Että hän muistaisi saman

muistaisi1Koukutuin Goodreadsiin, jossa luettavien kirjojen listani leviää käsiin, kun ahnehdin sinne kaikkea mahdollista. Kiitos siis kirjasto, josta kannoin kaatosateessa kotiin pinon kaikkea sekalaista. Olen kaivannut suomalaisten kirjojen lukemista, oma kieli on kuitenkin se, josta saa eniten irti.

Elina Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman  oli niin vaikuttava, että siitä tuntuu vaikealta kirjoittaa, kun kaikki sen nostattamat tunteet eivät vaan mitenkään taivu sanoiksi. Hirvoselta olen lukenut aiemmin Kauimpana kuolemasta, muistan pitäneeni sitä ihan hyvänä, mutta ei se tähän verrattuna ollut mitenkään erityinen.

Ensimmäisistä sivuista alkaen kirja tuntui pistona kylkiluiden alla. Alusta asti se nostatti palan kurkkuun ja viimeisten sivujen aikana silmännurkkiin kohonneiden kyynelien nieleskely oli melkein mahdotonta. Edes minulle, joka en yleensä kirjoille itkeskele.

Että hän muistaisi saman on kertomus perheistä. Vanhemmista ja lapsista, traumoista ja kivusta, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Päähenkilö Anna on nainen, joka on tottunut kokoamaan rikkinäisiä ihmisiä, unohtaen samalla itsensä, oman kipunsa. On veli Joona, joka karkaa mielisairaalasta. On suuri rakkaus, amerikkalainen Ian, joka kantaa koko kansakuntansa pahuutta harteillaan syyskuun yhdennentoista jäljiltä.

Tarina on synkkä ja totinen, toivotonkin. Rauhallinen, mutta raaka, repivä. Sellainen, jonka lukemista ei voinut lopettaa, vaikka tuntui pahalta. Parasta, mitä olen aikoihin lukenut.

// Best book I’ve read in ages. Book that you can’t stop reading even if it brings tears to your eyes.

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Toisinaan kannattaa olla nopea käänteissään. Kaksi päivää kirjahyllyistä kirjoittamisen jälkeen oli sopiva hylly löytynyt Tori.fistä, haettu jostakin takahikiältä ja koottu ihan omin voimin huoneen nurkkaan. Vähän se on vinossa ja maalipinta ei todellakaan kestä lähempää tarkastelua, mutta samapa tuo.

Nyt kun kotiin on saatu kirjahylly, tekee sinne myös mieli haalia täytettä. Niinpä hamstrasin alennusmyynneistä kasan kesäkirjoja. (Osasyynsä kirjaostoksille yllyttämisestä saavat myös Pirkanmaan kirjastojen varausjonot. En ilmeisesti ole ainoa, joka haluaa lukea uusia kotimaisia kirjoja kesällä, kas kummaa.)

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on lempikirjailijani Riikka Pulkkisen viime vuonna julkaistu pikku kirjanen, ilmestynyt alun perin naistenlehden jatkokertomuksena. Toisin kuin jatkokertomukset yleensä, on tämä kirja mitä hurmaavin. Kepeä ja leikkisä, genrelle uskollinen, muttei puuduttavan ennalta-arvattavaan kliseetykitykseen asti.

Verrattuna Pulkkisen muihin kirjoihin, on Iiris Lempivaara vähemmän vakava. On tuttuja intertekstuaalisia viittauksia ja älykkäitä havaintoja ihmisyydestä ja elämästä, mutta kevyemmässä ja helppolukuisemmassa muodossa. Teksti on taidokasta, mutta samaan aikaan iloittelevaa ja kuplivaa.

Kirjassa on älykästä huumoria, nokkelia sanailuja ja hillittömiä juonenkäänteitä. Arjen kriiseistä selvitään työpöydän laatikosta kaivetuilla hätäkaljoilla ja elämänohjeet tulevat naapurin mummon kautta Kauniista ja Rohkeista. Hattaraisten haavekuvien ja yltiöromantiikan sijaan ollaan kiinni todellisuudessa.

Pulkkinen kirjoittaa myös ystävyydestä ja perhesuhteista, mutta erityisesti rakkaudesta, epävarmuudesta ja etsimisestä. Mutta hän tekee sen lempeällä tavalla. Sellaisella, joka muistuttaa, että jotain niistä epämääräisistäkin tyypeistä oppii. Että joskus on liian täydellistä ja joskus ihan vain kamalaa. Ja muistuttaa, että joskus, aivan sattumalta, saattaa tulla vastaan sellainen, joka on juuri oikea, täydellisellä tavalla epätäydellinen.

// I bought a bookshelf and of course it needed new books in it. First of them is by my favourite author, Riikka Pulkkinen.

Not That Kind of Girl

Not that kind of girl

Ihailen Lena Dunhamia, mutta en usko, että meistä tulisi ystäviä, jos sattuisimme tapaamaan.

Dunham on kieltämättä rohkea. Hän on epäsovinnainen ja röyhkeä, rikkoo stereotypiaa siitä, kuinka naisten mediassa tulisi käyttäytyä, näyttää ja toimia. Girls kuvaa nuorten naisten elämää ilman sokerikuorrutetta. Jos en inhoaisi sanaa elämänmakuinen, saattaisin käyttää sitä puhuessani sarjasta, jossa seksi on sotkuista ja kömpelöä ja hahmot epätäydellisyydessään vaihtelevasti tuskastuttavia ja liikuttavia.

Jokin kirjassa silti ärsyttää. Ehkä itsekeskeisyys, josta Dunhamia on kritisoitu. Vain omassa itsessä vellominen tuntuu vaikealta käsittää. Maailmassa on niin paljon muuta kiinnostavaa ja tärkeää, kuin oma napa. Toivon, että vaikuttavat ja älykkäät ihmiset tarttuisivat vaikeampiinkin aiheisiin, kuin omiin ulkonäkökomplekseihinsa.

Toisaalta, mitä muuta omaelämäkerrallisen kirjan voisi kuvitella käsittelevän, kuin kirjoittajaa itseään? Not That Kind of Girl ei ole syvällinen tai muutoin nerokas, mutta on ehdottomasti viihdyttävä.

Lena Dunham vaikuttaa enemmän fiktiiviseltä hahmolta, kuin elävältä ihmiseltä.  Kirjaa lukiessa tuntuu, kuin lukisi jonkun keskeneräistä käsikirjoitusta niin, että sen kirjoittaja istuu vieressä. Odottaen kauhistelua, naurunpurskahdusta tai hyväksyviä nyökkäyksiä.

Välillä tuleekin irvistettyä, hymähdettyä ja myötäiltyä. Kasvamiseen, itsensä etsimiseen ja hyväksynnän hakemiseen liittyvät teemat tulevat lähelle. Silti minun on vaikea samaistua Dunhamin kokemuksiin, olemmehan sekä taustoiltamme että persooniltamme varsin erilaisia.

Parasta, mitä kirjan lukemisesta luulen saaneeni, onkin parempi ymmärrys niitä ihmisiä kohtaan, jotka ajautuvat elämässään kriisistä kriisiin, todellisiin tai kuviteltuihin. Joille ne oman elämän epävarmuudet ja pelot ovat ne maailman merkittävimmät ongelmat.

// Sorry Lena, I think I’m not that kind of girl.

There she goes, backpack on, headed for the subway or the airport. She did her best with her eyeliner. She learned a new word she wants to try out on you. She is ambling along. She is looking for it.

Ei mikään runotyttö

brechtHävettää myöntää, mutta en erityisemmin pidä runoista. Muita tekstejä kyllä rakastan: kaunokirjallisuutta, novelleja, artikkeleita ja laulujen sanoituksistakin innostun. Runot sellaisenaan ovat kuitenkin vähän nääh.

Luin äskettäin kirjan, jossa siteerattiin Bertolt Brechtiä ja taisin ymmärtää ensi kertaa runouden päälle. Pätkän nimi on Pleasures (saksaksi Vergnügungen) ja jotenkin näissä sanoissa tuntuu olevan kaikki olennainen juuri nyt.

First look from morning’s window
The rediscovered book
Fascinated faces
Snow, the change of the seasons
The newspaper
The dog
Dialectics
Showering, swimming
Old music
Comfortable shoes
Comprehension
New music
Writing, planting
Traveling
Singing
Being friendly

// I don’t really like poems that much. But, these words by Brecht felt perfect at this moment.

Kalat vaihtavat suuntaa

Fish Change Direction in Cold WeatherYksi parhaista asioista vaihdossa on, että on ollut aikaa lukea kirjoja. Kiitos siis juna- ja bussimatkat, jotka ovat saaneet tarttumaan reissukirjoihin.

Täydelliset reissukirjat ovat helppolukuisia ja sujuvasti eteneviä. Eivät saa kuitenkaan olla liian aivotonta huttua, vaan vähän jotain yritystä ja pientä jujua pitää olla.

Pierre Szalowskin Fish Change Direction in Cold Weather on tässä genressä kelpo kirja. Sitä on selattu junassa ja bussissa, luku sieltä täältä silloin tällöin.

Kirjan hahmokavalkadi on laaja: on venäläinen matemaatikko, säätieteilijä, masentunut muusikko, strippari ja eroa tekevät pienen pojan vanhemmat. 11-vuotias päähenkilö yrittää kaikin keinoin pitää vanhempansa yhdessä. Samalla jäämyrsky iskee Kanadaan ja naapurusto joutuu turvautumaan toistensa apuun selvitäkseen.

Tarina on oikeastaan yksinkertainen, arkinenkin. Epätavallisia hahmoja painimassa jäämyrskyn aiheuttamien tavallisten ongelmien kanssa. Valitettavasti hahmojen suuri määrä jättää yksittäiset henkilöt aika pinnallisiksi. Toisaalta naapurusto muuttuu tarinan edetessä tiiviiksi yhteisöksi, joka huolehtii toisistaan.

Kirja oli samaan aikaan mukavan lämmin, kuin takkatuli talvipäivänä. Silti simppeli kirjoitustyyli ja syvällisyyden puuttuminen jätti lukukokemuksen vähän kylmäksi.

// Fish Change Direction in Cold Weather is a simple book, warm and cold at the same time.