Mutkia matkassa – kierros Afrikan lentokentillä

IMG_7380IMG_7387IMG_7386IMG_7402
Jos pitäisi valita joku hetki, jolloin tuntuu erityisen minulta, se on hetki kun lentokone nousee ilmaan. Kun sunnuntai-iltana lentokone lähti Helsingistä kohti Tukholmaa, oli ihana olo. Siinä sitä oltiin, vihdoinkin lomalla, irti kaikista velvollisuuksista, matkalla Afrikkaan, kohti seikkailuja.

Ripulirokotuksen tutkimusmatkalle Beniniin osallistuu tälle reissulle 11 ihmistä. Heistä suurimman osan kanssa juteltiin jo Helsinki-Vantaalla. Vaikuttaa sellaiselta porukalta, jonka kanssa parin viikon reissusta selviää oikein mukavasti. Sopivasti vieraita ihmisiä, joiden kanssa yhteinen matka hioo varmasti läheisiksi.

Tukholmassa vaihdoimme konetta, lentoreitin piti viedä Addis Abeban kautta Cotonouhun Beniniin. Addisissa oli kuitenkin sumea sää, kone ei pystynyt laskeutumaan suunnitellusti. Kävimme koukkaamassa Punaisen meren rannalla sijaitsevan Djiboutin lentokentällä välilaskulla tankkaamassa ennen uutta yritystä kohti Etiopiaa.

Pääsimme lopulta Addis Abebaan, mutta jatkolento Beniniin oli jo mennyt. Seuraava suora yhteys olisi lähtenyt vasta kahden päivän kuluttua, joten ei kun etsimään loputtoman jonon hänniltä tietä tiskille ja sieltä vaihtoehtoista reititystä. Saimme uudet lentoliput, ja päädyimme päiväksi Addis Abebaan hotelliin. Saimme päiväunet ja hyvää etiopialaista ruokaa sekä pienen kurkistuksen kaupunkiin.

Pikkubussi heitti meidät samana iltana takaisin lentokentälle ja lähdimme yötä vasten lentämään Kigaliin, Ruandaan. Täältä kirjoittelen nyt blogia hyvän wifin voimin, kello on kolme ja vietämme yön lentokentällä, aamulla on tarkoitus jatkaa matkaa.

Ensikosketukset Afrikassa reissaamiseen ovat tulleet siis pääosin lentokentillä istumisen ja jonottelun kautta. Toivottavasti huomenna pääsemme Beniniin ilman enää yhtään ylimääräistä mutkaa!

Tutkimusmatkalle Beniniin!

Grand-Popo Benin tutkimusmatkaKaavailin alkuvuodesta, että tänä vuonna haluan matkustaa vähän fiksummin. Tehdä sellaisia matkoja, joilla on enemmän merkitystä, joko itselleni tai muille. Haluan olla kohteissa pidempään lyhyiden pyrähdysten sijaan. Suunnata myös uusille seuduille tuttujen Euroopan-kohteiden koluamisen sijaan.

Heinäkuun ensimmäinen päivä lähden reissuun, jossa kaikki nämä ajatukset yhdistyvät. Suuntana on pieni Beninin valtio Länsi-Afrikassa. Luvassa on ensimmäinen matkani Afrikkaan.

Reissu on Helsingin yliopiston ja Scandinavian Biopharman koordinoima tutkimusmatka, jossa kehitetään ripulirokotetta. Puolet matkalle osallistuvista saa testirokotteen, puolet plasebon. Ripuli on yksi yleisimmistä alle viisivuotiaiden lasten kuolinsyistä maailmassa, eli onnistuessaan kehitettävä rokote voisi auttaa monia ihmisiä. Aika siistiä!

Reissu kestää pari viikkoa, sen aikana osallistujat majoittuvat hotelleihin Grand-Popon kylässä Beninin rannikolla. Ohjelmaa ja neuvoja matkalaisille tarjoaa suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus Villa Karo. Beninin lisäksi olisi kiinnostavaa päästä käymään myös naapurimaa Togon puolella.

Vaikka kyseessä on ripulitutkimus, ei tarkoituksena tietenkään ole, että kukaan sairastuu. Reissun aikana saa seikkailla varsin vapaasti, kunhan majoittuu yöt sovitussa hotellissa. Ennen matkalle lähtöä Suomessa on tarvinnut antaa muutamia verikokeita ja ulostenäytteitä sekä muun muassa ottaa muutamia täydentäviä rokotteita, kuten keltakuume- ja hepatiittirokotteet. Omalta osaltani voin sanoa, että tähän mennessä tutkimushenkilökunta on ollut todella mukavaa ja hommat ovat sujuneet erinomaisesti.

Sen lisäksi, että tällä reissulla pääsee omalta pieneltä osaltaan edistämään lääketieteen kehitystä, on kyseessä melko edullinen tapa päästä kahdeksi viikoksi Afrikkaan, sillä matkan kuluja on tutkimuksen järjestäjien toimesta tuettu. Alle 30-vuotiaat osallistujat saavat myös lentojen hinnasta reippaan alennuksen. Uutiskirjeen mukana tuli juuri tieto, että lentolippujen hinnasta annetaan lisäalennus aivan kaikille osallistujille tietyillä lähdöillä. Jos juuri sinua kiinnostaisi osallistua, löytyy tutkimusmatkan sivuilta lisäinfoa.

Olen todella innoissani lähdössä matkaan, kohta voi jo alkaa pakata reppua!