Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

asioita2Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Ihastuttava nimi kirjalle, ja kuvaa sisältöä osuvasti.

Matkakertomuksen muotoon on pakattu hurjasti tietoa Japanin historiasta ja kirjallisuuden tutkimuksesta. Tietokirjan tarkkuudella lukija oppii Heian-kauden hovielämän kiemuroista.

Mutta tämä ei ole pelkkä tietokirja. Mia Kankimäen oma matkakokemus on ihan yhtä merkittävässä osassa, kuin satoja vuosia sitten elänyt hovinainen Sei Shonagon, jota Kankimäki Kiotosta etsii ja johon hänen tutkimuksensa kohdistuu.

Sei Shonagon kirjoitti Tyynynaluskirjaansa listoja, joita Kankimäki sisällyttää kirjaansa ja mukailee tähän päivään sitoen. Listat arkipäivän pienistä havainnoista koskettavat yhtä lailla, olivat ne sitten kaksituhattaluvulta Vihdistä tai Sein ajalta Heiankyosta.

Pakahduttavimmat hetket kirjassa olivat silti Fukushiman tapahtumat. Yksilön suhtautuminen katastrofiin ja lähtö evakkoon paratiisirannalle kun ydintuho uhkaa on kuvattu hengästyttävästi.

Hurmaava, ja samalla todella rauhoittava kirja. Tekee mieli ostaa lentolippu Japaniin ja lähteä katsomaan kirsikankukkia ja vuoria, jotka yhdistivät tuhat vuotta sitten eläneen hovinaisen ja itseään etsivän suomalaisen.

// Lovely book about Japan, art, literature, history and traveling.

Sofi Oksanen – Norma

_DSC1163

Sofi Oksasen ensimmäiset kirjat Baby Jane ja Stalinin lehmät ovat suosikkejani, Puhdistus ihan oma lukunsa ja Kun kyyhkyset katosivat yksinkertaisesti tylsä. Oksasen uusin, Norma, on mielestäni huikean hyvä.

Kirjassa on jotain samaa kuin Oksasen ensimmäisissä kirjoissa, mutta silti jotenkin kehittyneempänä.  Päähenkilö Norman epävakaa persoonallisuus on hienosti rakennettu ja jännitteet hahmojen välillä toimivat. Teksti on lahjakkaasta kynästä, takuuvarmasti taidokasta. Lyhyet luvut, hyvä rytmi tekstissä.

Hiuksien tuoma mystinen elementti on onnistunut, varsinkin kun tapahtumapaikkana Kallio on tarpeeksi lähellä ja olemassa sitoakseen tapahtumat todellisuuteen. Historialliset romaanit eivät ole niin makuuni, ehkä siksikin tämä on mielestäni Oksasen paria edellistä enemmän erinomainen.

Pidin suunnattomasti.

// Earlier works of Sofi Oksanen are among my favourite books, and her newest, Norma, rises to that list as well.

Siipien kantamat

siivet

Tiesin pitäväni Jussi Valtosen kirjasta Siipien kantamat jo ennen sen lukemista.

Opettajan ja oppilaan suhteesta kertova kirja soljuu eteenpäin kevyesti, on kaunis ja koskettava. Äidinkielenopettaja Juhani on harmaa hahmo, jonka kursille ilmestyy uusi oppilas, lahjakas ja lumoava Marianne.

Kirjassa on paljon viittauksia kirjallisuuteen, tietenkin. Myös juoni pyörii sanojen ympärillä: luetaan runoja, vaihdetaan romaanikäsikirjoituksia, on luovan kirjoittamisen lukiokurssi, ylioppilaskirjoitukset. Kirjallisuusviittauksien tulva ei kuitenkaan ole häiritsevää vaan jotenkin elimellisesti tarpeellista: miten muuten äidinkielenopettajan ja runotytön epäsovinnainen romanssi etenisi, kuin kirjoista keskustellen? Keskustelut kirjallisuudesta muuttuvat intiimeiksi ja henkilökohtaisiksi, keikkuvat soveliaan ja sopimattoman rajalla, kunnes keikahtavat sen yli.

Verrattuna samanlaisesta asetelmasta kertovaan Riikka Pulkkisen Rajaan Siipien kantamat on tiiviimmin kiinni todellisuudessa. Siinä on vähemmän runollista maalailua ja enemmän aidontuntuisia havaintoja arjesta. Yksinkertaisempi kerronta tekee tarinasta uskottavamman. Raja on minulle todella tärkeä kirja eikä uskottavuuden määrä ole varsinaisesti hyvä tai huono asia, pelkästään eroavaisuus erinomaisten kirjojen välillä.

Kun Rajassa nuori Mari katsoo Juliania vaaleanpunaisten lasien läpi ihaillen, kuvaa Siipien kantamat kuvaa suhdetta opettajan näkökulmasta. Toisaalta Juhani itsekin tiedostaa näkevänsä Mariannen vain haaveidensa kohteena, näkevänsä tämän idealisoituna haavekuvana eikä kokonaisena ihmisenä.  Juhanin öiset puhelinsoitot Mariannelle tuovat mieleen erään Humbertin pakkomielteisen suhtautumisen Lolitaansa.

Yksinkertaisesti hieno kirja, suosittelen.

// Siipien kantamat is a novel by Jussi Valtonen. Very good book.

Että hän muistaisi saman

muistaisi1Koukutuin Goodreadsiin, jossa luettavien kirjojen listani leviää käsiin, kun ahnehdin sinne kaikkea mahdollista. Kiitos siis kirjasto, josta kannoin kaatosateessa kotiin pinon kaikkea sekalaista. Olen kaivannut suomalaisten kirjojen lukemista, oma kieli on kuitenkin se, josta saa eniten irti.

Elina Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman  oli niin vaikuttava, että siitä tuntuu vaikealta kirjoittaa, kun kaikki sen nostattamat tunteet eivät vaan mitenkään taivu sanoiksi. Hirvoselta olen lukenut aiemmin Kauimpana kuolemasta, muistan pitäneeni sitä ihan hyvänä, mutta ei se tähän verrattuna ollut mitenkään erityinen.

Ensimmäisistä sivuista alkaen kirja tuntui pistona kylkiluiden alla. Alusta asti se nostatti palan kurkkuun ja viimeisten sivujen aikana silmännurkkiin kohonneiden kyynelien nieleskely oli melkein mahdotonta. Edes minulle, joka en yleensä kirjoille itkeskele.

Että hän muistaisi saman on kertomus perheistä. Vanhemmista ja lapsista, traumoista ja kivusta, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Päähenkilö Anna on nainen, joka on tottunut kokoamaan rikkinäisiä ihmisiä, unohtaen samalla itsensä, oman kipunsa. On veli Joona, joka karkaa mielisairaalasta. On suuri rakkaus, amerikkalainen Ian, joka kantaa koko kansakuntansa pahuutta harteillaan syyskuun yhdennentoista jäljiltä.

Tarina on synkkä ja totinen, toivotonkin. Rauhallinen, mutta raaka, repivä. Sellainen, jonka lukemista ei voinut lopettaa, vaikka tuntui pahalta. Parasta, mitä olen aikoihin lukenut.

// Best book I’ve read in ages. Book that you can’t stop reading even if it brings tears to your eyes.

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Toisinaan kannattaa olla nopea käänteissään. Kaksi päivää kirjahyllyistä kirjoittamisen jälkeen oli sopiva hylly löytynyt Tori.fistä, haettu jostakin takahikiältä ja koottu ihan omin voimin huoneen nurkkaan. Vähän se on vinossa ja maalipinta ei todellakaan kestä lähempää tarkastelua, mutta samapa tuo.

Nyt kun kotiin on saatu kirjahylly, tekee sinne myös mieli haalia täytettä. Niinpä hamstrasin alennusmyynneistä kasan kesäkirjoja. (Osasyynsä kirjaostoksille yllyttämisestä saavat myös Pirkanmaan kirjastojen varausjonot. En ilmeisesti ole ainoa, joka haluaa lukea uusia kotimaisia kirjoja kesällä, kas kummaa.)

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on lempikirjailijani Riikka Pulkkisen viime vuonna julkaistu pikku kirjanen, ilmestynyt alun perin naistenlehden jatkokertomuksena. Toisin kuin jatkokertomukset yleensä, on tämä kirja mitä hurmaavin. Kepeä ja leikkisä, genrelle uskollinen, muttei puuduttavan ennalta-arvattavaan kliseetykitykseen asti.

Verrattuna Pulkkisen muihin kirjoihin, on Iiris Lempivaara vähemmän vakava. On tuttuja intertekstuaalisia viittauksia ja älykkäitä havaintoja ihmisyydestä ja elämästä, mutta kevyemmässä ja helppolukuisemmassa muodossa. Teksti on taidokasta, mutta samaan aikaan iloittelevaa ja kuplivaa.

Kirjassa on älykästä huumoria, nokkelia sanailuja ja hillittömiä juonenkäänteitä. Arjen kriiseistä selvitään työpöydän laatikosta kaivetuilla hätäkaljoilla ja elämänohjeet tulevat naapurin mummon kautta Kauniista ja Rohkeista. Hattaraisten haavekuvien ja yltiöromantiikan sijaan ollaan kiinni todellisuudessa.

Pulkkinen kirjoittaa myös ystävyydestä ja perhesuhteista, mutta erityisesti rakkaudesta, epävarmuudesta ja etsimisestä. Mutta hän tekee sen lempeällä tavalla. Sellaisella, joka muistuttaa, että jotain niistä epämääräisistäkin tyypeistä oppii. Että joskus on liian täydellistä ja joskus ihan vain kamalaa. Ja muistuttaa, että joskus, aivan sattumalta, saattaa tulla vastaan sellainen, joka on juuri oikea, täydellisellä tavalla epätäydellinen.

// I bought a bookshelf and of course it needed new books in it. First of them is by my favourite author, Riikka Pulkkinen.