Syyskuun kuulumisia

Kothamadventure
Kas, minulla oli tällainen blogikin. Syksyn alku on humahtanut hurjaa vauhtia, tässä on kaikenlaista tapahtunut ja tapahtumassa. Kesän seikkailujen jälkeen arkeen palaaminen oli tahmeaa tuskailua, mutta nyt tuntuu löytyneen tavallinen tahti.

Tänään lähden illaksi Norjaan, tarkoitus on pyöriä pitkä viikonloppu jossakin Narvikin hollilla. Tuntuu, että tänä kesänä Pohjois-Norjassa ja Lofooteilla ovat käyneet kaikki. Kaikki kiipeilykaverit, kaikki satunnaiset tuttavat. Mun feedissä on ollut hetkittäin enemmän kuvia Hennigsvaerista kuin Helsingistä, siltä ainakin tuntuu. Eipä siinä, itse rymysin Alpeilla ja sekin oli ihanaa. Vaan silti on syyhyttänyt päästä vuononrantaan, onneksi vielä järjestyi.

Kallio Kurvi
Reissun jälkeen tiedossa on muutto, kerään kamani Kurvin kimppakämpästä ja muutan muutaman korttelin päähän Vallilan puolelle. Siellä odottaa 30 neliötä sievää yksiötä. On ihanaa päästä asumaan yksin ja laittamaan uutta kotia. (Salaa haaveilen tosin siitä, että ennen muuttoa voisin kasata tavarani Piritorille ja tuikata ne tuleen. En varsinaisesti rakasta itse muuttamista.)

Muutamia muitakin potentiaalisesti jänniä hommia on tässä meneillään. Ja jännittävyyksien vastapainoksi olen ehtinyt myös rentoutua, lukea kirjoja, joogata, kiipeillä, nähdä ystäviä, sitä tavallista. Asiat ovat varsin hyvin.