Hautes Fagnes – retkipäivä Belgiassa

Hautes Fagnes Belgia

Brysselissä tuntuu, että luonto on kaukana. Puistoja on toki, mutta sellaisia varsin trimmattuja ja siistejä. Sain kavereilta auton lainaan viikonlopuksi, ja raskaan työviikon päätteeksi keräsin kasaan porukan lauantaiksi retkelle. Aamulla herätyskellon soidessa kirosin jo oman ideani lähteä yhtään minnekään, houkutus kääntää kylkeä ja jäädä nukkumaan oli aika kova. Saatiin kuitenkin neljä kaverusta ja yksi koira kyytiin ja lähdettiin ajamaan kohti Hautes Fagnesin luonnonpuistoa.

Belgian koillisosassa sen sijaan alkoi jo automatkalla näkyä peltojen välissä enemmän metsää ja tasamaan sijaan pieniä kukkuloita ja laaksoja. Hautes Fagnesiin voi lähteä useammasta kohdasta, me valitsimme alkupisteeksi Peak Beer -panimon (Rue de Botrange 123, Sourbrodt) ja panimoravintolan. Paikan nettisivuilla on lyhyet kuvaukset poluista, ja ravintolan eteisestä saa karttoja lainaksi, pysäköinti on ilmaista.

Lähdettiin reippaasti liikkeelle, tarkoitus oli kiertää 7km reitti. Alkumatkasta tuntui, että seurueen kaikki suomalaiset olivat jokseenkin tohkeissaan ollessaan ulkona, metsässä, havupuiden, sammalen ja muutenkin jotenkin Suomea muistuttavan tunnelman keskellä (jostain syystä retkeilyreitin varrelta löytyi myös hakkuuaukeita aivan liikaa, nekin valitettavan kotoisia…).

Hautes Fagnes BelgiaCascade du Bayehon

Polku oli melko hidaskulkuista, mutaista ja juurakkoista ja paikoin veden alla. Koira toikkaroi menemään, aurinko pilkahteli välillä oikein lämpimästi, reitti kulki kivasti. Pidettiin evästaukoa ja kaveri kaivoi repustaan kanelipullia, täydellistä. Kierroksen puolivälissä vastaan tuli vähän isompi vesiputous, cascade de Bayehon. 

Jossain vaiheessa vesiputouksen jälkeen eksyttiin reitiltä, ja 7 kilometrin kierroksesta tulikin reilu 10 km. Hupsista. Kartta oli hyvin suuripiirteinen, reittikuvaus ranskaksi ja opasteetkin vähän sinnepäin. Ei niin vakavaa, pienen rämpimisen jälkeen löydettiin itsemme metsätieltä, jota seuraamalla päästiin kurssiin kohti lähtöpistettä.

Hautes FagnesUntitled

Siinä vaiheessa alkoi jo vähän jaloissa painaa, ja kaiken huipuksi taivaalta alkoi tippua hiutaleita. Lunta. Ei saatana, ei kai nyt sentään Belgiassa huhtikuun ollessa jo pitkällä kuulu enää sataa lunta?! Vaan niinpä vaan taivaalta tippuu isoja leijuvia hiutaleita, pyryttää suorastaan.

Onneksi lumikuuro meni nopeasti ohi ja päästiin kuin päästiinkin alkupisteen panimolle. Takkatulen ääressä otettiin oluet retken päätteeksi, ei huono.

Tuntui todella tarpeelliselta päästä irti arjesta ja luontoon, mutta ehkä lenkkareiden sijaan vaelluskengät olisivat olleet märässä maastossa paremmat ja kartanlukuun olisi voinut keskittyä vähän paremmin. Paluumatkalla posket tuntuivat punottavan sillä tavalla, kuin hyvän reippailupäivän jälkeen tuntuu.

Ratsastusretki Belgian rannikolla

Ratsastus rannalla

Lähimatkailu jatkuu. Lähdimme huhtikuun viimeisenä viikonloppuna ystävieni kanssa Belgian rannikolle Oostduinkerkeen. Ainakaan minulle paikka ei ollut ennalta tuttu, mutta Oostduinkerken rannikolla on hiekkadyynejä, joista iso osa on luonnonsuojelualuetta.

Olen käynyt Belgiassa rannalla aiemmin vain Oostendessä. Siinä missä Oostendessä rantabuldevardilla riitti ihmisiä ja vilinää, Oostduinkerke oli ainakin alkukesästä hyvinkin rauhallinen pikku kaupunki. Vuokra-autolla matkaa Brysselistä perille oli vajaat pari tuntia.

Varasimme lauantaille ratsastusretken dyyneille Manege ter duinen -nimisestä paikasta. Olen viettänyt ensimmäisen luokan ja yliopisto-opintojen alkamisen välisestä elämästäni huomattavan suuren osan hevostalleilla. Kun hevoset olivat niin pitkään parhaimmillaan päivittäinen osa arkea, on niiden pariin aina toisinaan aivan valtava ikävä.

Ratsastus rannalla

Olin haljeta innosta, kun kaarsimme tallin pihaan. Tallin edustalla odotteli useampia ihmisiä, hevosia tuli ja meni kentälle ratsastajien vaihtoon ja sieltä ryhminä kohti rantaa. Jouduimme hetken odottelemaan ja meno olisi voinut olla järjestelmällisempääkin. Ohjeet huudeltiin lähinnä ranskaksi ja flaamiksi, mutta pienen selvittelyn jälkeen saimme hevoset. Minun heppani oli pieni lauhkea rautias, jonka kanssa yhteistyö sujui hyvin.

Kentällä tallin pihassa ei paljoa totuteltu tai tuumailtu, vaan kunhan jokainen oli kavunnut pollensa selkään, lähti noin kymmenen ratsukon ryhmämme kohti dyynejä. Koska mukana oli paljon ensikertalaisia ratsailla, muutaman minuutin ohjeistus kuinka homma toimii olisi ehkä ollut paikallaan.

Istuin satulassa ja hevosen käynti pehmeässä hiekassa keinutti kevyesti. Viileä merituuli muistutti kesän olevan vasta alussa, vaikka aurinko paistoi täydeltä terältä. Minusta tuntui kuin ratsastaminen olisi yhtä helppoa kuin hengittäminen, vaikka edellisestä kerrasta ratsailla oli useampia vuosia. Jonnekin selkärankaan kaikki ne hevosen selässä vietetyt tunnit ovat jääneet.

Reilun tunnin ratsastusretken aikana pääasiassa käveltiin dyyneillä ja rannalla. Retkeä veti tallityttö, joka ei oikein puhunut englantia. Parhaan kokemuksen saanee, jos hevosen selässä itsenäisesti olo on mukava, sillä ohjausta ei juuri ollut. Reissu maksoi 35€ käteisellä ja kypärän sai lainaksi.

Ratsastajien taitotason mukaan vauhtia olisi voinut olla enemmänkin. Täytyy myöntää, että rannalla laukkaaminen jäi ajatuksena kutkuttamaan sen verran, että saatan mennä uudelleenkin…

Manege ter duinen
Guldenzandstraat 87
8670 Oostduinkerke
www.manegeterduinen.be
Varaukset puhelimitse

Kiipeilykausi käyntiin Belgiassa

Freyr Belgia kiipeily

Vaikka ikkunan takana täällä Brysselissä sataakin tänään lunta, on kevät jo pitkällä. Listasin syksyllä talven treenitavoitteita tosissani, mutta niinpä vaan korona pisti täällä Belgiassa kiipeilyhallit lokakuun lopussa kiinni, eivätkä ne ole sen jälkeen oviaan avanneet. Jäivät sitten kaikenlaiset liidi(pään)harjoitukset ja voiman kerääminen boulderhallilla tältä talvelta väliin.

Mutta, kevät on Keski-Euroopassa edennyt ja ulkokiipeilykausi käynnistyi jo helmikuun lopulla. Vaikka talven aikana on tullut lähinnä kyhjötettyä kotona etätöissä ja kerättyä painoa pizzaa syömällä, on ulkokiipeilyn pariin paluu tuntunut aika helkkarin hyvältä.

Tuleva kesä on kai jo kuudes (?!) kiipeilykesäni, ja toinen täällä kalkkikivien keskellä. On hauska huomata, miten vuosi vuodelta tiedot ja taidot karttuvat, köysien kanssa puljaaminen tuntuu luontevammalta ja kynnys lähteä kokeilemaan uusia reittejä madaltuu. Ehkä se voima ja kuntokin joskus vielä kehittyy.

Kun vielä viime kesä meni ylipäätänsä Belgian kallioihin, Suomesta poikkeavaan kivenlaatuun ja uusiin kiipeilykavereihin tutustuessa, nyt on jo muutamat suosikkipaikat selvillä, useampia reittejäkin hampaankolossa ja kivoja kiipeilyporukoita löytynyt. On ollut kiva palata edelliskesältä tuttuihin paikkoihin, kiivetä samoja reittejä kuin viime vuonna, tunnustella kehoa ja kanttia, mikä tuntuu mukavalta ja missä pääsee jo jännän äärelle.

Pandemian takia tälle kesälle ei oikein ole tavoitteita, isompia projekteja tai reissuja tiedossa. Varsinkin matkakuume alkaa kyllä jo olla todella kova. Haaveilen vuorireissusta enemmän kuin oikeastaan mistään muusta (paitsi ehkä koiranpennusta ja maailmanrauhasta). Jospa edes rajan yli Luxemburgin puolelle tai Ranskaan pääsisi… Tai kesällä Norjaan… Tai ihan minne tahansa!

Kasvitieteellinen puutarha Brysselissä – Meise Plantentuin

Meise puutarha kasvihuone Bryssel

En edes tiennyt Meisen kasvitieteellisen puutarhan olemassaolosta, ennen kuin kaverini ehdotti sunnuntairetkeä sinne. Se oli aivan loistava idea, kasvihuoneet olivat korona-aikaankin tosi kiva retkikohde Brysselin tuntumassa.

Hieman Brysselin ulkopuolella sijaitseva puutarha on perustettu jo 1700-luvun lopulla. Vanhat, valtavat kasvihuoneet ovat täynnä erilaisia kasveja tropiikista aavikoille. Kahden kasvihuoneen, isomman ja pienemmän, lisäksi puutarhan tiluksilta löytyy linna (tietysti, Keski-Euroopassa kun ollaan), kahviloita, erilaisia puulajeja ja laaja ruusutarha. Puiston alueelle pääsi vain rajallinen määrä ihmisiä kerrallaan, niinpä turvavälit pysyivät hyvin ja maskit tietysti kasvoilla.

Plantentuin MeiseMeise kasvihuone BrysselMeise greenhouse Brussels

Belgian koronasulku on jatkumassa näillä näkymin pitkälle kevääseen. Eristäytyminen ja arkisen tekemisen puute alkaa vaihteeksi tuntua aika raskaalta, niinpä oli ihanaa mennä jonnekin uuteen, kauniiseen ja kiinnostavaan paikkaan kotisohvalla kyhjöttämisen sijaan.

Keskellä talvea ei kasvihuoneissakaan kukoistanut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tihkusateisena talvipäivänä eksoottisten kasvien keskellä kulkeminen oli silti täydellinen pako korona-arjesta. Kasvihuoneiden kostea ilma tuoksui sademetsiltä ja sellaisilta maisemilta, joiden näkemistä pitää pandemian takia vielä malttaa odottaa.

Kierteltiin myös puutarhan ulkoalueilla, mutta ne eivät harmaana talvipäivänä vielä olleet parhaimmillaan. Ainakin ruusutarhaa pitää tulla katsomaan keväämmällä uudelleen!

Plantentuin Meise
Nieuwelaan 38, 1860 Meise
www.plantentuinmeise.be/en/

Katso myös muut kasvihuonekirjoitukseni:

Rantapäivä Oostendessa

Oostenden rantaOostende päiväretki Brysselistä

En oikeastaan tiennyt meren äärellä olevasta Oostenden kaupungista yhtään mitään muuta, kuin että Oostenden rantaa kehuvat kaikki. Olikin tosi kiva, kun ystäväni innostui lähtemään kanssani päiväksi Oostendeen, niin tuli ensinnäkin lähdettyä.

Olen asunut Belgiassa tällä erää pian vuoden verran, mutta en ole juuri ehtinyt kiertämään lähiseutuja. Päiväretkille karkaaminen arjen keskellä tuntuu toisinaan vähän työläältä, pienet spontaanit jutut eivät varsinaisesti ole vahvuuteni. Ilmastokriisin vuoksi lähimatkailu on jo pitkään näyttäytynyt vastuullisena valintana, ja nyt korona tuuppasi tätä trendiä entisestään eteenpäin. Kun kaukomaat ovat saavuttamattomissa, pitää hyvää etsiä läheltä.

Oostende on kauniina päivänä kiva päiväretki Brysselistä, jos kaipaa Keski-Euroopan sijaan meritunnelmaa ja rantaelämää. Junamatka kesti reilun tunnin ilman vaihtoa, junia kulkee välillä säännöllisesti. Perillä Oostendessa tuntui, kuin olisi vaihtanut maata kauemmaksi. Juna-aseman edestä aukeaa satama-allas, jota reunustavat kojut myivät tuoreita mereneläviä, ilma tuoksui suolavedeltä ja kalanperkeiltä. Jollain tapaa kaupungin tunnelmasta tuli mieleen Tanska tai muut pohjoismaat.

Rock Strangers OostendeOostende Rock Strangers

Kun kerran olimme ystäväni kanssa lähteneet liikkeelle rantapäivän perässä, emme sen kummemmin kiertäneet kaupungilla, vaan kuljimme suoraan rantabulevardille. Matkalle osui taiteilija Arne Quinzen Rock Strangers -nimiset metalliveistokset. Punaiset metallimonumentit ovat kolhuisuudessaan ja ruttaantuneina kuin merestä rannalle huuhtoutuneita jättiläismäisiä roskia. Ärhäkän punainen väri on kirkas kontrasti vasten maisemaa varsinkin harmaana päivänä.

Koska aamu oli ollut pilvinen, rannalla oli ruuhkaa lähinnä lokeista. Ja miten mainio Oostenden ranta olikin, maineensa veroinen! Sileää vaaleaa hiekkaa, jossa oli kiva kulkea paljain varpain. Uskaltauduin uimaankin, ensi kertaa tänä kesänä. Matalassa rannassa merivesi oli yllättävän lämmintä ja aalloissa pärskiminen ilahduttaa aina. Kun aurinko alkoi pilkistellä pilvien takaa, tuntui kuin olisi ollut Belgian sijaan etelänlomalla.

Uimisen ja auringossa loikomisen jälkeen napattiin vielä burgerit ja drinkit rantakadulla. Ravintola Histoires d’O ei ollut nopean palvelun paikka, mutta safka oli aivan hyvää ja terassilta oli hyvä tarkkailla ohikulkevia ihmisiä. Illaksi kotiin pääsi suoraan junalla, rantahiekkaa rapisi sandaalien pohjasta vielä kotiovellakin.

Jos Oostende kiinnostaa ja kaipailet lisää ideoita, Håndbagage-blogissa on hieno kuvareportaasi kaupungista. Näistä paikoista moni meni muistilistalle, jos joskus menen tuonne uudelleen!