Muutto Belgiaan oli kiipeilyharrastukselle huolestuttava haaste: maa on isoilta osin onneton lättänä enkä entuudestaan tuntenut täältä yhtään kiipeilijöitä. En varsinkaan yhtään sellaisia kiipeilijöitä, joiden kanssa lähteä ulkokallioille.
Kiipeilyhallilta löytyi onneksi nopeasti mahtava porukka, joka otti iloisesti mukaan, kun paineltiin viime sunnuntaina koko päiväksi ulos kiipeilemään. Kallioksi valikoitui Pont-a-Lesse, Lesse-joen varrella. Autolla matka Brysselistä Ardennien ylänköalueelle Etelä-Belgiaan kesti reilun tunnin.
Pont-a-Lesse oli aurinkoisena sunnuntaina uskomattoman ruuhkainen. Jos Les Gaillandsia Chamonix’ssa ei lasketa, en ole missään kallioilla nähnyt samanlaista kuhinaa. Seurueita kiipeilyreppujen kanssa kulki parkkipaikalta kallioille jonossa, ja paikalle pelmahti myös bussilastillinen hollantilaisia kiipeilykoululaisia. Sekaan sopi kuitenkin ihan kohtuudella ilman hirvittävää ihmisvihaa.
Kiipeilyalue koostuu useammasta sektorista, me vietettiin päivä castel 5-sektorilla. Viiden hengen porukalla kaksi köysistöä oli liki koko ajan seinällä, metrejä kertyi jokaiselle mukavasti.
Graniittiin tottuneena kalkkikivi herätti alkuun epäilyksiä ja tuntui kenkien alla pirun liukkaalta. Tiheät pulttivälit, melko lyhyet reitit ja pehmeät greidit olivatkin juuri hyvät olosuhteet ottaa kivenlaatuun tuntumaa. Liidailut kulkivat hyvin, yllätin itsenikin kiipeämällä 6a:n on-sightina. Löysät greidit tai ei, niin ilahdutti silti.
Ennen kotimatkaa istuttiin kiipeilyalueen vieressä olevan hotellin terassille oluelle, kyllä kelpasi. Ainut miinus aurinkorasvan puutteesta: enpä tiennyt, että syyskuun puolivälissä on mahdollista käräyttää hartiat punaisiksi.
Siinä se nyt on, uusi kotikatu Brysselissä.
Olen aina haaveillut työstä, jossa saisi matkustaa paljon. Pakko kyllä myöntää, että vaaleanpunaiset lasit duunireissuista vähän karisivat. Päädyin tällä viikolla taas kerran Belgiaan, pikaiselle yhden yön työreissulle Brysseliin torstaista perjantaihin.