Skip to content

Avainsana: Kiipeily

Ulkoilukausi avattu

mokki03mokki02
Vihdoinkin! Takana kesän ensimmäinen mökkeily ja kesän ensimmäinen kiipeilyreissu.

Mökillä istuin laiturilla ja katselin järvelle. Pelattiin korttia, kävin koiran kanssa metsässä rämpimässä. Tulet saunaan, löylyt siskon kanssa, talviturkki jäi hyiseen veteen. Riippumatossa kirjan kanssa loikoilua, kaikessa rauhassa.

Kiipeilyreissu Kustaviin, elämäni ensimmäinen telttayö. Paljoa en nukkunut, mutta aamu-usva rannassa oli kaunista. Nähtiin hirviä, peuroja, kurkia. Ja kiivettiin, tietysti. Talven jälkeen kylmä kivi sormien alla tuntui ihanalta. Viime kesän reissu Lofooteille ei riittänyt tekemään meikäläisestä kunnollista trädikiipeilijää, mutta niin vaan jokunen kiila ja kamu löysivät paikkojaan kalliosta.

Ennustan, että tänä kesänä vietän enemmän aikaa pihalla kuin vuosiin. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, kiipeän korkeammalle kuin koskaan.

// Time to go outdoors.

Kommentoi

Identiteettikriisi

nalkkila2

Identiteettikriisiä puskee. Tästä patalaiskasta akasta on puolivahingossa tullut vapaapäiväänsä reippaasti ulkoilemassa viettävä tapaus. Viikonloppunakin suuntasin kotikotiin ja lauantaina lähdettiin harrastamaan vähän kaikenlaista. Mukana itsensä säännöllisesti sairaalakuntoon ruhjova vanha kaveri ja kaksi australialaista mimmiä.

Ensimmäinen välipysähdys oli Askolan hiidenkirnut, ihan hauskoja monttuja. Siitä aivan kulmilta löytyi Nalkkilan släbi -niminen kiipeilymesta. Koska oltiin liikkeellä useamman hengen porukassa, kävin ankkurin teon lisäksi ylhäällä vain yhtä reittiä pariin otteeseen. Repesin tyystin, kun ankkurilta laskeuduttuani toinen aussityttö sanoi, että vaikutan olevan ”outdoorsy person”. Minäkö, ikuinen sohvapottu ja liikunnanvihaaja 4life!

Omassa päässäni minä en ole liikunnallinen ulkoileva ihminen. Kiitos koululiikunnan kärsimysten, olen kehittänyt nyrkkisäännön liikuntaharrastuksille: jos lajiin kuuluu juoksemista, joukkue, pallo tai maila, en edes yritä. Enkä helvetissä hiihdä metriäkään. Tavallaan tuntuu ihan typerältä, että olen jättänyt nihkeiden koululiikuntamuistojen takia monta mahdollisesti mukavaakin lajia kokeilematta.

Kiipeilyinnostus on saanut minut muuttamaan suhtautumistani liikuntaan ja vähentänyt ennakkoluuloja myös muita lajeja kohtaan. Silti tuntuu välillä siltä, että larppaisi jotakin satunnaista sporttimimmiä ja voisi koska tahansa narahtaa huijarina. Koska minähän inhoan liikuntaa, piste.

nalkkila1

Kiipeilyllisesti Nalkkila ihastutti. Släbit, eli loivat seinät, ovat minun suosikkejani. Rumien voimaliikkeiden ja leuanvetojen sijaan tasapainotellaan jaloilla. Uskalsin tuolla myös liidata, hyvä minä. Kiva paikka, tänne uudelleen!

Loppupäiväksi lähdettiin melomaan Pornaisiin. Paahtava helle oli lämmittänyt kallion aika kuumaksi, joten oli kiva päästä veteen virkistymään, lämmintä oli tosin sekin. Temppuiltiin kaikenlaista ja opettelin perusjuttuja, kuten keikuttiin kajakeista pois ja kavuttiin takaisin, mikä sujui helpommin kuin kuvittelin. Tänä kesänä tahdon vielä ehdottomasti merelle melomaan. (Mielikuvissani seilaan sujuvasti oranssinpunaiseen auringonlaskuun aallonharjalla, mutta noh, joku aloittelijaystävällinen leppoisa sunnuntairetki kelpaa myös… Vielä on vähän eskimokäännöseen meikäläisellä matkaa!)

// This lazybones is slowly but steadily turning to a person that was yesterday described as ”outdoorsy”. Great day, climbing and paddling in a good company!

Kommentoi

Kiipeily: sisäseinältä ulkokalliolle

Olen hinkannut muovia kiipeilyhalleissa jo pari vuotta, mutta ensikosketukset ulkokallioon otin vasta tämän vuoden vappuna. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tai jotain.

(Vinkki vitonen lisämotivaation saamiseksi: kannattaa lupautua lähtemään kiipeilyreissulle Lofooteille ilman, että on kertaakaan kiipeillyt ulkona tai edes liidannut sisällä. Tulee äkkiä painetta opetella kaikenlaista ennen multipitch-trädittelyä!)

Muutamia havaintoja ulkokiipeilystä:

  • Guru neuvomaan: ei kannata seikkailla omin päin, eikä opettaa kavereiden ohjeilla tekemään juttuja miten sattuu. Paljon varmempi olo, kun mukana on joku, joka oikeasti tietää mitä tehdä – myös yllättävissä tilanteissa.
  • Turvallisuus:  kypärä! Kiipeilygurun lisäksi hengissä ja ehjänä pysymistä edesauttaa asianmukaiset kamppeet ja yleinen huolellisuus. Kiipeilykeskuksella on pehmeät matot, ulkona usein epämääräinen kivikko. Kumpaankaan ei lähtökohtaisesti tee mieli tippua, mutta kivikasaan vielä vähemmän.
  • Kamat ja niiden käsittely: sisällä yläköydessä riittää, että saa itsensä naruun roikkumaan. Ulkona köyttä käsitellään enemmän, muista kilkkeistä puhumattakaan. On kamua ja kiilaa, sulkurenkaita ja slingejä sekä paljon muuta sälää, jonka käyttötarkoitusta voi vain arvailla. Hei hei rahat!
  • Luonto ja sää: kukaan minua tippaakaan tunteva ei luonnehtisi allekirjoittanutta reippaaksi ulkoilmaihmiseksi missään tilanteessa, kykyni eräjormana ovat tasan nollassa. Lyhyt oppimäärä ulkokiipeilystä on osoittanut, että vaatteita ei koskaan voi olla liikaa ja vesisade on aina mahdollinen. Aurinkorasva ja hyttysmyrkky ovat pakolliset tarve-esineet, juomavettä ja eväitä unohtamatta.

Tärkeintä oppimaani on kuitenkin se, että ulkokiipeily on ihan helvetin  siistiä. Jo parissa kuukaudessa tuntuu, että olen saanut harrastukseeni kasapäin uusia ulottuvuuksia, varmuutta lähteä tekemään ja kokeilemaan sekä oppinut ihan uskomattoman paljon kaikkea uutta. Fyysinen kunto on kasvanut ja olen repinyt itseni ylös monesta paikasta, joista en olisi ihan heti uskonut pääseväni. Toisaalta ulkona kiipeillessä on myös pelottanut ja tuskastuttanut ihan eri tavalla, kuin sisällä koskaan.

Tämä on vasta ensimmäinen kiipeilykesäni, ja sekin on aika alussa. Hienoja hetkiä on jo takana, viime viikon Lofootti-reissu niistä kärjessä. Siitä lisää myöhemmin!

// Climbing, from gym to crag.

Kommentoi

Lofootit

lofoten-1-1 13495523_10201887282940161_4908245273381896860_o 13502562_10201887293020413_7683947035462794059_o 13502913_10201887294300445_2628813267973007019_o 13528499_10201887294340446_4170927924542676769_olofootit-5lofootit-6 lofootit-2lofootit-1 lofootit-3 lofootit-4
Lofootti-reissu osoitti taas kerran, että kannattaa sanoa ”kyllä” vaikka vähän pelottaisi.
Että kannattaa rohkeasti lähteä, kun kysytään mukaan, vaikka tiedossa olisikin matka kauas mukavuusalueelta. Kuvankauniilla saarilla opin viikossa paljon itsestäni, kiipeilystä, omista rajoistani ja niiden ylittämisestä.

Päätin siis lähteä viikon trädikiipeilyreissulle Norjaan, ennen kuin olin käynyt kertaakaan kiipeilemässä ulkokallioilla edes Suomessa. Matkaseurana enemmän tai vähemmän ventovieraita hardcore-ulkoilmaihmisiä. Vielä lähtöaamuna olin vähän kauhuissani siitä, minne olinkaan itseni tunkenut mukaan.

Hyvin kuitenkin meni, noin pääpiirteittäin. Voisin toki kirjoittaa siitä, miten pakkasin aivan täysin puutteellisesti ja palelin hytisten siihen asti, että sain ostettua ylikalliin takin itselleni. Voisin kirjoittaa siitä, miten viimeisinä päivinä olin fyysisesti niin loppu, että joka ikistä lihasta kivisti ja kolotti. Tai siitä, miten uusavuttomaksi itseni hetkittäin tunsin, sillä minähän en ole mikään luontoihminen.

Kerron kuitenkin paljon mieluummin siitä, miten uskomattoman kaunis paikka Lofootit on. Siitä, miten minne tahansa majapaikkana toiminut asuntoauto pysäytettiin, olivat maisemat ihan järjettömän hienot. Kerron mielelläni siitä, miltä suolainen merivesi tuoksuu, kun rannasta tyrskyjen melkein hipoessa kiipeilytossun pohjia lähtee kömpimään kallion päälle. Kerron lampaista, jotka pötköttelivät keskellä tietä vailla huolta huomisesta. Kerron turskankuivatustelineistä tien varrella ja pienistä kylistä, jotka näyttivät postikorteista karanneilta.

Viikossa meikäläisestä ei saanut koulittua trädikiipeilijää, mutta sillä ei ole mitään väliä. Viikossa pääsin silti kiipeämään ensimmäisiä usean köydenpituuden reittejä ja muutenkin kasvamaan kiipeilijänä ja ihmisenä, näin kamalan kuluneesti asia ilmaisten. En ihan heti keksi parempaa tunnetta, kuin pitkän reitin huipulla heilutella varpaita auringon paistaessa ja turkoosin meren kimmeltäessä jossain kaukana alhaalla.

Lofooteilla tajusin myös ripauksen siitä, mistä luontoihmiset aina vouhottavat: tällä pallolla on aika monta ihan mieletöntä mestaa ihmeteltäväksi. Vuoristopurot ja vesiputoukset, kalliot ja rantahiekka, pohjoisen valoisat kesäyöt. Ensi kesänä tulen uudelleen.

// Climbing trip to Lofoten Islands, Norway. Tired, but super happy.

Kommentoi

Kylmää kiveä (ja kovaa muovia)

kylmaakiveaYLE hemmottelee kiipeilystä kiinnostuneita tänä viikonloppuna. Telkkarista tulee sekä Helsingissä järjestetyn Sisu Masters -boulderointiskaban kooste sunnuntaina sekä Kylmää kiveä -dokumentti useampaan kertaan. Ai että!

Sisu Mastersin katselin eilen suorana Areenasta. Kyseessä on siis boulderkiipeilyn näytöskilpailu, eli tajuttomia taidonnäytteitä ja ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä maailmanluokan kiipeilysuorituksia Suomessa. Todella hienoa, että YLE näyttää tälläistä! Tänään sunnuntaina luvassa on kooste TV2 -kanavalla kello 14.20.

Kylmää kiveä puolestaan on dokumentti Suomi-kiipeilyn historiasta. Itse kävin katsomassa dokkarin jo syksymmällä Niagarassa Tampereella sen kiertäessä elokuvateattereita. Ihan huippu pätkä ja aukeaa varmasti myös niille, jotka eivät itse ole kiipeilleet. Vahvisti myös omaa päätöstäni siitä, että tänä kesänä on vihdoin ja viimein päästävä ulkokallioille kiipeilemään. Kylmää kiveä näytetään tv:ssä peräti kolmesti, tänään klo 19.10 sekä uusinnat ensi maanantaina ja keskiviikkona.

Olen vaihteeksi tosi innoissani kiipeilystä muutenkin, nyt kun jalan murtuman jälkeen olen päässyt vähitellen takaisin kiipeilyseinälle. Ensimmäinen kerta tauon jälkeen kävi lähinnä luonteen kasvattamisesta – ei sujunut, ei niin yhtään. Sekä pää että kroppa olivat yhtä jumista ja varovaista mössöä. Parin kiipeilykerran jälkeen huomaan tuntuman vähitellen palanneen, ei kammota eivätkä paikat kipeydy niin paljoa.

// Weekend full of climbing stuff: Sisu Masters boulder competition in Helsinki and Kylmää kiveä documentary about Finnish climbing history on TV. Also my broken leg has healed well enough to let me go back to climbing walls, yay!

Kommentoi