Asfalttivolgaa etelään

Asfalttivolgaa eteläänOlen huomannut, että matkakirjat ovat hyvä tapa saada lukutunnelmasta kiinni silloin, kun kirjaan tarttuminen tuntuu tahmealta. Kohdekuvausten sijaan minua kiinnostaa matkakirjoissa itse matkanteon tunnelmat ja kirjoittajan matkalla kohtaamat ihmiset.

Toimittaja-valokuvaaja Emma Vepsä liftaisi Moskovasta Afganistaniin keskellä talvea ja kirjoitti siitä kirjan. Asfalttivolgaa etelään (Atena, 2018) on inspiroiva matkakirja, josta välittyy vahva luotto ihmisten hyvyyteen. Maat, ihmiset ja tienposket soljuvat sivujen myötä eteenpäin kevyesti.

Minulle Vepsä tuli tutuksi kun hän kirjoitti Maailman kuvalehteen erinomaisen tekstin naismatkailijoiden turhasta pelottelusta. Ei sinua raiskata tai tapeta, vaikka olisitkin nainen ja matkustaisit yksin, joten passi kouraan ja antaa mennä vaan.

Vepsän kirja sivuaa samaa teemaa: liftaaminen Afganistaniin ja sohvasurffaaminen matkan varrella kuulostaa varmaan monesta ensiajatuksella pelottavalta, mutta fiksusti tehtynä reissu sujuu mainiosti. Hyvää tarkoittava holhoaminen ja turha varovaisuus voi usein myös johtaa hienojen kokemusten ohimenoon.

Pidän kirjan älykkäästä ja yhteiskunnallisesta otteesta. Venäjän, Kazakstanin, Kirgisian, Tadžikistanin ja Uzbekistanin kautta kulkevalla matkalla stan-valtioiden poliittista tilannetta ja historian vaiheita taustoitetaan kattavasti, mutta ei tylsästi. Kuvat tuovat eloa paikkoihin, joista en ole ennen kuullut enkä osaisi sijoittaa kartalle. Naisten asemaa kuvataan hyvin ja toisaalta Vepsän tekstistä paistaa mielestäni läpi vahva tiedostus hänen omista etuoikeuksistaan.

Luin kirjan alkukesällä ja se teki suuren vaikutuksen. Kun lentoliput suunnilleen minne tahansa saa klikattua sähköpostiin sekunneissa, on virkistävää miettiä myös muunlaisia tapoja tehdä matkaa.

Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena.

Eurooppalaiset unet

eurooppalaiset unet emma puikkonenPitkästä aikaa kirjajuttu! Tämä arvio julkaistiin jo alkuvuodesta eräässä lehdessä, mutta ajattelin heittää sen tännekin tontille.

Emma Puikkosen Finlandia-palkintoehdokkaaksi päässyt Eurooppalaiset unet on todella taidokas episodiromaani.  Kirjan lukujen kohtaukset liittyvät vain löyhästi toisiinsa, mutta muodostavat silti verkkomaisen kokonaisuuden. Tarinoiden risteyskohtien oivaltaminen palkitsee lukijan. Erityisen onnistunutta on vaihtelu ajassa: mitä oli ennen, mitä on nyt, mitä voisi olla tulevaisuudessa.

Moninaisuudessaan yhtenäinen on Euroopan unionin slogan. Kirjan nimen mukainen rajaus nimenomaan Eurooppaan puhuttelee: maanosamme tuntuu olevan historiallisten käänteiden äärellä nytkin. Hahmojen kokemukset ovat hyvin kaukana toisistaan, mutta ne muodostavat silti vankan kokonaisuuden. Suuret tunteet ovat universaaleja, ne liikuttavat kaikkialla, ihmiset ovat samanlaisia.

Tarinat linkittyvät mielestäni uskottavasti myös tämän päivän ajankohtaiskeskusteluun. Onko Eurooppa vain yhden aikakauden uni? Toisaalta kirja myös luo toivoa ja muistuttaa osuvasti, miten sattumanvaraisilta historian suuret hetket jälkikäteen vaikuttavat.

Alle pariin sataan sivuun on tiivistetty ihon alle hiipiviä ihmiskohtaloita. Kertomukset nykypäivän ruotsalaislähiön somalitytöstä Berliinin muurin eri puolille jakautuneeseen perheeseen kuvaavat luontevasti kokonaisen maanosan käännekohtia ja jännitteitä.

// Book review Eurooppalaiset unet by Emma Puikkonen.

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

asioita2Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Ihastuttava nimi kirjalle, ja kuvaa sisältöä osuvasti.

Matkakertomuksen muotoon on pakattu hurjasti tietoa Japanin historiasta ja kirjallisuuden tutkimuksesta. Tietokirjan tarkkuudella lukija oppii Heian-kauden hovielämän kiemuroista.

Mutta tämä ei ole pelkkä tietokirja. Mia Kankimäen oma matkakokemus on ihan yhtä merkittävässä osassa, kuin satoja vuosia sitten elänyt hovinainen Sei Shonagon, jota Kankimäki Kiotosta etsii ja johon hänen tutkimuksensa kohdistuu.

Sei Shonagon kirjoitti Tyynynaluskirjaansa listoja, joita Kankimäki sisällyttää kirjaansa ja mukailee tähän päivään sitoen. Listat arkipäivän pienistä havainnoista koskettavat yhtä lailla, olivat ne sitten kaksituhattaluvulta Vihdistä tai Sein ajalta Heiankyosta.

Pakahduttavimmat hetket kirjassa olivat silti Fukushiman tapahtumat. Yksilön suhtautuminen katastrofiin ja lähtö evakkoon paratiisirannalle kun ydintuho uhkaa on kuvattu hengästyttävästi.

Hurmaava, ja samalla todella rauhoittava kirja. Tekee mieli ostaa lentolippu Japaniin ja lähteä katsomaan kirsikankukkia ja vuoria, jotka yhdistivät tuhat vuotta sitten eläneen hovinaisen ja itseään etsivän suomalaisen.

// Lovely book about Japan, art, literature, history and traveling.

Sofi Oksanen – Norma

_DSC1163

Sofi Oksasen ensimmäiset kirjat Baby Jane ja Stalinin lehmät ovat suosikkejani, Puhdistus ihan oma lukunsa ja Kun kyyhkyset katosivat yksinkertaisesti tylsä. Oksasen uusin, Norma, on mielestäni huikean hyvä.

Kirjassa on jotain samaa kuin Oksasen ensimmäisissä kirjoissa, mutta silti jotenkin kehittyneempänä.  Päähenkilö Norman epävakaa persoonallisuus on hienosti rakennettu ja jännitteet hahmojen välillä toimivat. Teksti on lahjakkaasta kynästä, takuuvarmasti taidokasta. Lyhyet luvut, hyvä rytmi tekstissä.

Hiuksien tuoma mystinen elementti on onnistunut, varsinkin kun tapahtumapaikkana Kallio on tarpeeksi lähellä ja olemassa sitoakseen tapahtumat todellisuuteen. Historialliset romaanit eivät ole niin makuuni, ehkä siksikin tämä on mielestäni Oksasen paria edellistä enemmän erinomainen.

Pidin suunnattomasti.

// Earlier works of Sofi Oksanen are among my favourite books, and her newest, Norma, rises to that list as well.

Siipien kantamat

siivet

Tiesin pitäväni Jussi Valtosen kirjasta Siipien kantamat jo ennen sen lukemista.

Opettajan ja oppilaan suhteesta kertova kirja soljuu eteenpäin kevyesti, on kaunis ja koskettava. Äidinkielenopettaja Juhani on harmaa hahmo, jonka kursille ilmestyy uusi oppilas, lahjakas ja lumoava Marianne.

Kirjassa on paljon viittauksia kirjallisuuteen, tietenkin. Myös juoni pyörii sanojen ympärillä: luetaan runoja, vaihdetaan romaanikäsikirjoituksia, on luovan kirjoittamisen lukiokurssi, ylioppilaskirjoitukset. Kirjallisuusviittauksien tulva ei kuitenkaan ole häiritsevää vaan jotenkin elimellisesti tarpeellista: miten muuten äidinkielenopettajan ja runotytön epäsovinnainen romanssi etenisi, kuin kirjoista keskustellen? Keskustelut kirjallisuudesta muuttuvat intiimeiksi ja henkilökohtaisiksi, keikkuvat soveliaan ja sopimattoman rajalla, kunnes keikahtavat sen yli.

Verrattuna samanlaisesta asetelmasta kertovaan Riikka Pulkkisen Rajaan Siipien kantamat on tiiviimmin kiinni todellisuudessa. Siinä on vähemmän runollista maalailua ja enemmän aidontuntuisia havaintoja arjesta. Yksinkertaisempi kerronta tekee tarinasta uskottavamman. Raja on minulle todella tärkeä kirja eikä uskottavuuden määrä ole varsinaisesti hyvä tai huono asia, pelkästään eroavaisuus erinomaisten kirjojen välillä.

Kun Rajassa nuori Mari katsoo Juliania vaaleanpunaisten lasien läpi ihaillen, kuvaa Siipien kantamat kuvaa suhdetta opettajan näkökulmasta. Toisaalta Juhani itsekin tiedostaa näkevänsä Mariannen vain haaveidensa kohteena, näkevänsä tämän idealisoituna haavekuvana eikä kokonaisena ihmisenä.  Juhanin öiset puhelinsoitot Mariannelle tuovat mieleen erään Humbertin pakkomielteisen suhtautumisen Lolitaansa.

Yksinkertaisesti hieno kirja, suosittelen.

// Siipien kantamat is a novel by Jussi Valtonen. Very good book.