Skip to content

Avainsana: Kiipeily

Kiipeily: sisäseinältä ulkokalliolle

Olen hinkannut muovia kiipeilyhalleissa jo pari vuotta, mutta ensikosketukset ulkokallioon otin vasta tämän vuoden vappuna. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tai jotain.

(Vinkki vitonen lisämotivaation saamiseksi: kannattaa lupautua lähtemään kiipeilyreissulle Lofooteille ilman, että on kertaakaan kiipeillyt ulkona tai edes liidannut sisällä. Tulee äkkiä painetta opetella kaikenlaista ennen multipitch-trädittelyä!)

Muutamia havaintoja ulkokiipeilystä:

  • Guru neuvomaan: ei kannata seikkailla omin päin, eikä opettaa kavereiden ohjeilla tekemään juttuja miten sattuu. Paljon varmempi olo, kun mukana on joku, joka oikeasti tietää mitä tehdä – myös yllättävissä tilanteissa.
  • Turvallisuus:  kypärä! Kiipeilygurun lisäksi hengissä ja ehjänä pysymistä edesauttaa asianmukaiset kamppeet ja yleinen huolellisuus. Kiipeilykeskuksella on pehmeät matot, ulkona usein epämääräinen kivikko. Kumpaankaan ei lähtökohtaisesti tee mieli tippua, mutta kivikasaan vielä vähemmän.
  • Kamat ja niiden käsittely: sisällä yläköydessä riittää, että saa itsensä naruun roikkumaan. Ulkona köyttä käsitellään enemmän, muista kilkkeistä puhumattakaan. On kamua ja kiilaa, sulkurenkaita ja slingejä sekä paljon muuta sälää, jonka käyttötarkoitusta voi vain arvailla. Hei hei rahat!
  • Luonto ja sää: kukaan minua tippaakaan tunteva ei luonnehtisi allekirjoittanutta reippaaksi ulkoilmaihmiseksi missään tilanteessa, kykyni eräjormana ovat tasan nollassa. Lyhyt oppimäärä ulkokiipeilystä on osoittanut, että vaatteita ei koskaan voi olla liikaa ja vesisade on aina mahdollinen. Aurinkorasva ja hyttysmyrkky ovat pakolliset tarve-esineet, juomavettä ja eväitä unohtamatta.

Tärkeintä oppimaani on kuitenkin se, että ulkokiipeily on ihan helvetin  siistiä. Jo parissa kuukaudessa tuntuu, että olen saanut harrastukseeni kasapäin uusia ulottuvuuksia, varmuutta lähteä tekemään ja kokeilemaan sekä oppinut ihan uskomattoman paljon kaikkea uutta. Fyysinen kunto on kasvanut ja olen repinyt itseni ylös monesta paikasta, joista en olisi ihan heti uskonut pääseväni. Toisaalta ulkona kiipeillessä on myös pelottanut ja tuskastuttanut ihan eri tavalla, kuin sisällä koskaan.

Tämä on vasta ensimmäinen kiipeilykesäni, ja sekin on aika alussa. Hienoja hetkiä on jo takana, viime viikon Lofootti-reissu niistä kärjessä. Siitä lisää myöhemmin!

// Climbing, from gym to crag.

Kommentoi

Lofootit

lofoten-1-1 13495523_10201887282940161_4908245273381896860_o 13502562_10201887293020413_7683947035462794059_o 13502913_10201887294300445_2628813267973007019_o 13528499_10201887294340446_4170927924542676769_olofootit-5lofootit-6 lofootit-2lofootit-1 lofootit-3 lofootit-4
Lofootti-reissu osoitti taas kerran, että kannattaa sanoa ”kyllä” vaikka vähän pelottaisi.
Että kannattaa rohkeasti lähteä, kun kysytään mukaan, vaikka tiedossa olisikin matka kauas mukavuusalueelta. Kuvankauniilla saarilla opin viikossa paljon itsestäni, kiipeilystä, omista rajoistani ja niiden ylittämisestä.

Päätin siis lähteä viikon trädikiipeilyreissulle Norjaan, ennen kuin olin käynyt kertaakaan kiipeilemässä ulkokallioilla edes Suomessa. Matkaseurana enemmän tai vähemmän ventovieraita hardcore-ulkoilmaihmisiä. Vielä lähtöaamuna olin vähän kauhuissani siitä, minne olinkaan itseni tunkenut mukaan.

Hyvin kuitenkin meni, noin pääpiirteittäin. Voisin toki kirjoittaa siitä, miten pakkasin aivan täysin puutteellisesti ja palelin hytisten siihen asti, että sain ostettua ylikalliin takin itselleni. Voisin kirjoittaa siitä, miten viimeisinä päivinä olin fyysisesti niin loppu, että joka ikistä lihasta kivisti ja kolotti. Tai siitä, miten uusavuttomaksi itseni hetkittäin tunsin, sillä minähän en ole mikään luontoihminen.

Kerron kuitenkin paljon mieluummin siitä, miten uskomattoman kaunis paikka Lofootit on. Siitä, miten minne tahansa majapaikkana toiminut asuntoauto pysäytettiin, olivat maisemat ihan järjettömän hienot. Kerron mielelläni siitä, miltä suolainen merivesi tuoksuu, kun rannasta tyrskyjen melkein hipoessa kiipeilytossun pohjia lähtee kömpimään kallion päälle. Kerron lampaista, jotka pötköttelivät keskellä tietä vailla huolta huomisesta. Kerron turskankuivatustelineistä tien varrella ja pienistä kylistä, jotka näyttivät postikorteista karanneilta.

Viikossa meikäläisestä ei saanut koulittua trädikiipeilijää, mutta sillä ei ole mitään väliä. Viikossa pääsin silti kiipeämään ensimmäisiä usean köydenpituuden reittejä ja muutenkin kasvamaan kiipeilijänä ja ihmisenä, näin kamalan kuluneesti asia ilmaisten. En ihan heti keksi parempaa tunnetta, kuin pitkän reitin huipulla heilutella varpaita auringon paistaessa ja turkoosin meren kimmeltäessä jossain kaukana alhaalla.

Lofooteilla tajusin myös ripauksen siitä, mistä luontoihmiset aina vouhottavat: tällä pallolla on aika monta ihan mieletöntä mestaa ihmeteltäväksi. Vuoristopurot ja vesiputoukset, kalliot ja rantahiekka, pohjoisen valoisat kesäyöt. Ensi kesänä tulen uudelleen.

// Climbing trip to Lofoten Islands, Norway. Tired, but super happy.

Kommentoi

Kylmää kiveä (ja kovaa muovia)

kylmaakiveaYLE hemmottelee kiipeilystä kiinnostuneita tänä viikonloppuna. Telkkarista tulee sekä Helsingissä järjestetyn Sisu Masters -boulderointiskaban kooste sunnuntaina sekä Kylmää kiveä -dokumentti useampaan kertaan. Ai että!

Sisu Mastersin katselin eilen suorana Areenasta. Kyseessä on siis boulderkiipeilyn näytöskilpailu, eli tajuttomia taidonnäytteitä ja ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä maailmanluokan kiipeilysuorituksia Suomessa. Todella hienoa, että YLE näyttää tälläistä! Tänään sunnuntaina luvassa on kooste TV2 -kanavalla kello 14.20.

Kylmää kiveä puolestaan on dokumentti Suomi-kiipeilyn historiasta. Itse kävin katsomassa dokkarin jo syksymmällä Niagarassa Tampereella sen kiertäessä elokuvateattereita. Ihan huippu pätkä ja aukeaa varmasti myös niille, jotka eivät itse ole kiipeilleet. Vahvisti myös omaa päätöstäni siitä, että tänä kesänä on vihdoin ja viimein päästävä ulkokallioille kiipeilemään. Kylmää kiveä näytetään tv:ssä peräti kolmesti, tänään klo 19.10 sekä uusinnat ensi maanantaina ja keskiviikkona.

Olen vaihteeksi tosi innoissani kiipeilystä muutenkin, nyt kun jalan murtuman jälkeen olen päässyt vähitellen takaisin kiipeilyseinälle. Ensimmäinen kerta tauon jälkeen kävi lähinnä luonteen kasvattamisesta – ei sujunut, ei niin yhtään. Sekä pää että kroppa olivat yhtä jumista ja varovaista mössöä. Parin kiipeilykerran jälkeen huomaan tuntuman vähitellen palanneen, ei kammota eivätkä paikat kipeydy niin paljoa.

// Weekend full of climbing stuff: Sisu Masters boulder competition in Helsinki and Kylmää kiveä documentary about Finnish climbing history on TV. Also my broken leg has healed well enough to let me go back to climbing walls, yay!

Kommentoi

Koukussa

kiipeily

”Jos jokin laji ei sovi sinulle, älä luovuta vaan kokeile rohkeasti eri lajeja. Esimerkiksi siskoni ei pidä lähes mistään urheilusta, mutta hän kokeili seinäkiipeilyä ja jäi siihen koukkuun.”

Lainaus on pikkusiskoni blogista. Sitä on ihan huippuhauska käydä lukemassa, ja sieltä löytyy aina toisinaan yllättäviä totuuksia.

En todellakaan pidä liikunnasta lähes lainkaan, mutta nyt, kun jalka on yhä toipilaana, tekee mieli liikkumaan enemmän kuin koskaan. Haluan lenkille, kävelemään, ratsastamaan, hyppimään trampoliinille.

Ennen kaikkea haluan kiipeilemään, niin että käsien iho irtoaa ja lihaksia kivistää. Korkealle seinälle, jonka yläosan saavuttaminen tuntuu ihan hiton hyvältä.

// Broken leg still healing, want to go climbing.

Kommentoi