Belgia

Kuten kaikkialla muuallakin, koronaviruksen vaikutukset Belgiassa ovat olleet suuret.

Töissä europarlamentissa poikkeustila oli ilmassa vahvasti jo viime viikolla, kun täysistunto Strasbourgista siirtyi hyvin pienimuotoisena Brysseliin. Etätyökomennus henkilökunnalle alkoi viime torstaista ja jatkuu ainakin koko tämän viikon.

Belgia ilmoitti torstai-iltana sulkevansa ravintolat, baarit ja koulut viikonlopusta alkaen. Koulut ovat kiinni pääsiäislomalle saakka, joten tuskinpa töissäkään palataan ihan pian normaaliin rytmiin vielä hyvään toviin. Minusta tuntuu, että eurokupla on enemmän hepulissa, kuin tavalliset belgialaiset.

Tilanteen kiihtyessä harkitsin hetken, olisiko vielä pitänyt syöksyä Suomeen perheen luokse odottelemaan, että korona menee ohi. Pohdin, tuleeko yksin ulkomailla orpo olo, alkaako ahdistaa. Turhan matkustamisen välttämiseksi päädyin kuitenkin jäämään Brysseliin, täällä on kuitenkin oma kotini ja aivan riittävästi myös sosiaalista tukiverkkoa nykyään. Lisäksi läheisten osalta esimerkiksi isovanhempani ovat viruksen riskiryhmää, olisi ollut hirveä tuliainen tuoda tauti tietämättään heille.

Varsinkin Suomessa luotto viranomaisiin ja päättäjiin on osaltani korkea, siellä tehdään parhaan mahdollisen saatavilla olevan tiedon pohjalta parhaita mahdollisia ratkaisuja. Samalla myös jokaisen omat toimet viruksen leviämisen hidastamiseksi ovat tärkeitä. Silti kannan huolta eri maiden terveydenhuollon kestokyvystä, tilanne on poikkeuksellinen. Lisäksi olosuhteet esimerkiksi Kreikan pakolaisleireillä ovat olleet ajatuksissani paljon. Siellä ei koronasta selvitä.

Mitä tehdä yksin kotona

Vaikka ulkona liikkumista ei Belgiassa olekaan kielletty, vietin viikonloppua itsekseni kotosalla ja samalla linjalla aion jatkaa tulevan viikon. Suositus turhien kontaktien välttämisestä, social distancing, on keino hidastaa viruksen leviämistä.

Omalla tavallaan on ollut aika nautinnollista olla vaan, katsella tyhjää kalenteria ja puuhailla kotona. Tekemisen pulaa ei ole tullut. Youtube on täynnä hyviä kotitreenejä, olen joogannut ja tehnyt erilaisia kehonpaino- ja liikkuvuusharjoituksia. Olen lukenut kirjoja, kun kerrankin malttaa keskittyä ja kirjoittanut pitkiä päiväkirjamerkintöjä. Luulen, että näiden aikojen tunnelmiin on vuosien päästä kiinnostavaa palata. Ainut asia, mikä harmittaa on, että minulla ei ole neulomisvälineitä mukana Belgiassa. Nyt olisi hyvä hetki pistää villasukat puikoille.

Olen vähän liiankin hyvä viettämään aikaa yksin ja omissa oloissani, eipä ole juuri ollut ihmiskontakteja ikävä. Chatit ja soittelu ovat aivan hyvä keino pitää yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin. Sen sijaan koiraa on ollut ikävä, samoin luontoon ja vuorille. Kalenterin osaltakin on jännä huomata, minkä menojen peruuntuminen harmittaa ja mitkä puolestaan eivät sitten tippaakaan. Ehkä tämä erikoistilanne voikin olla hyvä harjoitus siihen, mitä eniten haluaa tehdä ja mistä kaikkein eniten nauttii.

Peruuntuneet matkat

Koronan takia kevään reissusuunnitelmat menivät uusiksi. Tiedostan hyvin, että tämä on varsinainen luksusongelma, kun monilta on toimeentulo ja terveys tulilinjalla hupireissujen sijaan… Tulevana perjantaina oli tarkoitus karata ystävän kanssa Kööpenhaminaan viikonlopuksi, nyt tietysti jää menemättä.

Vappuna puolestaan oli tarkoitus suunnata perheen kanssa Lähi-itään. Sekin reissu peruuntui, kun Israel sulki rajansa. Tämään matkan peruuntuminen harmittaa erityisesti. Useammat perheenjäseneni ovat työskennelleet eri aikoina tuolla suunnalla ja olen viettänyt siellä lapsena enemmänkin aikaa. Edellisestä matkastani Lähi-idässä on pian kymmenen vuotta. Olisi ollut hauskaa mennä uudestaan katselemaan, miten tutut paikat ovat muuttuneet.

Toisaalta nyt on ollut hyvää aikaa myös miettiä, millaisia matkoja sitä tulevaisuudessa tahtoo tehdä. Kesäkuun kiipeilyreissu Bohusläniin toivottavasti pysyy kalenterissa. Mitä sen jälkeen, kenties maata pitkin ja vuorille… lisää suunnitelmista, kunhan maailma palaa taas takaisin radalleen.

Stay home, stay safe.

Niin, talvi kai se edelleen näin helmikuussa on, vaikka Belgiassa on valoisaa, linnut laulavat ja aurinko paistaa kuin keväisinä päivinä. Vaikka Suomea etelämmässä täällä ollaankin, ovat lämpötilat silti olleet poikkeuksellisia.

Olo on kevyempi kuin aikoihin. Raskaan viime vuoden jälkeen on erityisen ilahduttavaa huomata, että uusi vuosi on alkanut todella hyvissä tunnelmissa. Selkeää, yksinkertaista ja kivaa, siinä kaikki, mitä vuodelta 2020 toivon. Tasaista ja vaikka vähän tylsääkin, kiitos.

Brysselissä asumista on pian puoli vuotta takana. Kaupungilla voi jo kulkea ilman karttaa. Olen kirjoittanut blogiin expat-elämästä Belgiassa vähemmän kuin alkusyksystä tänne muuttaessani ajattelin. Matkoilta ja muista erityisistä hetkistä on enemmän kerrottavaa, sen sijaan arki on arkea missä tahansa. Toimiston käytäviä, harrastuksia, kavereita. En tiedä, kiinnostaako ketään tälläiset kuulumiset ilman sen kummempaa?

Kantapaikkoja on löytynyt ympäri kaupunkia, kuppiloita ja kulmia, joissa olo on kotoisa. Kansainvälistä kaupunkielämää parhaimmillaan, olen istunut kirjan kanssa kahviloissa viikonloppuisin, illallistanut ystävien kanssa, ottanut oluet, vielä toisetkin. Sellaista elämää, jota iso eurooppalainen metropoli tarjoaa.

Viime viikkoina erityisen kivaa on ollut se, että paljon ystäviä ja perhettä Suomesta on käynyt kylässä täällä. Vaikka Helsinkiin ei ole ollut ikävä, on ihanaa tavata tuttuja kasvoja ja kuulla, miten kotimaassa sujuu. Erityisen innoissani olin, kun sain lähetyksen Runebergin torttuja, noita kausileivonnaisten kuninkaita.

Levollinen vuodenvaihteen pitkä loma ja lähestyvä kevät ovat tuonut uutta puhtia olemiseen. Syksyllä vietin paljon aikaa itsekseni, omia ajatuksia selvitellen. Nyt on sellainen olo, että alkaa olla avoimempi myös uudelle. Ensi töikseni ilmoittauduin ranskan kielikurssille, arjesta selviämisen helpottamisen lisäksi olen aidosti innoissani mahdollisuudesta oppia uutta kieltä siihen otollisessa ympäristössä.

Alkuvuoden flunssan jälkeen olen päässyt taas treenaamisen makuun, keho kaipaa vahvistusta kohti kesän kiipeilykautta ja liikunnasta saa paljon virtaa. Vastoin tapojani reipastuin jopa kuntosalille, ihmeiden aika ei siis ole ohi. Seuraava suurempi haaste on edessä jo parin viikon päästä Kilimanjarolla, en malta odottaa matkaan pääsemistä! Vielä on malarialääkkeet hankkimatta ja pari pientä varustehankintaa tekemättä…

Huomenna vaihtuu lokakuuksi, tänään tuli tasan kuukausi Brysseliin muutosta täyteen. Alun epätodellinen olo on taittunut tasaisemmaksi.

Brysselistä olen kuluneen kuukauden aikana nähnyt lähinnä europarlamentin käytäviä ja lähikaupan einestiskin. Välillä tunnen painetta siitä, miten koko ajan mukamas pitäisi olla verkostoitumassa ja juhlimassa ja treffeillä ja joogatunnilla, eikä nysvätä vapaailtoja kotona villasukat jalassa. Olen yrittänyt lohduttautua sillä, että kaikkea ei ole pakko tehdä heti ja palautumiselle pitää ottaa aikaa, kun kaikki on vielä ihmeellistä (ja väsyttävää).

Vaikka väliaikainen asuntoni on ihan siedettävä, olen jo alkanut metsästää pysyvämpää kotia. Olen kiertänyt asuntonäyttöjä, mutta tarjonta on ollut vähän vaihtelevaa: homeisia kellareita ja muita surullisia luukkuja riittää. Huomaan nirsoilevani valmiiksi kalustettujen asuntojen suhteen: kotini Helsingissä oli ihana ja kaikki tavarat siellä tarkkaan valittuja. Ajatus rumassa Ikea-kodissa asumisesta ahdistaa. Toivon, että vuokra-asuntomarkkinoiden henget ovat puolellani ja jostakin ilmestyy kelvollinen kämppä!

Yksi asia, josta olen Brysselissä täysin haltioissani ovat nopeat junayhteydet ympäri Eurooppaa. Maata pitkin matkustaminen on Brysselistä käsin naurettavan helppoa, olen suunnitellut jo monta matkaa. Parin viikon päästä on tiedossa työmatka Lontooseen. Nipistän siihen yhteyteen pari päivää omaa aikaa Lontoossa, edellisestä kerrasta on jo muutama vuosi aikaa. Lokakuussa on tiedossa taas Strasbourgin työviikko, siihen yhteyteen järjestin puolestaan Ranskassa asuvan ystäväni kanssa viikonloppureissun Lyoniin. Kavereita olisi myös Berliinissä ja Varsovassa, milloinkohan sinne ehtisi?