Kasvitieteellinen puutarha Brysselissä – Meise Plantentuin

Meise puutarha kasvihuone Bryssel

En edes tiennyt Meisen kasvitieteellisen puutarhan olemassaolosta, ennen kuin kaverini ehdotti sunnuntairetkeä sinne. Se oli aivan loistava idea, kasvihuoneet olivat korona-aikaankin tosi kiva retkikohde Brysselin tuntumassa.

Hieman Brysselin ulkopuolella sijaitseva puutarha on perustettu jo 1700-luvun lopulla. Vanhat, valtavat kasvihuoneet ovat täynnä erilaisia kasveja tropiikista aavikoille. Kahden kasvihuoneen, isomman ja pienemmän, lisäksi puutarhan tiluksilta löytyy linna (tietysti, Keski-Euroopassa kun ollaan), kahviloita, erilaisia puulajeja ja laaja ruusutarha. Puiston alueelle pääsi vain rajallinen määrä ihmisiä kerrallaan, niinpä turvavälit pysyivät hyvin ja maskit tietysti kasvoilla.

Plantentuin MeiseMeise kasvihuone BrysselMeise greenhouse Brussels

Belgian koronasulku on jatkumassa näillä näkymin pitkälle kevääseen. Eristäytyminen ja arkisen tekemisen puute alkaa vaihteeksi tuntua aika raskaalta, niinpä oli ihanaa mennä jonnekin uuteen, kauniiseen ja kiinnostavaan paikkaan kotisohvalla kyhjöttämisen sijaan.

Keskellä talvea ei kasvihuoneissakaan kukoistanut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tihkusateisena talvipäivänä eksoottisten kasvien keskellä kulkeminen oli silti täydellinen pako korona-arjesta. Kasvihuoneiden kostea ilma tuoksui sademetsiltä ja sellaisilta maisemilta, joiden näkemistä pitää pandemian takia vielä malttaa odottaa.

Kierteltiin myös puutarhan ulkoalueilla, mutta ne eivät harmaana talvipäivänä vielä olleet parhaimmillaan. Ainakin ruusutarhaa pitää tulla katsomaan keväämmällä uudelleen!

Plantentuin Meise
Nieuwelaan 38, 1860 Meise
www.plantentuinmeise.be/en/

Katso myös muut kasvihuonekirjoitukseni:

Marraskuun kuulumisia Brysselistä

Bryssel marraskuu

Lokakuun lopun kiipeilyreissun jälkeen elämässäni on tapahtunut varsin vähän. Keski-Eurooppa käy parhaillaan läpi toista erää tiukkaa korona-lockdownia, joten suunnilleen kaikki mahdollinen täällä Belgiassa on ollut kiinni ja kiellettyä.

Etukäteen vähän hermostutti, mitä tästä taas tulee. Kevään pitkä lockdown oli sitten kuitenkin aika ahdistava kokemus ja Brysselissä on kaikesta huolimatta tavallaan yksin ulkomailla, jos jotain sattuisi. Varsinkin kun otsikot huusivat syksyllä sairaaloiden Belgiassa olevan kapasiteettinsa rajoilla, kyllähän se mietitytti.

Mutta hyvin tämä hidastempoinen marraskuu on sujunut. En enää edes yritä pitää kiinni kotitreeneistä, kokeilla uusia reseptejä tai muuten sen kummemmin kehittää itseäni. Etätöiden lisäksi olen oikeastaan vaan ollut, vailla mitään agendaa.

Kun on tottunut painamaan tukka putkella projektista toiseen, tämä on oikeastaan ollut melko mukavaa. Että on vaan mahdollista keskittyä ei mihinkään, olla huolehtimatta oikein mistään. (Ja tietysti on aivan valtavan etuoikeutettua sanoa näin.)

Samalla on ollut aikaa miettiä, mitä sitä haluaisi töiden lisäksi elämässään tehdä. Kiivetä ja treenata tietysti, ensi vuodelle on muodostunut jo muutamia isompia suunnitelmia sillä saralla. Jonkinlaiset järjestö- tai vapaaehtoishommatkin kiinnostaisivat vaihteeksi, kenties kehitysyhteistyön parissa. Katsotaan.

On lohdullista tietää, että kun joulukuussa lähden Suomeen, ainakin tämän syksyn pätkä kummallista korona-arkea tulee päätökseen. Vaikka tautitilanne on Suomessakin taas pahentunut, ajatus perheen ja ystävien näkemisestä ja mahdollisuudesta poistua kotiovesta ilman kasvomaskia tuntuu silti helpottavalta.

Kun ulkosuomalaisuutta alkaa olla jo reilu vuosi takana on hauska huomata, mitä kaikkea minulla kotimaasta sitten kuitenkin on vähän ikävä. Olen tehnyt mielessäni jo pitkää listaa asioista, joita ehdottomasti haluan Suomessa tehdä: metsäretkiä, lempiruokia, suosikkipaikkoja… Ja nähdä parhaita ihmisiä, totta kai. Fingers crossed, että koronatilanne on vielä joulukuussa sellainen, että tämä onnistuu.

Asioita koronan aikaan

Bryssel

”Näinä aikoina” aika saa kummallisia määreitä. Ennen koronaa, korona-aikana. Päivä toisensa jälkeen kuluu suunnilleen samanlaisena, vain mieliala ja säätila vaihtelevat, usein samankaltaiseen suuntaan. Asioita tulee ja menee, kaikki tuntuu olevan isosti irrallaan.

Asioita, joita on ok tehdä koronan aikaan: Tilata jäätelöä kotiinkuljetuksella. Pitää kiinni ihmisistä, joista ei muuten välttämättä pitäisi.

Asioita, jotka ärsyttäisivät tavallisissakin oloissa: Lidlin lenkkarit. Isojen taloudellisten päätöksen tekeminen. Epävarmuus.

Asioita, joita olen ikävöinyt Suomesta: Perhettä, eniten. Metsää, jossa tuoksuu havupuilta ja aurinko paistaa puiden välistä sammalmaahan. Prisman käytäviä, joista voi kerralla lappaa mukaan kärryyn kaiken, mitä ihminen tarvitsee.

Asioita, jotka ovat tuoneet iloa: Ystävien kasvot näyttöruudulla. Naapurin puutarhanhoidon tarkkailu parvekkeelta. Sanna Marinin hallitus.

Asioita, jotka jäävät varmasti näistä ajoista mieleen: Aplodit, jotka kaikuvat kaduilla kello kahdeksan. Se hetki, kun joutui jonottamaan ruokakauppaan ja ovella seisoi maskikasvoinen vartija.

Asioita, joita ei ole tapahtunut koronan aikana: En ole oppinut seisomaan käsilläni enkä laittamaan ruokaa. Tuskin koskaan.

Hitaasti eteenpäin laahustavia päiviä – koronakevät Belgiassa

collage

Laskujeni mukaan tänään on jo kahdeskymmenesyhdeksäs päivä koronaviruksen aiheuttamaan kotikomennusta Brysselissä.

Koska paras ja ainut asia, mitä jokainen meistä tavallisista tallaajista voi tässä tilanteessa tehdä taudin hidastamiseksi on pysyä kotona, olen noudattanut tätä ohjetta. Parhaimmillaan kului viikko, kun en edes poistunut asunnostani. Kun asuu yksin eikä saa tavata ketään, on aika vähän syitä mennä minnekään.

Niin kuin kuulemma pienillä lapsillakin, rutiinit ovat auttaneet minua pysymään suunnilleen järjissäni. Herään aamulla, keitän mutteripannulla kahvit. Puen vaatteet (samat joogahousut ja t-paita joka päivä ovat vaatteet, piste!), pesen hampaat. Pieniä asioita, joista tulee huomattavasti inhimillisempi olo, kuin jos lääväisi päivästä toiseen tukka pystyssä yöpaidassa (ja niitäkin päiviä on ollut).

Etätyöt ovat alkaneet rullata kiihtyvällä tahdilla. Ensimmäiset viikot menivät tilanteeseen sopeutuessa, nyt on päästy normaalimpaan tempoon. Videopalaverien putket väsyttävät, viestit eivät välity ja aina välillä sitä huomaa joutuneensa koko tiimin it-tueksi omien hommiensa sijaan. Pääsiäisen vapailla yritän löytää jostain pidempää pinnaa, kyllähän kaikki tekevät varmasti parhaansa.

Työpisteeni olen monena päivänä parkkeerannut parvekkeelle. Maailma tuntuu olevan sekaisin myös säätilojen osalta, edes täällä Suomea reilusti etelämmässä ei vielä tässä vaiheessa vuotta pitäisi kolkutella hellerajoja. Niin vaan mittari Belgiassa on keikkunut kahdenkympin paremmalla puolen. Olen istunut terassilla shortseissa, näpytellyt työjuttuja aurinkolasit nenällä, kaatanut työpäivän päätteeksi Aperol spritzin ja nauttinut lämmöstä iholla. Iltaisin kuuntelen, kuinka naapuruston parvekkeilla hurrataan terveydenhuollon työntekijöille.

koronakevät belgia

Kaikkein eniten on ikävä perhettä ja ystäviä Suomessa. Kadehdin niitä, jotka viettävät näitä kummallisia päiviä lempi-ihmistensä kanssa. Koska olen kaikin tavoin hyvässä tilanteessa tällä hetkellä, hävettää valittaa, mutta pitkäveteisiähän nämä päivät ovat. Kun kuuntelee vain omia ajatuksiaan, alkaa vähän mennä hermot itseenikin. Kaipaan mahdollisuutta tavata uusia ihmisiä.

Toiveeni koronan jälkeiselle ajalle Brysselissä ovat enimmäkseen ihmisenkokoisia: raitiovaunulla ajaminen, treenisessio kiipeilyhallilla, kirjakaupan hyllyjen välissä harhailu, työpaikkaruokalan linjasto, retket lähikaupunkeihin. Kaupunkielämästä kaipaan aamiaisia kahviloissa, iltoja kaljalla paikoissa, joissa pitää korottaa ääntä puheensorinan ylitse.

Liikkumisen rajoitukset ovat tuntuneet poikkeustoimista erityisen rajuilta ja vähän ahdistavilta. Kun on tottunut siihen, että aina on mahdollisuus hypätä junaan tai ostaa lentoliput ja olla yhtäkkiä jossakin aivan muualla, jossakin, missä ei ole ennen ollut, on omituista olla jumissa kotona pakon edessä.

Olen käsitellyt ahdistusta ja voimattomuutta lahjoittamalla rahaa niille, jotka tässä tilanteessa voivat auttaa. Ihmisoikeusjärjestö Amnestylle menee kuukausilahjoitus, kertasummia olen siirtänyt Pakolaisavulle Ugandan pakolaisleireille, Unicefille lasten puolesta ja Pelastakaa lapsille koronakeräykseen. Erityisesti ilahdutti suomalaisten kiipeilijöiden aloittama Lahjoita Nepaliin -keräys, jonka tuotolla tuetaan koronan vuoksi tulonsa kevätkaudelta menettäneitä sherpoja vuorilla.

Stay home club – koronaviruksen vaikutukset Belgiassa

Bryssel

Kuten kaikkialla muuallakin, koronaviruksen vaikutukset Belgiassa ovat olleet suuret.

Töissä europarlamentissa poikkeustila oli ilmassa vahvasti jo viime viikolla, kun täysistunto Strasbourgista siirtyi hyvin pienimuotoisena Brysseliin. Etätyökomennus henkilökunnalle alkoi viime torstaista ja jatkuu ainakin koko tämän viikon.

Belgia ilmoitti torstai-iltana sulkevansa ravintolat, baarit ja koulut viikonlopusta alkaen. Koulut ovat kiinni pääsiäislomalle saakka, joten tuskinpa töissäkään palataan ihan pian normaaliin rytmiin vielä hyvään toviin. Minusta tuntuu, että eurokupla on enemmän hepulissa, kuin tavalliset belgialaiset.

Tilanteen kiihtyessä harkitsin hetken, olisiko vielä pitänyt syöksyä Suomeen perheen luokse odottelemaan, että korona menee ohi. Pohdin, tuleeko yksin ulkomailla orpo olo, alkaako ahdistaa. Turhan matkustamisen välttämiseksi päädyin kuitenkin jäämään Brysseliin, täällä on kuitenkin oma kotini ja aivan riittävästi myös sosiaalista tukiverkkoa nykyään. Lisäksi läheisten osalta esimerkiksi isovanhempani ovat viruksen riskiryhmää, olisi ollut hirveä tuliainen tuoda tauti tietämättään heille.

Varsinkin Suomessa luotto viranomaisiin ja päättäjiin on osaltani korkea, siellä tehdään parhaan mahdollisen saatavilla olevan tiedon pohjalta parhaita mahdollisia ratkaisuja. Samalla myös jokaisen omat toimet viruksen leviämisen hidastamiseksi ovat tärkeitä. Silti kannan huolta eri maiden terveydenhuollon kestokyvystä, tilanne on poikkeuksellinen. Lisäksi olosuhteet esimerkiksi Kreikan pakolaisleireillä ovat olleet ajatuksissani paljon. Siellä ei koronasta selvitä.

Belgia korona home workout

Mitä tehdä yksin kotona

Vaikka ulkona liikkumista ei Belgiassa olekaan kielletty, vietin viikonloppua itsekseni kotosalla ja samalla linjalla aion jatkaa tulevan viikon. Suositus turhien kontaktien välttämisestä, social distancing, on keino hidastaa viruksen leviämistä.

Omalla tavallaan on ollut aika nautinnollista olla vaan, katsella tyhjää kalenteria ja puuhailla kotona. Tekemisen pulaa ei ole tullut. Youtube on täynnä hyviä kotitreenejä, olen joogannut ja tehnyt erilaisia kehonpaino- ja liikkuvuusharjoituksia. Olen lukenut kirjoja, kun kerrankin malttaa keskittyä ja kirjoittanut pitkiä päiväkirjamerkintöjä. Luulen, että näiden aikojen tunnelmiin on vuosien päästä kiinnostavaa palata. Ainut asia, mikä harmittaa on, että minulla ei ole neulomisvälineitä mukana Belgiassa. Nyt olisi hyvä hetki pistää villasukat puikoille.

Olen vähän liiankin hyvä viettämään aikaa yksin ja omissa oloissani, eipä ole juuri ollut ihmiskontakteja ikävä. Chatit ja soittelu ovat aivan hyvä keino pitää yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin. Sen sijaan koiraa on ollut ikävä, samoin luontoon ja vuorille. Kalenterin osaltakin on jännä huomata, minkä menojen peruuntuminen harmittaa ja mitkä puolestaan eivät sitten tippaakaan. Ehkä tämä erikoistilanne voikin olla hyvä harjoitus siihen, mitä eniten haluaa tehdä ja mistä kaikkein eniten nauttii.

Home office

Peruuntuneet matkat

Koronan takia kevään reissusuunnitelmat menivät uusiksi. Tiedostan hyvin, että tämä on varsinainen luksusongelma, kun monilta on toimeentulo ja terveys tulilinjalla hupireissujen sijaan… Tulevana perjantaina oli tarkoitus karata ystävän kanssa Kööpenhaminaan viikonlopuksi, nyt tietysti jää menemättä.

Vappuna puolestaan oli tarkoitus suunnata perheen kanssa Lähi-itään. Sekin reissu peruuntui, kun Israel sulki rajansa. Tämään matkan peruuntuminen harmittaa erityisesti. Useammat perheenjäseneni ovat työskennelleet eri aikoina tuolla suunnalla ja olen viettänyt siellä lapsena enemmänkin aikaa. Edellisestä matkastani Lähi-idässä on pian kymmenen vuotta. Olisi ollut hauskaa mennä uudestaan katselemaan, miten tutut paikat ovat muuttuneet.

Toisaalta nyt on ollut hyvää aikaa myös miettiä, millaisia matkoja sitä tulevaisuudessa tahtoo tehdä. Kesäkuun kiipeilyreissu Bohusläniin toivottavasti pysyy kalenterissa. Mitä sen jälkeen, kenties maata pitkin ja vuorille… lisää suunnitelmista, kunhan maailma palaa taas takaisin radalleen.

Stay home, stay safe.