Ruskaretki Narvikiin

Narvik EidetindSyyskuun lopussa on aika lailla tuurista kiinni, mitä tulee vastaan, kun lähtee Pohjois-Norjaan. Mentiin viikonloppuna katsomaan, matkaseura maata pitkin pakulla ja minä lentäen perässä. Majailimme pitkän viikonlopun Narvikin seudulla, toiveena kiivetä ja muuten ulkoilla sen verran, mitä sää antaa myöten. Pohjoinen luonto on muutenkin karun kaunista, nyt ruska-aikaan joka paikassa oli mielestäni ihan erityisen nättiä. Ja joka päivä satoi vettä, tietysti.

Jos luontoa ja sotahistorian muistomerkkejä ei lasketa, ei Narvikissa ole juuri muuta nähtävää. Pahimpina sadepäivinä pyörittiin vähän kaupungilla, mutta norjalainen hintataso ei varsinaisesti houkuttele ostoksille.Narvik HaugfjelletEnsi kesäksi haaveilen pidemmästä Norjan-reissusta, sitä varten tällainen pikainen tiedustelumatka ajoi hyvin asiansa. Elämäni ensimmäinen kiipeilyreissu Lofooteille kesällä 2016 jätti poltteen palata samoille seuduille, sekä Lofooteille että Narvikin kulmille mantereen puolen kiipeilyreittejä ja huippuja valloittamaan. Verrattuna parin vuoden takaiseen mun kiipeilykunto on kohentunut kummasti ja polte pitkille reiteille on kova.

Tällä kertaa sää salli yhden kiipeilypäivän, puuhasteltiin lyhyitä ja leppoisia reittejä Haugfjelletin maisemissa. Hauska mesta, ei mitään ikimuistoisia reittejä. Muina päivinä käytiin vähän ”vaeltamassa”, eli lähinnä kiipeilypaikkojen lähestymisiä katsomassa mm. Eidetindin ja Stetindin juurella. Hienoja mäkiä!Narvik rantaNarvik sunset

Sinä iltana, kun ei satanut vettä, istuttiin nuotiolla vuononrannassa ja katseltiin auringonlaskua. Jos otetaan huomioimatta toppatakki ja villapipo, pystyi melkein palaamaan kesän seikkailujen viipyilevään tunnelmaan. Kesän mittariksi mulle on muodostunut kiipeilykauden kesto, ja tänä vuonna kausi on jatkunut pitkän tuntuisesti. En vieläkään malttaisi päästää irti, vaikka syyssateet puskevat päälle. Onneksi talvellakin voi harrastaa kaikenlaista…Narvik Scandic HotelPakussa majailun vastapainoksi olin varannut myös hotellin, Scandic Narvik ajoi asiansa mainiosti ja huoneen hintaan kuuluva aamiainen oli suorastaan erittäin hyvä. Pakussa majailu sujui useamman päivän yllättävän vähällä kitkalla, mutta kieltämättä hotellin lämmin suihku ja valkeat lakanat tulivat juuri oikealla hetkellä hermojeni suhteen. Vielä on matkaa täydelliseen dirtbag-kiipeilyhipin pakulyfeen.

Nyt vaan täysillä takaisin työmoodiin ja viikonlopun muuttohommiin valmistautumiseen! Seuraavat blogijutut kirjoitan toivottavasti jo uudesta kodista.

Lofootit

lofoten-1-1 13495523_10201887282940161_4908245273381896860_o 13502562_10201887293020413_7683947035462794059_o 13502913_10201887294300445_2628813267973007019_o 13528499_10201887294340446_4170927924542676769_olofootit-5lofootit-6 lofootit-2lofootit-1 lofootit-3 lofootit-4
Lofootti-reissu osoitti taas kerran, että kannattaa sanoa ”kyllä” vaikka vähän pelottaisi.
Että kannattaa rohkeasti lähteä, kun kysytään mukaan, vaikka tiedossa olisikin matka kauas mukavuusalueelta. Kuvankauniilla saarilla opin viikossa paljon itsestäni, kiipeilystä, omista rajoistani ja niiden ylittämisestä.

Päätin siis lähteä viikon trädikiipeilyreissulle Norjaan, ennen kuin olin käynyt kertaakaan kiipeilemässä ulkokallioilla edes Suomessa. Matkaseurana enemmän tai vähemmän ventovieraita hardcore-ulkoilmaihmisiä. Vielä lähtöaamuna olin vähän kauhuissani siitä, minne olinkaan itseni tunkenut mukaan.

Hyvin kuitenkin meni, noin pääpiirteittäin. Voisin toki kirjoittaa siitä, miten pakkasin aivan täysin puutteellisesti ja palelin hytisten siihen asti, että sain ostettua ylikalliin takin itselleni. Voisin kirjoittaa siitä, miten viimeisinä päivinä olin fyysisesti niin loppu, että joka ikistä lihasta kivisti ja kolotti. Tai siitä, miten uusavuttomaksi itseni hetkittäin tunsin, sillä minähän en ole mikään luontoihminen.

Kerron kuitenkin paljon mieluummin siitä, miten uskomattoman kaunis paikka Lofootit on. Siitä, miten minne tahansa majapaikkana toiminut asuntoauto pysäytettiin, olivat maisemat ihan järjettömän hienot. Kerron mielelläni siitä, miltä suolainen merivesi tuoksuu, kun rannasta tyrskyjen melkein hipoessa kiipeilytossun pohjia lähtee kömpimään kallion päälle. Kerron lampaista, jotka pötköttelivät keskellä tietä vailla huolta huomisesta. Kerron turskankuivatustelineistä tien varrella ja pienistä kylistä, jotka näyttivät postikorteista karanneilta.

Viikossa meikäläisestä ei saanut koulittua trädikiipeilijää, mutta sillä ei ole mitään väliä. Viikossa pääsin silti kiipeämään ensimmäisiä usean köydenpituuden reittejä ja muutenkin kasvamaan kiipeilijänä ja ihmisenä, näin kamalan kuluneesti asia ilmaisten. En ihan heti keksi parempaa tunnetta, kuin pitkän reitin huipulla heilutella varpaita auringon paistaessa ja turkoosin meren kimmeltäessä jossain kaukana alhaalla.

Lofooteilla tajusin myös ripauksen siitä, mistä luontoihmiset aina vouhottavat: tällä pallolla on aika monta ihan mieletöntä mestaa ihmeteltäväksi. Vuoristopurot ja vesiputoukset, kalliot ja rantahiekka, pohjoisen valoisat kesäyöt. Ensi kesänä tulen uudelleen.

// Climbing trip to Lofoten Islands, Norway. Tired, but super happy.