli rohkeutta liidata jäällä. Olosuhteet viikolla olivat hyvät, jäätä riittävästi ja kelit sopivaa pikkupakkasta. Tätä lisää ensi talvena sitten taas! Ylipäätänsä se, että pääsi näin korona-aikana jonnekin toisiin maisemiin ja vuorille puuhailemaan, oli aivan loistava akkujen lataus ennen paluuta Brysselin lockdown-arkeen.

Lisää jääkiipeilyjuttuja aiemmilta vuosilta löytyy blogista, yllätys yllätys, tunnisteen jääkiipeily takaa. Vinkkinä myös, että samaan aikaan, kun itse hikoilin helpoilla putouksilla, kiipesi paikallinen tiimi päivässä todella vaikuttavan vaikeiden putousten sarjan La Gravessa. Jos ei muuten ranskaksi lukeminen luista, niin tsekkaa Alpine magista ainakin makeat kuvat!

Talvipäiviä Briançonissa ja matkailun ilosta

BriançonBriançon

Tykkään aloittaa uuden vuoden jollakin reissulla. Viime vuonna olin työmatkalla (niin, sellaisiakin joskus oli!) ja jatkoin siitä Alpeille jääkiipeilemään. Tänäkin vuonna suunta oli vuorille. Vaikka matkailussa korona-aikaan on toki omat haasteensa, pääsi Belgiasta Ranskaan menemään junalla ihan hyvin ja kiipeilyreissulla ihmiskontaktit pysyivät vähäisinä.

Matkailu ei todellakaan ole ennallaan, mutta jotain vanhasta muistuttavaa virkistävää ja vallatonta siinä oli, kun ensin pitkän junamatkan jälkeen saavuin Brysselistä Ranskan Briançoniin iltapimeältä ja sitten ensimmäisenä aamuna perillä näin kapungin ja sen laidoilta kohoavat lumihuippuiset vuoret valoisaan aikaan. Täällä sitä ollaan, ihan itsekseni, jossakin, missä en ole ikinä ennen ollut.

Kun vietin vapaapäiviä kiipeilystä, kävin kiertelemässä kaupungilla. Kun kuljeskelin aurinkoisena päivänä pitkin Briançonia, tuntui ihanalla tavalla tavalliselta. Kävelin mäkeä ylös vanhaan kaupunkiin, seikkailin kapeilla kujilla, pyörin kirjakaupoissa (osaisinpa paremmin ranskaa!), ihailin vuoristomaisemia linnoituksesta ylhäältä rinteestä. Vaikka maski oli kasvoilla, ravintolat edelleen suljettuja ja ulkonaliikkumiskielto alkoi jo kuudelta, oli ilmassa sekä seikkailun että kevään tuntua.

Aurinko paistoi niin että talvitakissa oli melkein liian kuuma. Olin yksin liikkeellä, vailla velvollisuuksia, vailla aikatauluja, vailla mitään pakkoa tehdä mitään muuta, kuin mitä sattui huvittamaan. Tätä tunnetta minulla on ollut valtava ikävä dramaattisen alun jälkeen lähinnä hitaasti eteenpäin laahustavan pandemian aikana.

Briançon hotelli

Majoituksen suhteen minulla kävi mieletön tuuri: vähän arvalla varaamani bed & breakfast -paikka oli aivan hurmaavan ihana. Ranskalaispariskunnan pitämä Bacchu Ber oli ennemmin majatalo kuin hotelli. Paikka oli ulkoa varsin vaatimaton, mutta sisältä aivan todella siisti ja kotoisa paikka. Vaikka matkustin yksin, olivat Maria ja Georges aivan valtavan ystävällisiä aina kohdatessamme ja kävin pisimmät ranskankieliset keskuteluni koskaan heidän kanssaan.

Kun ulkonaliikkumiskielto alkoi jo alkuillasta, jäi kaikenlainen muu kylillä huitelu kiipeilypäivien päältä pois. Siinä missä Chamonix’ssa on tullut usein istututtua oluella ja syötyä ulkona, jäi koronasulkujen johdosta kaikki sellainen tältä reissulta välistä. Tavallaan oli rentouttavaa, että ei ollut edes mahdollisuutta mennä iltaisin mihinkään. Luin kirjoja, tein muutamia työhommia, suunnittelin tulevaa vuotta. Niistä suunnitelmista lisää joskus myöhemmin!